Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Kärsitkö puhelinriippuvuudesta? Toimittaja kokeili kahden päivän täyslakkoa

11.02.2019

Kun kännykkä on aina kädessä ja tunkee uniinkin, on aika tunnustaa addiktio. Toimittaja löysi lyhyen totaalilakon aikana vanhan tuttavansa: itsensä.

Se on kädessäni ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla. Ja lukemattomia kertoja siinä välissä. Hypin Instasta Facebookiin, sähköposteista WhatsAppiin. Mitä uutta tullut podcasteihin? Entä blogeihin ja YouTubeen?

En pidä tästä ihmisestä, jonka älypuhelin on minusta tehnyt. En levottomasta olosta, en rikkonaisista yöunista. En pakonomaisesta tarpeesta täyttää tyhjiä hetkiä ja turruttaa mieltäni tyhjänpäiväisellä viriketulvalla. Vähiten pidän ajatuksesta, että olisin, gulps, riippuvainen jostakin.

Tiedän, etten ole yksin. Tarvitsee vain nostaa katse puhelimestaan hetkeksi kanssamatkustajiin metrossa. Tai oikeastaan missä tahansa. Mutta muiden puhelinriippuvuus ei lohduta, jos itse haluaa kuiville.

A-klinikkasäätiön viestintäpäällikkö Kirsi Utoslahti kertoo, että huolestuminen on aiheellista, jos mielenkiinto muihin harrastuksiin katoaa, yritykset hallita ja vähentää puhelimen käyttöä eivät onnistu, keskittymiskyky ja muisti heikkenevät ja kokee vieroitusoireita, kuten ärtymystä.

Saan käsiini jokaisen puhelinaddiktin pelastuspokkarin nimeltä Kuinka päästää irti puhelimesta (Otava 2018). Sen kirjoittaja Catherine Price muistuttaa, että elämämme koostuu siitä, mihin kiinnitämme huomiomme. Haluanko todella antaa elämäni puhelimelle? Haluanko kiinnittää huomioni infotulvaan vai ajatuksiini, tunteisiini, tähän hetkeen, muihin ihmisiin? Vastausta ei tarvitse edes miettiä.

Pelottavan houkuttava idea

Kohtalo puuttuu peliin, ja unohdan puhelimen kotiin päiväksi. Ensireaktio on ärtymys ja lievä paniikki. Mutta sitten tapahtuukin jotain yllättävää: olo alkaa huojentua. Kun luuri ei kuumota laukussa, vapaudun tarkkailemaan ympäristöä. Olen valpas ja läsnä. Ihan kuin olisin laskeutunut somepilvestä takaisin kehooni. Tajuan hengittäväni ja aistivani. Miten vapauttavaa antaa ajatusten harhailla omia polkujaan. Tätä on saatava lisää!

 

Mitä jos olisin kaksi päivää täyslakossa? Enkä vain puhelinlakossa vaan kaikkien virikkeiden lakossa.

 

Mieleeni hiipii radikaali ajatus: Mitä jos olisin kaksi päivää täyslakossa? Enkä vain puhelinlakossa, vaan kaikkien ulkoisten virikkeiden lakossa. Miksi sulkisin vain puhelimen, jos tarttuisin heti toiseen virikkeeseen? Tahdon tietää, mitä sisältäni alkaa nousta pintaan, kun viriketulva loppuu.

Päätän tehdä yhden naisen ihmiskokeen ja jättää hyvästit tv:lle, radiolle, läppärille, lehdille, kirjoille, sudokuille ja muille ihmisille kahdeksi päiväksi. Vaikka ajatus pelottaa, se tuntuu juuri siltä, mitä tarvitsen.

Lauantai-aamuna piilotan puhelimen ja muut virikkeet kaapin perälle. Aika tuntuu pysähtyvän. Tehtävälistallani on nyt vain yksi merkintä: OLE.

Lue myös: Oletko sinäkin väsynyt suorittamiseen somessa?

Taistelua ja oivalluksia

Ensimmäinen huomioni on se, miten vaikeaa läsnäolo onkaan. Ajatukseni harhailevat jo hetkeen, kun pääsen avaamaan puhelimen. Myös Hesaria on iso ikävä aamiaispöydässä. Toisaalta huomaan paljon sellaista, mitä en yleensä näe lainkaan, kuten puussa kiipeilevän oravan ja sen, miten hitaasti aika matelee ilman virikkeitä. Lähden pitkälle kävelylle ulkoiluttamaan ajatuksiani.

Mieleen nousee, mitä kaikkea muuta ”järkevämpää” voisin nytkin tehdä. Voisin saada aikaan, olla tehokas. Sen sijaan vain kävelen ja yritän sietää itseäni laiskuudesta ja mielenvikaisuudesta soimaavaa mieltäni. Eihän tässä ole mitään järkeä. Minkä tärkeän yhteydenoton nyt missaan? Mistä puolitutun tiedonjyvästä jäänkään nyt paitsi? Ja ennen kaikkea: miksi kidutan itseäni?

Mutta pian huomaan, että ajatukset, omatkin, ovat kuin koulun kiusanhenkiä. Kun niistä ei provosoidu, ne alkavat hiljetä. Istun kalliolle nauttimaan kahvia termarista ja eväsleivän. Välillä päähän pulpahtaa hassu muisto kaukaa menneisyydestä. Olin jo täysin unohtanut koko lapsuusepisodin, mutta nyt näen sen aikuisen silmin. Muisto saa uutta perspektiiviä, ja tajuan ymmärtäväni itseäni paremmin.

Tuntuu kuin kuuntelisin hyvää ystävääni, jota en ole nähnyt vuosikausiin. Ihana kuulla sinusta vihdoin! Kerro, kerro, nyt minulla on aikaa kuunnella.

Lue myös: Riittääkö pelkkä peukuttaminen ystävyyden ylläpitoon?

Läsnäoloa ja tyhjää tilaa

Toisena päivänä helpottaa entisestään. Olen saanut kunnon yöunet, kun näyttövalo ja uutisvirta eivät välkkyneet mielessä. Metsäkävelyllä huomaan vehreyden, tuoksut, tuulen äänen… Toisin kuin Facebookin uutisvirta, luonnon tapahtumat tuovat minua yhä enemmän hetkeen – ja samalla itseeni.

Levoton suorittamisen ja tehokkuuden tarve on kadonnut ja sen tilalle on noussut tasapaino ja tyytyväisyys. Hiljaiseen mieleen hiipii tyytyväinen toteamus: Olen oikeastaan aika onnellinen. Minulta ei puutu mitään.

 

Tuntuu kuin olisin raivannut itsessäni tilaa jollekin uudelle. Ja ennen kuin huomaankaan, tila alkaa täyttyä.

 

Tuntuu kuin olisin raivannut itsessäni tilaa jollekin uudelle. Ja ennen kuin huomaankaan, tila alkaa täyttyä. Uusia ideoita alkaa pulputa mieleeni. Kun raapustan ajatuksiani muistikirjaan, havahdun siihen, etten ole muistanut koko puhelinta. Huomenna sen voisi taas avata. Miksi ajatus ei tunnu enää houkuttelevalta?

Tasapainoa etsimässä

Olen taas puhelimella. Mutta sen houkutukset eivät ime mukaansa samalla teholla. Olen estänyt ilmoitusviestien ponnahtelut, jotta en reagoisi joka kilahdukseen. Puhelimella ei ole myöskään enää asiaa makuuhuoneeseen. Suljen sen kokonaan ennen nukkumaanmenoa ja jätän olkkariin. Kirjat korvaavat puhelimen iltaseuran, ja meditaatiohetki aamuseuran. Olo on huomattavasti aiempaa levollisempi. Ehkä olen löytämässä kultaisen keskitien?

Mutta huonoina päivinä luuri vetää pidemmän korren. Kun mieli on maassa, vanhat tavat palaavat ja noidankehä on valmis.

Kaivan taas esiin Pricen oppaan. Hän neuvoo kirjoittamaan lapulle ”Mihin haluat kiinnittää huomiosi?” ja nappaamaan siitä kuvan puhelimen näytölle. Tästä lähtien joudun ainakin vastaamaan itselleni joka kerta, kun tartun puhelimeen. Ja nyt tiedän myös sen, millaisen maailman menetän.

Lue myös Fit.fi:stä: 4 keinoa parantaa keskittymiskykyä

NÄIN PIDÄT PUHELINHIMON AISOISSA

1. Huomioi tilanteet, joissa tartut automaattisesti puhelimeen: Millainen mielialasi on ennen selailua? Entä sen jälkeen? Miten puhelimeen tarttuminen muuttaa ryhtiäisi?

2. Laita sovellusten ja sähköpostin ilmoitukset ja merkkiäänet pois päältä puhelinasetuksista.

3. Poista someapit (myös Facebook ja Instagram) puhelimesta. Huom: voit käyttää niitä selainohjelman kautta, mikä on hitaampaa.

4. Lataa Freedom-estosovellus, jolla voit säätää appien käyttöaikaasi tai estää pääsysi niihin.

5. Säädä puhelimen näyttö mustavalkoiseksi.

6. Hanki herätyskello, jotta et käytä puhelimen herätystä (ja ajaudu samantien someen heti aamusta).

7. Hanki muistikirja ja käytä sitä puhelimen sijaan.

8. Säilytä puhelinta yhdessä paikassa kotona, esimerkiksi kirjahyllyllä. Näin se ei seuraa mukana kaikkialle.

9. Kun kohtaat muita, pidä puhelin laukussa. Pyri myös tapaamaan ihmisiä useammin kasvotusten kuin puhelimen kautta.

10. Testaa päivän (tai kahden) puhelinpaastoa.

Vinkit: A-klinikkasäätiön viestintäpäällikkö Kirsi Utoslahti ja Catherine Price: Kuinka päästää irti puhelimesta, Otava 2018.

Kirsi-Marja Kauppala on freelance-toimittaja ja toipuva puhelinaddikti, jonka lukulistalla on seuraavaksi Matt Haigin Notes on a Nervous Planet -kirja.

teksti Kirsi-Marja Kauppala kuvat imaxtree ja istock
Tilaa Elle

Seuraa Elleä