Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Seikkailu Amsterdamissa, osa 2

31.01.2014 Ei kommentteja

Jatkoa edellisestä…

Lopulta kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla löysimme itsemme entisestä sokeritehtaasta, joka oli kuin tehty rock-henkisen Supertrashin näytökselle. Tungos vanhassa tehdashallissa oli pahempi kuin Japanilaisessa metrossa lounasaikaan. Entisenä jalkapalloilijana sain kuitenkin “siivottua” pari daamia pois edestämme ja kutsut olivat clutcheissa varmassa tallessa.

Kutsumme oikeuttivat katsomon osaan, joka koostui näytöksen viidestä ensimmäisestä rivistä. Painuimme istumaan aivan eturiviin, joka ehkä oli mukana olleelle Ellen päätoimittaja Taru Marjamaalle tuttu paikka, mutta itse oletin istuvani tehtaan ainoan pylvään takana kylmällä metallitangolla.

Paikka täyttyi ääriään myöten, ihmisiä käännytettiin pois ja ovat suljettiin. Huomasimme, että pari daamia, joita paikallinen lehdistö ahdisteli, seisoivat penkkiemme läheisyydessä. Kohta järjestysnainen tulikin kertomaan, että Hollantilainen VIP haluaa meidän paikkamme, ja että voisimmeko siirtyä. Pikainen vilkaisu ympärillemme kertoi, että tässä tuolileikissä ei olisi kuin häviäjiä. Vastaus tuli kaikilta kuin yhdestä suusta EI TODELLAKAAN ja tietenkin lempeä hymy perään.

Keskustelua istumapaikoistamme käytiin vielä useaan kertaan ja useamman eri järjestysnaisen toimesta. Ystävällisesti ja hieman vähemmän ystävällisesti. Perssiimme olivat kuitenkin kuin liimattuja penkkiin ja naamalle vaihtui ilkeämpi ilme kuin Julmia Juonisella konsanaan. Lopulta viivytystaistelumme onnistui. Näytös alkoi, valot sammuivat ja Hollantilainen julkkis istuutui suosiolla taaksemme katsomaan tupeerattuja takaraivojamme.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Itse näytös oli hienosti järjestetty ja vaatteistakin melkein kaikki olisivat voineet kävellä suoraan omaan vaatehuoneeseeni (ja mieheni mielestä varmaan pari niiden kantajaakin). Monet kokonaisuudet toimisivat loistavasti ihan arkikäytössä. Lopulta, kun kaikki pitkät sääret olivat lipuneet lavan taakse, menimme backstagelle haastattelemaan suunnittelija Olcay Gulsenia, joka kertoi Tarulle taustoistaan ja malliston inspiraatiosta. Upea nainen myös ohimennen mainitsi, ettei enää harrasta jalkapalloilijoita… Gulsen seurusteli jalkapalloilija Edgar Davidsin kanssa monta vuotta. 

Päivä oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sama meno olisi voinut jatkua Amsterdamin yössä, mutta lentokentällä viideltä aamulla tukka pystyssä seisoneena, päätimme kaikki painua takaisin hotellille nauttimaan sitä kaikkein parasta – unta. Mutta eihän tämä nyt niin helposti voinut mennä.

Taksissa Marsaanan Tytti huomasi jättäneensä lompakkonsa meidät tilaisuuteen tuoneen taksin kyytiin. Kiva ilta oli saamassa tylsän lopun. Hotelli yritti tavoitella taksifirman kautta kuskia, joka kuljetti Tytin lompakkoa nyt niillä samoilla savuisilla kujilla, joilla oli meitäkin kierrättänyt. Ja juuri kun kortit oli kuoletettu ja kaikki mahdolliset kirosanat päästetty ilmoille, kuski toi lompakon Hotellille ja oikean omistajan haltuun?! Loppu hyvin, kaikki loistavasti.

Kiitos Taru ja Tytti mielettömän ihanasta ja tapahtumarikkaasta reissusta! 

Näytöksen yleisössäkin riitti katseltavaa

Nämä voisivat jatkaa matkaa suoraan mun vaatehuoneeseen

Vanha sokeritehdas tarjosi huimat puitteet näytökselle

Sopisi myös täällä vallitsevaan ilmastoon

Black on black on black

Say cheese

Päällä tietenkin – Supertrashia

Super chic muotitoimittaja Jenkeistä, wow

Näytöksen sydän – backstage

Minä ja hyvä ystäväni Olcay :)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä