Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Voittamisesta

26.11.2016 2 kommenttia
Olen aina ollut kilpailuhenkinen. Jopa liiankin, ovat monet sanoneet. Parhaaksi pyrkiminen ja voittaminen ovat olleet läsnä persoonassani jo ihan pienestä asti.

Kun katsoin taaperona musiikkiohjelmaa, sanoin että minusta tulee paras viulunsoittaja mitä tästä maasta löytyy. No, ei tullut. Vaan kovin keskinkertainen, päänsärkyä naapurustolle aiheuttava vinguttaja.

Hieman myöhemmin kuusivuotiaana huomasin pihapeleissä päihittäväni kulman kundit jalkapallossa. Sinä hetkenä päätin katkaista viulusta kielet ja vaihtaa lajia. Tajusin, että mitä enemmän treenaan, sitä paremmaksi tulen (tämä on parempi tajuta mieluummin ennemmin kuin myöhemmin).  Elin jalkapalloa, joukkuetta, naarmuja säärissä ja nurmikon tuoksua. Elin mukana MM-kisoissa niin, että hengästyin ruudun ääressä enemmän kuin itse kisoissa pelaavat.

Joku sanoo, että pitäisi osata hävitä tai olla hyvä häviäjä. Miksi? En koskaan oppinut häviämään. Hallitsemaan sitä vitutuksen määrää mikä sisälläni kiehui, kun katsoin vastustajien riemua hävityn pelin jälkeen. Joten treenasin hieman enemmän. Ympärilläni oleva joukkue treenasi enemmän. Mikä korreloi suoraan siihen, että aloimme voittaa. Enemmän ja enemmän, mestaruuksia ja maaotteluita.

Toki tässä persoonallisuuden piirteessä on kääntöpuolensa. Siinä vaiheessa kun voitan kuusivuotiaan monopolissa ja sisälläni tuuletan polvillani, tajuan että pidän tunteesta hieman liikaa. Huomaan myös, että kyseinen piirre ärsyttää monia. Eikä siis vähiten tytärtäni, jolla tuntuu olevan täsmälleen sama voittamisen halu kuin äidillänsäkin. Siispä keskinäiset Kimble-pelimme eivät ole oikeastaan rentoutumista lautapelien parissa, vaan kahden kynsin hampain voittoa tavoittelevan persoonan yhteentörmäystä. Tai kun huomaan purevani hampaita yhteen, niin että paikat melkein tippuvat suusta kun kilpaileva mainostoimisto kahmii enemmän palkintoja Vuoden Huipuissa.

Toisaalta voittamisen halussa on paljon hyvääkin. Halu olla paras yleensä ajaa yrittämään enemmän. Oli laji sitten mikä tahansa. Jalkapallo, tikanheitto tai mainoskilpailut. Tässä kuvia toissaillalta, jossa tuossa viimeksimainitussa olimme työpaikkani joukkueella ylivoimaisia. Se tunne, jonka jalkapallon lopettamisen myötä hieman menetin, nousi taas pintaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Enkä tietenkään rehtinä kilpailijana halua hieroa ylivoimaa kenenkään naamaan. Paitsi etten vain voi itselleni mitään. SUCK IT.

img_6364-2

img_6394-2

img_6382-3

img_4521

img_6365-2

img_6402-2

Mekko: Joseph Ribkoff

Laukku: Lulu Guinness / Zalando

Kengät:Gucci

  1. Anne Jennika

    Upea asu, laukku eritoten kiinnitti huomion :) Tykkään paljon blogistasi, vasta ihan hiljattain aloin seuraamaan. Olen tekemässä omaan blogiini (nann-e.blogspot.fi) postausta uusista suosikkiblogeistani. Voisinko käyttää kuviasi? Linkitän siis tietysti tänne blogiin :) Mukavaa viikkoa!

  2. Muotikuiskaaja

    Kiitti, kiva kuulla :) Voit toki, kuulostaa hyvältä. Kivaa viikkoa sinnekin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä