Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Vapaaehtoisesti lapseton: ”Moni ajattelee, että olen sydämetön”

18.09.2018

”Kyllä sinun mielesi muuttuu”, saa vapaaehtoisesti lapseton kuulla. Miksi muiden on vaikea hyväksyä sitä, että nainen ei halua lapsia?

”Nyt olisi hyvä aika hankkia lapsia”, gynekologi ilmoitti Sara Karhuselle. Sara oli muutamaa vuotta päälle parikymppinen ja tullut lääkärille endometrioosinsa vuoksi. Hän kuunteli lääkäriä hämmentyneenä ja kertoi, ettei halunnut lapsia.

Gynekologi ei luovuttanut. Hänestä Saran ei kannattanut viivytellä lastenhankintaa, saattoihan Saran sairastama endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta. Lääkäri kertoi, että raskautta voi yrittää, vaikka lapsia ei haluakaan.

”Kyllä ne äidinvaistot sieltä heräävät.”

”Entä jos eivät herää?” Sara vastasi.

Kun Sara pääsi lääkäristä ja istui autoon, hän jäi tuijottamaan eteensä tyrmistyneenä. Ei kai gynekologin tehtäviin kuulunut suostutella naisia hankkimaan lapsia?

Pysyvä ominaisuus

Sara Karhunen on nyt 32-vuotias Helsingissä asuva myyntisihteeri ja personal trainer, eikä hänellä ole edelleenkään lapsia. Hän on seurustellut nykyisen avopuolisonsa kanssa neljä vuotta, ja heillä on vain yksi lastenhankintaan liittyvä suunnitelma: Sara haluaa sterilisaation.

Sara on ollut kannastaan varma lukio­ikäisestä asti. Pelkkä ajatuskin raskaudesta nostattaa hänessä kylmiä väreitä. Sara uskoo, että halu elää lapsettomana on hänen ominaisuutensa, hieman kuin luonteenpiirre. Se on ollut läsnä aina.

”Olin jo lapsena kotileikeissä mieluummin vaikka koira tai posteljooni kuin äiti.”

Muiden on kuitenkin vaikea uskoa asiaa. Sarahan on niin huolehtivainenkin: hän paijaa pariskunnan kolmea kissaa kuin vauvojaan ja tykkää laittaa muille ruokaa. Toisinaan ihmiset jopa loukkaantuvat, kun he kuulevat Saran päätöksestä.

”Ihmisten yleinen fiilis on, että mikä sinussa on vikana. Moni ajattelee, että olen sydämetön. Se näkyy pitkinä katseina, tuhahduksina tai olankohautuksina.”

Sara ei ole kokemuksineen yksin.

Kun aloin kerätä kokemuksia lapsettomuutta käsittelevään kirjaani, haastattelin pariakymmentä vapaaehtoisesti lapsetonta naista ja miestä.

Monia heistä on painostettu tai ainakin vahvasti kannustettu hankkimaan lapsia.

Kyllä sinun mielesi muuttuu, kuuluu lauseiden klassikko.

Et ole vielä vain tavannut sitä oikeaa, sitä usein jatketaan.

Kun eräs tapaamani nainen pyysi opiskelupaikkansa terveydenhoitajalta lähetettä sterilisaatioon, terveydenhoitaja vastasi, että Jumala saattaa lähettää lapsen sterilisaatiosta huolimatta. Toinen nainen muisteli hiljaisuutta, joka laskeutui huoneeseen, kun hän ilmoitti teini-ikäisenä sukulaistensa kuullen, ettei halua lapsia.

”Sitä oppii nopeasti, ettei aiheesta saa puhua.”

Ilmiö näkyy myös vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevissä tutkimuksissa. Niistä tiedetään, että lapsettoman päätöstä arvostellaan ja vähätellään. Jos lapseton ei ole vielä saavuttanut keskimääräistä lisääntymisikää, häntä valistetaan siitä, kuinka hän jonain päivänä tulee toisiin ajatuksiin. Kun niin ei sitten käykään, häntä aletaan muistuttaa siitä, että vanhemmiten päätös kaduttaa.

Usein valistus on viatonta. Äideiksi ja isiksi tulleet eivät yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, miksi joku ei halua kokea samanlaista onnea.

Mutta kyse on muustakin. Tutkimuksista tiedetään, että monet ihmiset suhtautuvat vapaaehtoiseen lapsettomuuteen kielteisesti tai jopa vihamielisesti. Yhdysvalloissa on esimerkiksi tehty tutkimuksia, joissa ihmisiä on pyydetty arvioimaan lapsettomiin ihmisiin liittyviä mielikuvia. Siinä, missä tahattomasti lapsettomia kohtaan tunnetaan myötätuntoa, lapsettomuuden valinneita pidetään muita kylmempinä tai muuten arveluttavina.

 

”Olin jo lapsena kotileikeissä mieluummin koira tai posteljooni kuin äiti.”

 

Äitimyyttejä ja lapsentekotalkoita

Lapsettomiin kohdistuvaa vihaa tutkinut yhdysvaltalaistutkija Leslie Ashburn-­Nardo on selittänyt ilmiötä sillä, että ­lisääntymistä pidetään kunnon kansalaisen velvollisuutena. Koska kaikilla on jonkinlaiset biologiset tai sosiaaliset vanhemmat, kotoaan voi kopioida vain elämänmallin, jossa aikuisuus tarkoittaa vanhemmuutta. Monet kasvavat ajattelemaan, että lapset ovat itsestäänselvyys ja oikeastaan hieman verojen maksamisen kaltainen velvollisuus. Ajattelutapa saa vapaaehtoisen lapsettomuuden näyttämään mukavuudenhaluiselta vapaamatkustamiselta. Toiset ne valitsevat helpon elämän samaan aikaan, kun itse omistautuu seuraavan sukupolven kasvattamiselle!

Ajatusta lapsista velvollisuutena on juurrutettu suomalaisiin tietoisesti. Kun Suomessa huolestuttiin 1900-luvun alkupuolella väestönkasvun hidastumisesta, julkisuudessa alettiin keskustella siitä, kuinka itsekästä on tyytyä pelkästään kahteen lapseen. Kun Väestöliitto perustettiin vuonna 1941, sen tavoitteena oli saada suomalaisnaiset synnyttämään neljä lasta.

Vaikka lastenhankinnasta alkoi melko nopeasti tulla ihmisten oma eikä isänmaan asia, ajatusmaailma ei ole täysin haihtunut. Siitä hyvä esimerkki on SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen vuodentakainen kommentti, jonka mukaan suomalaisten pitäisi ryhtyä synnytystalkoisiin.

Paineet kohdistuvat erityisesti naisiin, sillä äitiys on ollut historiallisesti lähes ainoa naiselle tarjottu rooli.

”Meillä on äitimyyttejä ja madonna­kuvastoa. Lapsettomalle naiselle ei ole mallitarinaa. Se on poikkeus, jolle ei ole käsitteitä. Se tekee siitä jollain lailla poikkeavaa, vajaata ja vähemmän arvostettua”, selittää Jyväskylän yliopiston perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen.

Äitiydestä kieltäytyminen on eräänlaista lasikattojen rikkomista. Se, että naiselta odotetaan äitiyttä, tulee näkyväksi vasta, kun ihminen toimii odotuksia vastaan. Sen olivat huomanneet etenkin ne haastattelemani naiset, jotka työskentelivät hoito- tai kasvatusalalla. Eräs kolmekymppinen terveydenhoitajaopiskelija kertoi, että hän ajatteli lapsettomuuttaan päivittäin.

”En miettisi lapsettomuuttani näin paljon, jos joku ei siitä minulta melkein joka viikko kysyisi.”

Uusilla työkavereilla oli tapana aloittaa keskustelu sanoilla ”onko sinulla lapsia?” Kun hän kertoi vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan, he hämmentyivät. Niin vahva on hoivaamisen ja äitiyden liitto.

Vapaaehtoisesti lapsettomien kohtaamaa painostusta selittää myös parin viime vuosisadan aikana luotu käsitys ydinperheestä ihmiselle luontaisena elämäntapana. Valintojaan eivät nimittäin joudu selittelemään vain vapaaehtoisesti lapsettomat. Myös sinkut sekä uus- ja sateenkaariperheissä elävät tuntevat painetta todistella, että he ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.

”Sinkkuja voidaan kritisoida esimerkiksi siitä, että he ovat itsekkäitä tai kranttuja. Myös yhden vanhemman perheitä ja uusperheitä kritisoidaan. Ydinperhettä pidetään normaalina, ja kaikessa siitä poikkeavassa ajatellaan olevan jotain ongelmaa”, Kimmo Jokinen sanoo.

