Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Täytyykö aina olla saatavilla?

12.09.2018 Ei kommentteja

Olemme tottuneet siihen, että kasvotusten keskustellessa kysymyksiin vastataan siinä samassa tilanteessa. Kun joku vaatii huomiotasi tai puhuu sinulle, niin et voi sanoa palaavasi asiaan ylihuomenna. Valitettavasti samaa vastausrytmiä vaaditaan nykyään myös sähköisissä viestimissä. Meilit, messangerit, whatsappit, Instagramit ynnä muut huutavat punaisilla palloillaan ja vaativat huomiotasi. Heti. Ellei jopa nopeammin.

Ilmoituksia, ilmoituksia, ilmoituksia. Pahimmillaan kolmen tunnin palaverin jälkeen puhelimen ruudulla vilkkuu kymmeniä, ellei jopa satoja ilmoituksia. Haluaisin toki väittää olevani niin suosittu, että kaikki olisivat ystävien viestejä tai tärkeitä sähköposteja, mutta suurin osa kyseisistä palloista on postia verkkokaupoista, joiden ostoskoriin on jäänyt jotain roikkumaan, tai älykkäiden robottien muodostamia ehdotuksia siitä mistä ehkä pitäisin. Kuten nyt vaikka asbestinpurkuhaalareista.

Olen huomannut, että viime aikoina omaan reagointinopeuteeni on tullut pieni viive. Katson kyllä useimmiten viestit heti, mutta olen unohtanut vastata välittömästi. Ja helvetti sentään seurauksena ei ole ollut uudenlainen rauha, vaan huono omatunto. Olenko huono ihminen, jos haluan lukea yhden kokonaisen kappaleen kirjasta ilman keskeytyksiä? Olenko huono ihminen, jos haluan joskus vain maata sohvalla, ilman että tuntuu siltä kuin pettäisin jonkun sillä etten ole koko ajan saatavilla.

Joka ikinen päivä maailmassa lähetetään pelkästään 65 miljardia whatsapp-viestiä ja keskimäärin käyttäjät viettävät sovelluksessa 195 minuuttia viikossa. Ja samaan aikaan ihmisten stressi ja ahdistus lisääntyvät räjähdysmäisesti. Hmmm, fiksumpi voisi löytää jonkun yhteyden näiden asioiden välillä. Onko se ihme, kun nykyään yhä useammin oletetaan, että sähköpostiin pitää vastata myös sunnuntaina kesken aamupalan. Tai jos kaveri laittaa hauskan videon, siihen pitää kommentoida itkunaurunaamalla vaikka keskellä yötä.

Olen aina pitänyt yksinolosta, kunnes tajusin, että todella harvoin olen oikeasti yksin. Seurana ovat aina punaiset vilkkuvat pallot, jotka kertovat, että olen kiinnostava. Oli se sitten kaupallisten toimijoiden tai kavereiden suunnalta. Ja siinähän on jotain koukuttavaa. Onneksi samaan aikaan kun viestitulva lisääntyy, yhä useammat alkavat jättää luuriaan hetkiksi sivuun. Eräänlaista mobiili-mindfulnessia, vapautumista viestinnän kahleista. Yritän itsekin meditoida silloin tällöin sormeni irti luurista. Kyllä Buddha olisi ollut ylpeä.

Eikä tämä tarkoita, etten haluaisi viestejä, mutta varaan oikeuden olla vastaamatta heti tai edes samana päivänä. Ja annan saman oikeuden myös muille. Jos emme jossain vaiheessa tajua pitää taukoa ja asettaa rajoja, niin suunta ei voi olla kuin kohti virtuaalitodellisuutta, josta ei enää pääse takaisin reaalimaailmaan vaikka haluaisikin.

Neuletakki ja housut: Gustav (Dots)
Kengät: Converse
Laukku: Chanel
Aurinkolasit: Celine

Kuvat: Minna Barbunakis

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä