Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Syö, juo, nauti – Islanti

19.05.2016 Ei kommentteja
Tajusin vasta lentokoneessa, että ensimmäistä kertaa ikinä olen menossa lomalle jonnekin kylmempään.

Joten tottakai matkalaukkuunkin oli eksynyt vähän vääränlaiset varusteet. Monena päivänä mentiin tyylillä “kaikki mitä laukusta löytyy kerralla päälle”. Michelin man got nothin on me…

Aloitan parilla faktalla Islannista. Maa on väkiluvultaan Tampereen kokoinen, siellä tuulee aina, ihmiset ovat supermukavia ja maa näyttää kuulta. Hintataso on yhtä korkea kuin Suomessa ja ihmiset tuntuvat juovan (korkeista hinnoista huolimatta) vähintään yhtä paljon kuin Suomessa .

IMG_0880-2

Balmuirin Marchese huiville löytyi käyttöä. Kaulassa, hartioilla, turbaanina… you name it.

IMG_0864-2-2

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Islannissa kannattaa vuokrata auto, sillä ainakin omaan käsitykseen lomasta ei sovi turistibussien aikataulujen mukaan eläminen. Sen lisäksi kolmen päivän auton vuokran säästää jo pelkästään taksikuluissa lentokentältä Reykjavikiin ja takaisin. Islannissa on muutenkin mielenkiintoista ajaa, sillä maisemasta tulee mieleen kuu (vaikken ole siellä totuuden nimissä käynytkään).

Asuimme ihan keskustassa Thingholt Center Hotellissa, joka oli sijaintinsa puolesta täydellinen. Aivan Reykjavikin keskustassa, kävelykadun tuntumassa.

IMG_0860-2

IMG_1619-2

Shoppailtavaa kaupungista ei juuri retkivarusteiden ja hienojen korubrändien lisäksi löydy. Kerrankin paikka, jossa ei tullut juostua kaupoissa koko ajan.

Ihan ehdotonta Islannissa on visiitti Blue Lagoonille. Paikka mykistää kauneudellaan. Ympäristön rujous ja laavakivi yhdistettynä turkoosinsiniseen veteen on jollain tapaa maagista. Puhumattakaan, että mineraalipitoinen vesi tekee ihmeitä iholle. Kuulemma eri ihosairauksista, kuten psoriaksesta kärsivät saavat siellä apua vaivoihinsa.

Yksi hienoimmista kokemuksista ikinä on lillua 40 asteisessa vedessä mutanaamio kasvoilla ja uida aina välillä baaritiskille tilaamaan lasi valkoviintä. Liput kannattaa ostaa netistä etukäteen, sillä paikka on joskus niin täynnä, että muuten jää rannalle ruikuttamaan. Ennakkotilauksen avulla kaiken lisäksi säästää 10€ per lippu.

IMG_0931-2

IMG_0916-2

Gullfossin vesiputous noin puolentoista tunnin päässä Reykjavikista, on yksi Euroopan suurimmista ja vaikuttava näky. Veden kohina ja  putouksen voima vetää hiljaiseksi äänekkäimmänkin matkaajan.

IMG_1105-2-2

IMG_1099-2-2

Putouksen lähimaastosta löytyy myös yksi Islannin tunnetuimmista kuumista lähteistä. Geysir Strokkurin suhaus oli kuitenkin itselleni vähän pettymys. Vesisuihku oli aika heikko ja tuntui suoraan sanottuna hieman typerältä seistä viidenkymmenen muun turistin kanssa sitä odottamassa. Toki jos miettii niin sanotusti pintaa syvemmälle, niin maanjäristyksen vapauttamasta aukosta paineen avulla purkautuva 120 asteinen vesisuihku on kuitenkin monta kertaa kiinnostavampaa kuin kännykän räplääminen kotisohvalla.

FullSizeRender[pp6][1]

Reykjavikin musiikkitalo Harpa kiiltelee keskustassa rannan tuntumassa kuin jättimäinen timantti. Arkkitehtoonisesti hieno rakennus on kiinnostava sekä sisältä, että ulkoa. Upeiden suunnitteluratkaisujen lisäksi sisältä löytyy erittäin kiva drinkkibaari.

IMG_1168-2-2

Ruoan kova taso yllätti, vaikka etukäteen makunystyröitä peloteltiin mädätetyllä hailla. Kävimme kolmessa ravintolassa, jotka kaikki erosivat toisistaan aika lailla, mutta toimivat omassa kategoriassaan todella hienosti.

Grillmarket on fine dining ravintola, jonka sisustus vie suoraan Islannin mystisen luonnon keskelle. Ravintolassa kannattaa ehdottomasti ottaa menu, jonka varjolla pääsee maistelemaan asioita joita ainakaan itse ei olisi tullut tilanneeksi. Pöytään tuodaan muun muassa valasta ja Islannin kansallislintu Lunnia (asia, joka kerrottiin jälkeenpäin).

Fishmarket on keskittynyt nimensä mukaisesti kalaruokiin. Listalta löytyy mitä erikoisempia kalalaatuja, joista esimerkiksi tylppäpyrstömolva (?) oli erinomaista. Ainut asia mikä Islannissa on suht edullista on hummeri, joten sitä tuli nautittua monessa muodossa. Ravintolan hummerikeitto oli yksi parhaista koskaan.

Sushi Samba on hauska sekoitus ruokaravintolaa ja bailuja. Ehdoton alkuillan aloittelu/dinneripaikka. Musiikki soi kovalla, drinkit ovat isoja ja tarjoilijat komeita. Paikassa kannattaa ehdottomasti kokeilla ainakin Surf n`turf makia, joka on sekoitus hummeria ja häränfilettä. Yllättäen myös paikan angushärkä vei kielen mennessään.

FullSizeRender[5]_Fotor_Collage-2

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä