Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Mukavuusalueen musta aukko

11.03.2018 2 kommenttia

Kaikilla meillä on oma mukavuusalueemme. Se kasvaa ja kutistuu sen mukaan miten rohkealta meistä tuntuu. Sen raja voi hämärtyä tai tarkentua, riippuen siitä mitä olemme asettaneet tavoitteeksi tai mistä olemme päättäneet luopua.

Joskus jäämme sen vangiksi. Musta aukko siinä mukavuusaluen keskellä vetää meidät helposti takaisin origoon. Vähän kuin eläisimme elämäämme koko ajan 10 kilon punnukset jaloissa. Mukavuusalueelta poistuminen on nimittäin aina riski, sillä epäonnistumisen pelko on sen ulkopuolella vahvasti läsnä. Meillä kaikilla on omat syymme, tai ehkä paremminkin tekosyymme sille, miksi emme tee muutoksia, vaikka tavallaan sitä tarvitsisimmekin.

Eräs tapa selvittää oletko jämähtänyt reunojen sisälle on se, menetkö päin niitä pelottavia tehtäviä tai päätöksiä, joita meille kaikille tulee vastaan. Ruksaatko listaltasi pois myös niitä asioita, joiden vieressä on iso uhkaava kysymysmerkki. Niitä, joiden toteuttamista ei millään uskaltaisi aloittaa?

Useimmiten muutokset tapahtuvat vasta silloin, kun pelko paikoilleen jämähtämisestä ylittää muutokseen liittyvän pelon. Täydellistä hetkeä ei tule. Jos odotat sitä, odotat sitä lopun ikäsi. Tuskin kukaan sitten ajan loppuessa miettii, miksi uskalsin, miksi en elänyt niin kuin muut odottivat.

Mukavuusalueita löytyy elämän monilta eri osa-alueilta. Helpoimmillaan sieltä pääsee pois aloittamalla kevyesti. Ottamalla pieniä askelia ja siirtymällä niistä sitten isompiin loikkiin. Alla olevat kuvat ovat tavallaan ulkona omalta mukavuusalueeltani. Lähdin sieltä ja se oli helppoa ja hauskaa. Ehkä seuraavaksi uskallankin jo tehdä jotain oikeasti rohkeaa.

Upea Jirka suostui mukaan yhteen otokseen ;)

Asu: Gustav Denmark (Dots)
Kengät: Sargossa (Dots)

Valokuvat: Minna Barbunakis
Hiukset: Hair by Teemu
Meikki: Katja Arolinna

Katso myös miten matkustat mukavasti tästä.

 

TallennaTallenna

  1. Stina

    No nyt on upeat hiukset!!!!?

    • Muotikuiskaaja

      Kiitos kaunis ;) Tuntuu ihan huikeilta, harmi ettei ole pysyvä ratkaisu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä