Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Koukussa musteeseen

27.08.2014 Ei kommentteja

Kun olin 16 otin ensimmäisen tatuointini. Menimme ystäväni kanssa Lauttasaaren laitamilla sijaitsevaan rähjäiseen pajaan, jossa ei paljon papereita kyselty. Seurauksena oli palavan sydämen läpi hyppäävä delfiini ja erittäin vihaiset vanhemmat. Kun äitini vihdoin kahden viikon jälkeen lopetti mykkäkoulun, olin jo koukussa.

Tämän tapahtuman aikoihin, yli parikymmenta vuotta sitten oli vielä vallalla käsitys, että tatuoinnit kuuluvat kiroileville merimiehille tai entisille vangeille. Lettipäinen teini ei saanut aiheesta sympatiaa monestakaan suunnasta ja jos nyt saisin valita, odottaisin hieman pidempään. Siitä kuitenkin alkoi kiinnostukseni tatuointeihin, joka on jatkunut tähän päivään asti.

Hieman vanhempana ja toivottavasti viisaampana olen värittänyt ihoani useampaan otteeseen. Noilla kerroilla kylläkin hieman enemmän asiaa miettineenä. Rakastan jokaista mustetahraa ihollani. Paitsi sitä delfiiniä, joka peittyi uuden musteen alle kymmenisen vuotta sitten. Joskus äidit vain ovat oikeassa.

Mutta miksi tatuoinnit ovat (vieläkin) muodissa. Voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, että nykypäivänä kun kaikki muuttuu niin nopeasti, haluamme jotain pysyvää? Tai ehkä tatuoinnit kertovat keitä me olemme. Tai ehkä sen, keitä me luulemme olevamme. Kertovatko ne vakaumuksista, uskomuksista, muistoista vai ovatko ne vain kauniita kuvioita? 

Omalla kohdalla jokaisella tatuoinnilla on oma tarinansa ja ne kuvaavat jollain tapaa itselle rakkaita ihmisiä tai omaa elämänasennetta. Ehkä mukana on ripaus myös sitä kuka haluaisin olla. Ei kai sen parempia syitä voi ollakaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Neljävuotias tyttäreni haluaa ottaa tatuoinnin, koska äidilläkin on. Vielä homman saa hoidettua lätkäisemällä Spiderman siirtokuvion, mutta mitä sitten kun hän tulee 16 vuotiaana kotiin mustetta ihollaan? Luultavasti äiti pitää samanlaisen saarnan, jonka itse joskus kuuli. 

Osa taiteesta näkyvissä, osa jääköön piiloon.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä