Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Roope Salminen matkastaan epäonnistumisten kautta menestykseen: ”Ajattelin silloin, että mun pitää tehdä jotain, mitä muut ei tee”

16.08.2018

Roope Salminen pääsi suosion huipulle tajuttuaan, että vaikkei hän kelvannut taidepiireille, häntä ymmärtää parhaiten keikkayleisö. Paras esikuva esiintyjänä hänelle on ollut oma isä.

Roope Salminen on Suomen kysytyimpiä ja suosituimpia esiintyjiä, mutta uran alkuvaiheissa riitti pettymyksiä. Teatterikoulun ovet eivät koskaan auenneet, ja ensimmäinen tv-rooli oli floppi. Ellen haastattelussa hän sanoo pettymysten jälkeen päättäneensä, että hänen pitää löytää oma tiensä eikä vain pyrkiä miellyttämään taidepiirejä.

”Tajusin, että jos rakennan koko elämäni sen varaan, että kelpaan Vesa Vierikolle, niin ehkä se onkin huono reitti. Että koska tämä ei toimi, pitää tehdä toisella tavalla.”

Roope halusi keikkailla, sillä yleisö tuntui ymmärtävän räppäävää ja improvisaatioteatteria esittävää Roopea.

”En ole koskaan esiintyjänä halunnut toteuttaa omaa agendaa. Kai minua sitten vois sanoa asiakaslähtöiseksi. Kaikki muu on narsistista paskaa. Mä en halua istua Rytmi-kahvilassa haukkumassa, että yleisö on tyhmää, kun se ei ymmärrä mua.”

Roope on saanut roolimallin isältään, näyttelijä Eppu Salmiselta. Kun Roope oli lapsi, hän näki isän näyttelevän pitkää päivää Tampereen Työväen Teatterissa ja myöhemmin Tahdon asia -tv-sarjassa, josta tuli menestys.

”Faija teki samalla ylpeydellä molempia, ei muuttunut mitenkään, eikä ole ikinä väheksyen puhunut viihteellisemmistä töistään. Se on ollut iso opetus minulle.”

Roopen läpimurto esiintyjänä oli juontajan pesti Uuden Musiikin kilpailussa Rakel Liekin parina.

”Se oli iso haaste. Olin isoin idiootti koko tuotannossa, aina tyhmin ihminen huoneessa, mikä yleensä tarkoittaa, että olet oikeassa paikassa.”

Hän on tehnyt viisaammilta oppimisesta itselleen työmetodin.

”Se on tutkittu juttu. Jos toinen ihminen auttaa sinua, se lähentää teidän välejä enemmän kuin jos teet sille palveluksen. Silloin me onnistutaan yhdessä ja molemmille jää hyvä fiilis.”

Roope Salmisen seuraava leffarooli on Pamela Tolan ohjaamassa parisuhdekomediassa Swingers. Roope näyttelee siinä vastarakastunutta Jereä, joka kriiseilee Mimosa Willamon esittämän Millan rinnalla. Elokuvan ensi-ilta on marraskuun lopussa.

Lue koko juttu 16.8. ilmestyneestä lehdestä.

 

Lue myös:

Sanni: ”Heti, jos kuvassa näkyy paljasta pintaa, saa se enemmän tykkäyksiä”

Anna Puu uran käännekohdan edessä: ”On alkanut tuntua siltä, että elämässä pitää olla muutakin”

Antti Tuisku: ”Pelkäsin, että olen oikeasti perseestä”

teksti Taina Risto
kuva Fabian Björk
tyyli Suvi Poutiainen
Tilaa Elle

Seuraa Elleä