En halua, koska en halua

”En vihaa lapsia”, on yksi yleisimmistä lauseista, jonka olen kuullut vapaaehtoisesti lapsettomilta. Monet heistä haluavat kiihkeästi murtaa heitä koskevia ennakkoluuloja. Niin Sarakin. Väärät käsitykset kun vaikuttavat ihan konkreettisesti lapsettomien elämään.

”Kun ystävät alkoivat saada lapsia, oli hetkellisesti vaihe, jolloin jäin ulkopuolelle. Kaikki muut kaverit saatettiin kutsua lasten synttäreille tai babyshowereille, mutta ei minua. He luulivat, etten halua tulla.”

Käsitys lapsettomista lastenvihaajina ei ole ainoa ennakkoluulo, johon Sara on törmännyt. Häntä ärsyttää myös se, että ihmiset kuvittelevat tietävänsä, miksi Sara ei halua lapsia. He saattavat esimerkiksi kuvitella, että Saralla on ollut huono lapsuus.

”Tiedän, että vanhempani ovat rakastaneet minua täydestä sydämestään.”

Jotkut ovat puolestaan kuvitelleet, että syynä on body fitness, jossa Sara kilpailee töiden ohella. Sara löysi lajinsa kuitenkin vasta vuonna 2014, kymmenen vuotta lapsettomuuspäätöksen jälkeen.

Useimmilla haastattelemillani ihmisillä on lapsettomuuteen sama selitys kuin Sarallakin. He eivät halua lapsia, koska he eivät halua lapsia. Siis hieman samaan tapaan kuin kaikki eivät halua asua omakotitalossa tai käydä kesämökillä.

”Ei siihen ole järkiperäistä syytä”, Sara sanoo.

Vaikka Sara tykkää leikkiä ystäviensä lasten kanssa, hän on onnellinen siitä, että saa parin tunnin jälkeen palata oman kotinsa hiljaisuuteen ja arkeensa, jota eivät määritä kenenkään muun aikataulut.

”Haluan elämän, jossa voin mennä omilla ehdoillani eikä minun tarvitse ensisijaisesti ajatella toista ihmistä. Tykkään elämästäni ja raameista, jotka olen siihen rakentanut”, Sara sanoo.

Ulos lapsettomuuskaapista

Tulevaisuudessa Saran ja muiden lapsettomien naisten ei ehkä enää tarvitse kuunnella gynekologien käännytyspuheita. Vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt viime vuosina huomattavasti. Nykyisin jo noin 12 prosenttia lastentekoikäisistä suomalaisista on Väestöliiton tutkimuksen mukaan omasta halustaan lapsettomia, kun vielä edellisellä vuosikymmenellä heidän osuutensa oli alle viisi prosenttia.

”Nyt ihmiset uskaltavat jo puhua siitä, että eivät halua lapsia”, professori Kimmo Jokinen huomauttaa.

Vielä muutama vuosikymmen sitten ihmiset eivät edes miettineet, halusivatko he lapsia vai eivät. Lisääntyminen nyt vain kuului asiaan. Enää vanhemmuus ei ole oletusarvo, ja ehkä jonain päivänä lapsettomuudesta puhutaan yhtä neutraalisti kuin vaikkapa kesälomareissuista tai työkuvioista.

”Tiedän, että omassa tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka ajattelevat osin samalla tavalla kuin minä, mutta he eivät uskalla tulla asian kanssa kaapista ulos”, Sara sanoo.

Siis ainakaan vielä.

Saran mielestä ihmisillä pitäisi olla oikeus valita sellainen elämä, joka tuntuu heistä oikealta. Niin Sarakin on tehnyt. Siitä kertovat hänen jalkapöytiinsä tatuoidut pääskyset.

”Ne symboloivat kahta asiaa: ihmisten pitäisi olla vapaita ja onnellisia.”

Heini Maksimainen on freelance-toimittaja, jonka lapsettomuutta käsittelevä kirja ilmestyy alkuvuodesta 2019. Kirja perustuu noin neljänkymmenen lapsettomuuden valinneen tai siihen ajautuneen ihmisen haastatteluihin.

Lue myös:

Tiedä mitä haluat – näin tunnistat oman unelmaelämäsi

”Milloin tulet kotiin, äiti?”

Voiko eron välttää muuttamalla erilleen?

 

teksti Heini Maksimainen
kuvat ISTOCK
Tilaa Elle

Seuraa Elleä