Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Who the fuck is Billebeino?

17.09.2016 15 kommenttia
Kiekkoilija. Se ärsyttävä rotu, joka saa kaiken liian helpolla. Se, joka pari kertaa viikossa hyppää kaukaloon, tienaa ihan liikaa ja jonka ympärillä kuhisee missejä enemmän kuin Eino Makusen kiertuebussissa.

Kaikille kateellisille. Suosittelen kokeilemaan viikon huippu-urheilijan elämää. Veikkaan, että suurin osa palaa suosiolla pehmeän sohvan uumeniin rakkaan sipsipussinsa pariin. Sinne mistä on helppo huudella. Itse olen oppinut sen, että jos jokin asia näyttää helpolta, se ei suurella todennäköisyydellä ole sitä.

Entä mitäs sitten kun tämän rodun edustaja päättää perustaa vaatemerkin? Luultavasti selkään taputtelijoita (veitsellä) riittää ja uskoa löytyy kuin ateistilla herätyskokouksessa.

Mutta. Billebeino on käyttänyt sosiaalista mediaa ja word of mouthia hyväkseen tehokkaammin kuin Michael Jackson pikkupoikia. Monella alan ammattilaisellakin voisi olla opittavaa miten luodaan hypeä ja kysyntää brändin ympärille.

Aluksi kyse oli vain pipoista ja lippiksistä, jotka alkoivat näkymään monien starojen kanavissa. Teemu Selänne, Kimi Räikkönen ja Vesa-Matti Loiri sekä lukuisat muut tutut kasvot ovat poseeranneet punaisen Billebeino-tiililogon kanssa. Suhteista ei toki ole haittaa, mutta pelkästään hyvällä osoitekirjalla ei valloiteta edes Punavuorta – saatikka sitten isompia areenoita. Eikä pelkkä hypetyskään riitä jos tuote ei pysty vastaamaan huutoon.

Mallisto on laajentunut viime vuosina huppareihin ja T-paitoihin ja nyt viimeisimpänä mukaan on tulossa myös rotseja. Brändi on selkeä, katu-uskottava, eikä rönsyile liikaa. Monelle voi tulla yllätyksenä myös se, että vaatteet on valmistettu luontoa kunnioittaen. Materiaalit ovat 100%:sesti kierrätettyä tekstiilijätettä.

Vaatteet ovat haluttuja ja loppuvat usein nettikaupasta nopeasti. Niukkuus onkin hyvä strategia. Kun jotain on vaikea saada, haluaa sitä entistä enemmän. Tämä kaava on tullut todistetuksi monissa ihmissuhteissa. Playing hard to get?

img_3975-2

img_3979-2

img_4011-2

img_3987-2

img_4023-2

img_3983-2

img_3976-2

Takki, huppari ja pipo: Billebeino (Rotsi myyntiin parin viikon päästä)
Nahkahousut: Oui
Lenkkarit: Adidas

Kommentit

Kommentoi
  1. Henna 77

    Toi rotsi on niin siisti! Just tollasta olen hakenut, kiitti vinkistä ;)

    • Muotikuiskaaja

      Niin on. Eipä kestä :)

  2. Tipi

    Ai että sulla on hauska tyyli kirjoittaa ;)

    • Muotikuiskaaja

      Kiitti, kiva jos diggailet ;)

  3. Dries

    Mun mielestä toi julkkishuoraaminen ja sometus on pilannu heti alusta ton brändin. Mut toki Jaket ja Pasit Oulusta fiilaa.

    • Muotikuiskaaja

      Julkkishuoraaminen ja somestrategia ovat kaksi eri asiaa, mutta toki kaikki mielipiteet ovat tervetulleita.

  4. Niina

    Niin mun yks lempparimerkeistä! Oma suosikki on tällä hetkellä harmaa pipo logolla. Takki kyllä näyttää niin hyvältä sun päällä.

    • Muotikuiskaaja

      Hauska kuulla. Rotsi on ihan must :)

  5. Ville

    Itse ostin omani sieltä finnairin shopista, oli billebeinolta loppunut mutta sieltä vielä sai

    • Ville

      Siis en tätä takkia vaan hupparin :-)

      • Muotikuiskaaja

        Hyvä vinkki. Kuulemma niitä on tulossa lisää nettikauppaankin.

  6. Viivi

    Noi on niin siistejä kuteita :)

    • Muotikuiskaaja

      Samaa mieltä ;)

  7. Emilia

    Mitä kokoo tuo takki päälläsi on? Onko tosi ohut vai tarkeneeko vähä kylmemmälläkin kelillä?

  8. jorma ojos

    Loistavii vertauskuvia!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä