Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Pelon puuttuminen ei ole rohkeutta

22.07.2019 1 kommentti

Se, että tekee pelosta huolimatta, on rohkeaa.

Pelko asuu mielessä. Siellä jossain syvällä ihmisyyden ytimessä. Pelon alkuperäinen syy oli selviytyminen. Ihmisen oli pakko pitää aistit viritettyinä, ettei jäänyt villieläimen hampaisiin tai kilpailevan heimon keihään eteen. Nykypäivänä moisesta ei ole vaaraa, mutta pelon tunne – turhankin sellaisen – ei ole hävinnyt ihmisistä mihinkään. Päinvastoin. Jo lapsena opimme pelkäämään tuntemattomia, pimeää ja sängyn alla vaanivaa hirviötä. Vanhemmat opettavat, että vieraille ei saa puhua, eikä puissa kiipeillä, koska voi tapahtua jotain kauheaa.

Jo pelkästään se, että tunnemme pelkoa on itsellemme todiste siitä, että olemme jollain tapaa voimattomia. Eikä se sängyn alla oleva hirviö valitettavasti katoa mihinkään kun vanhenemme, se vain muuttaa muotoaan.

Pelko on tavallaan tulossa olevan kivun ennakoimista. Fyysisen tai henkisen. Niin kauan kuin olemme hengissä, tunnemme pelkoa. Se tulee ja menee, eikä sitä voi täysin hallita. Eikä pelkoa tarvitsekaan kokonaan hävittää, mutta riittää jos sen pystyy pitämään hallinnassa niin, että se ei rajoita elämää. Joissain tapauksissa pelko on jopa eteenpäin vievä voima, mutta pahimmillaan se jähmettää ihmisen niille sijoilleen.

Ehkä yksi yleisimmistä peloista aiheutuu muutoksesta, epävarmasta tulevaisuudesta. Ihmiset pelkäävät tuntematonta. Haluamme pystyä ennakoimaan, tietämään mitä nurkan takana odottaa. Haluamme luoda rutiineja, jotka tuovat turvaa ja ennakoitavuutta. Oli kyse sitten pimeän, lentämisen tai kuoleman pelosta, kysymysmerkit hirvittävät meitä. Pelkäämme asioita, joita emme ymmärrä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Yksi omista peloistani on epäonnistumisen pelko. Se ajatus, että tosissani haluan onnistua, mutta omat kykyni eivät vain riitä. Se, että minua ei hyväksytä tällaisenaan. Onneksi ympärilläni on ihmisiä, joiden kanssa olen tätä(kin) vammaa päässyt käsittelemään. Nykyään uusi pelottavalta kuulostava tilaisuus on itselleni mahdollisuus eikä uhka, se on inspiroivaa, eikä lamaannuttavaa, vaikka epäonnistumisen synkkä varjo vaaniikin aina seuraavan kulman – tai oman korvan – takana.

Ja onneksi onnelliset loput eivät kuulu vain satuihin, sillä on olemassa tarinoita ihmisistä, jotka oikeasti onnistuvat siinä mihin ryhtyvät. Mutta se matka siinä aloittamisen ja mahdollisen onnellisen lopun välillä pelottaa. Siinä välillä kuvaan astuu kamppailu. Usein oman itsen kanssa, mutta joskus myös muiden. Siinä välillä ei ole helppoa. Mutta onneksi siinä välillä tapahtuu jotain muutakin. Ihminen kasvaa.

Pelot ja epäonnistumiset kuuluvat elämään. Ja vaikka se onnellinen loppu ei tulisikaan, niin ainakin on hyviä tarinoita kerrottavana. Siinä sivussa voi vahingossa vaikka inspiroida itseään. Ehkä jopa muitakin, sillä rohkeus on tarttuvaa. Olisiko aika kohdata ne hirviöt sängyn alla?

Mekko ja buutsit: HM Conscious Exclusive

Kuvat: Minna Barbunakis

  1. Pasi Saarinen

    Pia Relaa. Somen puolesta kaikki kondiksessa. Hienoa. Loistava daami. Nuoruus vuosien ihanne:-)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä