Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Hirviöt sängyn alla

05.08.2018 2 kommenttia

Pelko on yksi vahvimmista tunteista. Pelon alkuperäinen syy oli selviytyminen. Ihmisen oli pakko pitää aistit yliviritettyinä, ettei jäänyt villieläimen hampaisiin tai kilpailevan heimon keihään lentoradalle. Nykypäivänä moisesta ei ole vaaraa, mutta pelon tunne – turhankin sellaisen – ei ole hävinnyt ihmisistä mihinkään. Päinvastoin. Jo lapsena opimme pelkäämään tuntemattomia, pimeää ja sängyn alla vaanivaa hirviötä. Jo pelkästään se, että tunnemme pelkoa on itsellemme jonkinasteinen todiste siitä, että olemme riittämättömiä ja voimattomia. Eikä se sängyn alla oleva hirviö katoa mihinkään kun vanhenemme, se vain muuttaa muotoaan.

Pelko on tavallaan tulossa olevan kivun ennakoimista. Fyysisen tai henkisen. Sillä pelko on yhtä aikaa sekä psykologinen, että fysiologinen kokemus. Niin kauan kuin olemme hengissä, tunnemme pelkoa. Se on yhtä luonnollinen asia kuin metsässä puhaltava tuuli. Se tulee ja menee, eikä sitä voi täysin hallita. Pelkoa ei tarvitse kokonaan hävittää, eikä varmasti voikaan, mutta riittää jos sen pystyy pitämään hallinnassa niin, että se ei rajoita elämää. Joissain tapauksissa pelko on jopa eteenpäin vievä voima, mutta pahimmillaan se jähmettää ihmisen paikoilleen.

Ehkä yksi yleisimmistä peloista aiheutuu muutoksesta. Ihmiset pelkäävät tuntematonta. Haluamme pystyä ennustamaan tulevaisuutta, tietää mitä nurkan takana odottaa. Haluamme luoda rutiineja, jotka tuovat turvaa ja ennakoitavuutta. Oli kyse sitten pimeän tai kuoleman pelosta, kysymysmerkit hirvittävät meitä. Pelkäämme asioita, joita emme ymmärrä. Mukavuudenhalu voittaa eteenpäin menemisen tuskan.

Yksi (monista) omista peloistani on epäonnistuminen. Se, että tosissani haluaisin onnistua, mutta minusta ei vain ole siihen. Pelosta huolimatta uuden projektin tai elämänvaiheen aloittaminen on silti aina jollain tapaa innostavaa, vaikka epäonnistumisen mahdollisuus vaaniikin aina kulman takana. Ja onneksi onnelliset loput eivät kuulu vain satuihin, sillä on olemassa legendoja ihmisistä, jotka onnistuvat siinä mihin ryhtyvät. Mutta se aika siinä aloittamisen ja onnellisen lopun välillä pelottaa. Siinä välillä kuvaan astuvat kasvukivut, kova työ ja ankara itsekritiikki. Siinä välillä ei ole helppoa. Siinä välillä tapahtuu onneksi jotain muutakin. Ihminen kasvaa.

Jos osaisi joskus nauttia paniikista, antaa mennä. Sillä kasvukivut ja virheet kuuluvat elämään. Ja vaikka se onnellinen loppu ei aina tulisikaan, niin ainakin on hyviä tarinoita kerrottavana. Siinä sivussa voi vahingossa inspiroida muitakin, sillä rohkeus on tarttuvaa. Olisiko aika kohdata ne hirviöt sängyn alla?

Housut: See by Chloe
T-paita: Zara
Laukku: Chanel
Lasit: Celine
Kengät: Gucci
Kaulakorut: Lovia ja Björg

Valokuvat: Minna Barbunakis

  1. Ohikulkija.

    SUN HIUKSET! JOTAIN NIIN JEEEEE SUPER UPEETA!
    Sorry huutokirjaimet, mutta kun en pysty kertomaan tuota ilman huutoa :D

    • Muotikuiskaaja

      Hahaaaa, voi kiitos! Tai se kiitos nyt toki kuuluu mun kampaajalle ;) mutta silti SIISTIÄ KUULLA.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä