Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Kevät 2.0

12.03.2015 Ei kommentteja

Vaikka kevättä ei vielä ole rinnassa, niin (netti)kaupoista sitä on löytynyt jo jonkin aikaa. Webbailu (webshoppailu) tekee maailmasta pienemmän. Ainakin noin ostosmielessä. Se on tavallaan mun kuntoilua. Ja vaikka siinä ei yleensä rasitu muu kuin lompakko, niin jollain tapaa se silti hengästyttää. Niin paljon ostettavaa, ja niin vähän aikaa (ja rahaa).

Nettiostosten tekeminen on ihan oma taiteenlajinsa. Siinä tarvitsee mittanauhan, valuuttakurssit, luottokortin ja lasin viiniä.

Kenkien ja vaatteiden koot ovat aina hieman mysteerejä, jos kyseessä on itselle ennalta tuntematon brändi. Mittanauha tulee siinä tapauksessa tarpeeseen, sillä kokonumero ei aina kerro koko (hah) totuutta ja suurimmassa osassa nettikauppoja on kokonumeron lisäksi myös vinkit oikean koon valintaan mittanauhan avulla. Netistä löytyy myös paljon keskustelupalstoja eri kenkä- ja vaatemerkkien mitoituksista, joiden avulla saa tietää onko kyseinen merkki yleensä hieman pienempää tai suurempaa mitoitusta.

Hyvä appi valuuttakursseihin ja eri maiden mittoihin on ilmainen Units. Siihen saa näkyviin kerralla kaikki haluamansa valuutat ja tuumien muuttaminen senteiksi ei vaadi matikkapäätä. Viiniksi suosittelen Chablista ja luottokortiksi Amexia. 

Tässä neutraaleja vaatekaapin peruspilareita ja omia suosikkeja nettikauppojen valikoimista tähän kevääseen. Ei muuta kun kevättä kaappiin.

Ostoslista:

1. Cecilie Copenhagen
2. The Other Stories
3. The Other Stories
4. Zara
5. They All Hate us

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä