Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Pukeudu

Lue koko juttu

Vyölaukku. Tuo 80-luvun unohdettu upeus. Vieläkin sitä näkee Kanariansaarten rantabulevardeilla keski-ikäisillä turistimiehillä, mutta miksi se on kadonnut täältä kotimaan katukuvasta? Jos on jokin asuste, jossa “in your face” -asenne yhdistyy humoristiseen nörttiyteen, niin se on vyölaukku (eng. fanny pack).

Onko käytännöllisempää asustetta keksitty? Tuskin. Vyölaukut ovat vähän kuin pyöräilykypäröitä. Näyttävät ehkä hieman hassuilta, mutta käyvät järkeen. Ehkä vyölaukku ei pelasta henkeäsi, mutta kun tanssit pöydällä hauskan illan päätteeksi, ei tarvitse miettiä missä lompakko on. Ja molemmat kädet ovat vapaina drinkkien kannattelemista varten.

Sinkkuelämää sarjassa sankarini Carrie Bradshaw rokkasi tätä kyseistä laukkua (noin seitsemän vuotta sitten) ja minähän kuuliaisena fanina ostin itselleni samaisen vyötärön kaunistuksen. Sillä eihän oikeastaan ole asua minkä kanssa vyölaukkua ei voisi käyttää. Tässäkin se menee ihan mainiosti paljettimekon kaverina. Eikö?

Mekko: Twinset
Vyölaukku: Gucci
Kengät: Hogan
Aurinkolasit: Dita

Vyötärön kaunistukset ja kauhistukset, sekä muut sekoilut myös Instagramissa @Piizu.

TallennaTallenna

Piilota juttu
Lue koko juttu

Jatkan “sarjaani” muotialan vahvoista daameista. Jostain syystä tätä harvinaista rotua löytyy Suomesta yllättävän paljon.

Tällä kertaa vuorossa on upea Anni Ruuth, jonka luomukset tuovat mieleen baletin taianomaisen maailman. Kaikessa herkkyydessään ja naisellisuudessaan Annin vaatteissa on silti asennetta. Kaikki malliston höyhenmateriaali on untuvateollisuuden ylijäämää. Eli käyttämätön ylijäämämateriaali saa uuden elämän kauniina ja uniikkina vaatekappaleena.

Tällä kertaa halusin tehdä jutun haastattelun muodossa, joten tässä alla Annin mietteitä mallistosta ja tulevasta.

Miten uskalsit lähteä yrittäjäksi etkä jollekin brändille, minkä voisi kuvitella olevan se helpompi vaihtoehto?
Olen aina ollut yrittäjä-henkinen ja enkä koskaan ole pelännyt työntekoa. Silloin kun saan tehdä töitä itselleni ja omalle brändilleni, ei se oikeastaan edes tunnu työnteolta vaan usein asioiden hoitaminen ja eteenpäin vieminen tapahtuu hyvin luonnostaan ja omalla painollaan. Silloin kun minulla on vapaus luoda itse omat aikatauluni ja rytmini löydän helposti flow-tilan jolloin tulokset puhuvat puolestaan. Olen ihmisenä hyvin järjestelmällinen ja hyvä aikatauluttamaan, jolloin asiat todella tapahtuvat eivätkä jää roikkumaan. Oman brändini lisäksi olen saanut tehdä töitä myös muille suomalaisille yrityksille, josta olen todella kiitollinen ja koen muille työskentelyn myös tukevan omaa tekemistäni.

Mistä sun inspiraatio suunnitteluun kumpuaa?
Minulla on aina lapsesta saakka ollut kyltymätön tarve löytää kauneutta ympäriltäni ja toisinaan paikoista missä sitä ei itsestäänselvästi ole. Esimerkkinä höyhen – ja untuvateollisuuden eettiset ongelmat joihin olen syventynyt työssäni ja sen karun todellisuuden vastapainoksi halusin tuoda kyseiset materiaalit esille käsinkosketeltavan kauniilla tavalla. Inspiraatio työskentelyyni voi löytyä niin räppikeikalla kuin balettiesityksessä. Ei ole mitään yhtä tiettyä taiteenlajia joka inspiroi vaan kaikki joka tuntuu innostavalta otan avoimin mielin vastaan. Tosin Suomen kansallislintu laulujoutsen on minulle ikuinen muusa ja loputon inspiraationlähde. #spiritanimal

Mistä tuli ajatus käyttää tällä tapaa nimenomaan höyheniä?
Ajatus koko brändilleni ja höyhenten hyödyntämiseen lähti opinnäytetyöni aikoihin syksyllä 2015. Kirjoitin untuvan -ja höyhenmateriaalin vastuullisuudesta teollisuudessa ja pureuduin ongelmiin pyrkien löytämään vastuullisemman materiaalivaihtoehdon. Opinnäytetyössäni (Slow Down) hyödynsin kierrätettyä untuvaa sekä untuvateollisuuden ylijäämänä syntyvää höyhenmateriaalia. Aihe oli niin kiinnostava ja näin siinä super paljon potentiaalia lähteä kehittämään sitä eteenpäin ajatuksella beautiful inside and out.

Mitä Anni Ruuth tekee seuraavaksi?
En vielä osaa sanoa tarkkaa aikaa, mutta tulevaisuudessa haluaisin suunnitella ja tuottaa kauniita ja naisellisia untuvatakkeja  höyhentuotteideni rinnalle. Näyttävien höyhenkorujen suunnittelu yhdessä korumuotoilijan kanssa on myös työpöydällä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Onko sulla mielessäsi joku tietyntyyppinen nainen, jota ajattelet kun suunnittelet?
En halua laittaa tuotantoani mihinkään tiettyyn, rajattuun ryhmään, vaan toivon että tuotteitani voi käyttää kuka tahansa iästä tai sukupuolesta riippumatta. Kuvittelemani henkilö voisi kuitenkin olla rohkea ja avoin uudelle. Hänestä löytyy myös lempeys, joka on meidän alati muovaantuvassa maailmassa tärkeä säilyttää.

Milloin tulee seuraava mallisto?
Tarkkaa ajankohtaa ei vielä ole lyöty lukkoon ja haluan miettiä seuraavat askeleeni tarkkaan. Untuva -ja höyhenmateriaali ovat huomattavasti haastavampia kuin perinteiset kangasmateriaalit ja siksi suurempien tuotantomäärien tuottaminen vaatii vielä pohjatyötä. Tavoitteenani on kuitenkin saada tuotteeni vielä laajemmin saataville ja toivottavasti kansainvälistyä jonakin päivänä.

Mistä näitä upeuksia voi ostaa?
Tällä hetkellä Anni Ruuth tuotteita voi itselleen ostaa brändin omasta webstoresta http://www.anniruuth.com/shop/ Ivalon webstoresta https://ivalo.com/en/brand/anni-ruuth tai Ivalon mobiilisovelluksesta sekä Weecos webstoresta https://www.weecos.com/fi/stores/anni-ruuth

Mikä olisi se ultimate liike, jossa haluaisit joskus nähdä omat vaatteesi?
Ultimate liike johon tuotteeni haluaisin on Helsinkiläinen MyOMy ja uskon että näyttävät tuotteeni sopisivat kyseiseen liikkeeseen mainiosti. Nettikaupoista puolestaan Net-a-Porter olisi upea yhteistyökumppani.

Höyhentoppi: Anni Ruuth
Housut: Andiata
Kello: Cartier (Lindroos)
Katso myös juttu Suomalaisesta Loviasta ja muista rohkeista naisista tästä.

 

Piilota juttu
Lue koko juttu

Mikä on se yksi asia, jonka tulet muistamaan tästä vuodesta? Entä edellisistä? Mikä määrittää tämän vuoden kun muistelet sitä kymmenen vuoden päästä? Enkä nyt tarkoita Brexitiä tai Donald Trumpia, vaan siitä mikä määrittää henkilökohtaisesti omaa vuottasi.

Itselläni menneet vuodet ovat eräänlaista sekavaa massaa, irrallisia tapahtumia ja tapaamisia. On todella paljon itselleni tärkeitä muistoja, joita en kuitenkaan pysty sijoittamaan johonkin tiettyyn vuosilukuun. Johtuuko se siitä, että ne eivät kuitenkaan ole olleet tarpeeksi merkityksellisiä, vai siitä että kapasiteettini alkaa lähestymään sitä rajaa, jolloin joidenkin asioiden pitää vain antaa valua pois, jotta uutta mahtuu tilalle.

Silti tietyt asiat pysyvät aina ja ikuisesti jossain syvällä mielen sopukoissa. Ihan kuin vasemmassa aivolohkossa olisi alue johon on insinöörintarkasti arkistoituna tapahtumia, joita ei saa sieltä hävittää. Esimerkiksi nämä tapahtumat ovat siellä yhtä kirkkaana kuin Yyterin juhannus 1995, vai oliko se sittenkin 96…

Koulun aloitus ja se ensimmäinen koulupäivä 1982.
Muutto Bagdadiin 1983.
Ensimmäinen jalkapallon Suomen mestaruus ja ylioppilaskirjoitukset 1994.
Toinen jalkapallon Suomen mestaruus heti perään 2004.
Omat häät 2007.
Tyttären syntymä 2010.
Vuosi Sloveniassa 2011.
Työpaikan vaihtaminen nykyiseen 2014.

Nyt kun 2017 lähestyy loppuaan, niin muistan paljon ja kirkkaasti asioita mitä tänä vuonna on tapahtunut. Mutta entä jos hyppäisin aikakoneella vuoteen 2027, niin mitkä niistä muistoista ovat muuttuneet siksi epämääräiseksi massaksi, jossa jopa vuosikymmenet sekoittuvat toisiinsa. Entä löytyykö tästä vuodesta jotain minkä muistan vuosien päästä yhtä selkeästi kuin nyt? Onko jokin tapahtuma ylitse muiden?

Vai kannattaako sitä edes yrittää muistaa, vai mieluummin katsoa eteenpäin ja odottaa mitä vuosi 2027 tuo tullessaan?

Kimono ja housut: Rue De Femme (tulossa alkukeväästä)
Maailman mukavimmat korkkarit: Sargossa, Dots
Laukku: Marja Kurki
Kaulakoru: Lovia
Sormus: Sif Jakobs
Toppi: Neo Noir, Dots

Katso myös juttu syntymäpäivien aiheuttamasta ahdistuksesta tästä. 

 

TallennaTallenna

Piilota juttu
Lue koko juttu

60-luvulla lentämistä varten pukeuduttiin hienosti. Naiset matkustivat kynähameissa ja jakuissa Atlantin yli. Ehkä siksi, että jalkatilaa oli kolme kertaa enemmän ja lentäminen oli vain harvojen luksusta. Toisaalta koneissa leijui sakea tupakansavu ja moottorien ääniä ei olisi peittänyt edes Cheekin murina.

Eikä 60-luvun lentoemäntien rekrypolitiikka ehkä enää menisi läpi. Heidän piti olla kauniita, tietyn painoisia (laihoja) ja tyylikkästi pukeutuneita. He eivät saaneet olla naimisissa, jotta flirttailu matkustajien kanssa ei olisi niin läpinäkyvää. Haluaisin nähdä tuon rekryilmoituksen tänä päivänä #metoo.

Nykyään ei juurikaan näe koneissa naisia kynähameissa. Jopa businessmatkustajat yrittävät varsinkin pidemmillä lennoilla pukeutua hieman rennommin. Itse yritän aina lentää mahdollisimman mukavasti. Kuka haluaa olla pienessä purkissa yläilmoissa 300 muun kanssa, niin että vaatteet vielä puristavat. En minä. Rakastan matkustamista, mutta inhoan (pelkään) lentämistä. Siinä yhtälö, joka ei ole ihan yksinkertainen ratkaistavaksi. Siksi mukavat vaatteet, villasukat ja lämmin huivi ovat must. Sekä pari lasillista halpaa valkoviiniä ja mustikkamehu.

Jokin asia ei ehkä ole muuttunut. Edelleen lentokentissä on jotain kiehtovaa. Siellä voi melkein käsinkoskea ilmassa leijuvaa odotusta ja jännitystä. Joku on menossa kotiin perheensä luo, toinen on lähdössä seikkailuun, kolmas sokkotreffeille. Jokainen on matkalla johonkin.

Kashmirhousut: H&M
Neule: OUI (Dots)
Kengät: Tamaris
Kaulaliina: Balmuir
Kello: Cartier (Lindroos)

Katso juttu hyggeilystä tästä.

TallennaTallenna

Piilota juttu
Tilaa Elle

Seuraa Elleä

[ap_instagram_slider]