Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK
Olipa kerran nainen, joka ei halunnut saada lapsia. Nainen, joka ei alkanut lässyttämään nähdessään pikkuvauvoja. Nainen, jolle vauvat tuoksuivat lähinnä puklulta, ja jolle lapsen saanti merkitsi kaiken hauskan loppumista. Kuka nyt haluaisi sitoa itsensä johonkin pysyvään. Johonkin, joka estäisi kaiken hauskan. Veisi pois vapauden.
Itsekkäästi hän mietti mistä kaikesta voisi jäädä paitsi. Kaikesta tärkeästä, kuten ulkomaanmatkoista ja ravintolailloista.
Jossain vaiheessa hän päätti kuitenkin jättää asian kohtalon käsiin, sillä tuntui kuin jotain puuttuisi. Tuntui kuin hän olisi voinut nauraa hiukan aidommin, tuntea hieman enemmän.
Eräänä päivänä hän sitten tajusi, että jotain oli muuttunut. Kroppa ei tuntunut omalta. Pieni valkoinen tikku huusi että elämäsi muuttuu nyt. Se ei enää koskaan tule olemaan omasi. Yhdeksän kuukautta hän pelkäsi ettei pysty siihen. Että kaikki näkevät millainen huijari hän on. Huoli lisääntyi sitä mukaa kun vatsa kasvoi. Huoli pienestä elämänalusta, mutta myös itsekäs huoli siitä, millaista elämä olisi tuon yhdeksän kuukauden jälkeen.
Kun hän viimein kohtasi tuon tytön. Maailman kauneimman tytön. Huomasi hän lässyttävänsä samaan tapaan kuin ne naiset, joille oli aiemmin nauranut. Elämä ei tosiaan enää koskaan olisi samanlaista kuin ennen. Se olisi jotain paljon parempaa. Vaikkakin huoli tulisi olemaan läsnä joka ikinen hetki tästä päivästä eteenpäin. Samalla hän ymmärsi oman äitinsä huolen ja pelot. Ne selittämättömät painajaiset, jotka pitävät hereillä öisin. Ne, joita ei halua kertoa kenellekään, etteivät ne vain toteudu. Ja myös sen kaiken voiman, rakkauden ja turvan, jonka avulla oma äiti oli häntä tätä päivää varten valmistanut.
Eivätkä ulkomaanmatkat ja ravintolaillat loppuneet mihinkään. Tietenkään. Siellä oli vain yksi enemmän mukana.
Seitsemän vuoden jälkeen, en vieläkään voi sanoittaa sitä tunnetta, kun tytär ottaa kädestä kiinni ja sanoo sä oot maailman paras äiti. Ja vaikka totuuden nimissä en tietenkään ole sellainen, niin joinain ohikiitävinä hetkinä uskon siihen itsekin.
Kaikille muillekin maailman parhaille huoletonta äitienpäivää.
Isoin halaus ja kiitos menee kuitenkin omalle, maailman parhaalle äidille!

Jumpsuit: S.Oliver Black label
Nahkatakki: Dante6 (Dots)
Kengät MOA

Mukaelma tekstistä, jonka kirjoitin joitain vuosia sitten.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä