Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Liisa Jokinen tyylistään: ”Kun muutin Suomesta, mustat vaatteet jäivät kokonaan”

11.03.2019

New Yorkissa asuva yrittäjä, katutyylikuvaaja ja toimittaja Liisa Jokinen, 44, kelpuuttaa vaatekaappiinsa vain hauskoja asioita, joilla on menneisyys.

Asun tällä hetkellä New Yorkissa, ja sitä ennen kotini oli parisen vuotta San Franciscossa. Molemmissa kaupungeissa olen alkanut tiedostamattani sulautua joukkoon: San Franciscossa jätin övereimmät vaatteet kaappiin ja käytin paljon sinisiä farkkuja ja Birken­stockeja. Aloin jopa haaveilla klassisesta merimiesraitapaidasta, joka nyt tuntuisi tyyliini ihan liian tylsältä. New Yorkissa nautin siitä, että voin pukeutua juuri niin kuin haluan. Olen entistä värikkäämpi ja kavereiden mukaan myös naisellisempi. Mustat vaatteet jäivät kaapistani melkein kokonaan pois heti, kun muutin Suomesta. Tuntui siltä, että musta sammuttaa kaiken valon naamasta ja elämästä.

Kuvaan katutyylejä ylläpitämilleni Hel Looks– ja NYC Looks -sivustoille. Inspiroidun ennen kaikkea kuvaamistani ihmisistä. Bongaan myös inspiroivia tyyppejä Instagramissa: @walk_of_dame sai minut hullaantumaan 80-luvun isoista olkapäistä, röyhelöistä ja naisellisista mekoista. @batshevadress sai minut ostamaan pitkästä aikaa Laura Ashleyn mekon kirppikseltä. @parkerkitthill sai minut himoitsemaan ylisuuria farkkuja.

Olen iloinnut vaatteista pienestä pitäen. Muistan Unkarista tuotuja ihania kukkamekkoja, joita käytin niin pitkään, että pikkarit vilkkuivat lopulta helman alta pituutta venähdettyäni. Ensimmäiset lenkkarini sain kuusivuotiaana Porin Sokokselta, ja se oli iso juttu. Ne olivat mokkanahkaa ja väriltään sammaleenvihreät.

Ostan vaatteeni mieluiten vintagekaupoista ja kirppiksiltä. Rakastan yllätyksiä: sitä, ettei tiedä, mitä seuraavasta rekistä löytyy. Käytetyn vaatteen ostaminen on jännittävämpää ja inspiroivampaa kuin vaatekaupassa käyminen – toki myös edullisempaa ja ekologisempaa. Shoppailen myös omalla vaatekaapillani, kun käyn kerran vuodessa Suomessa. Osa vaatteistani on varastossa Helsingissä, ja ehdin unohtaa, mitä kaikkea siellä onkaan. Ensi kesänä aion pelastaa kellarikomerosta sukulaiseni vanhan räikeänvihreän 70-luvun nahkatakin.

 

Musta sammuttaa kaiken valon naamasta ja elämästä.

 

Kelpuutan kaappiini vain vaatteita, joissa on jotain hauskaa: kaunis väri tai printti. En metsästä täydellistä vaatekaappia, koska sellaista ei ole. Aika muuttuu ja me sen mukana, samoin maku ja estetiikka. Uusia komboja, suosikkeja ja siluetteja löytyy vain kokeilemalla.

Tunnen oloni mukavaksi asussa, joka ei purista ja jota ei tarvitse koko ajan fiksailla. Jos en keksi mitään päällepantavaa, valitsen aina kaksiosaisen setin. Esimerkiksi Marimekon kaksiosaiset asut ovat mahtavia: ne sopivat joka tilanteeseen eivätkä ole tylsiä. Saan kahden vaatekappaleen hinnalla kolme, kun ylä- ja alaosia voi käyttää erikseen.

Asussa pitää olla vastakohtia. Kukkamekon kanssa en laita missään nimessä korkkareita vaan lenkkarit. Tiukan vaatteen parina pitää olla jotain löysää: koko asu ei voi olla nakkimakkara. Peittäminen on seksikkäämpää kuin paljastaminen ja löysä tyylikkäämpää kuin kireä.

Liisa Jokinen

Onnen housut

Hullaannuin pari vuotta sitten Issey Miyaken Pleats Please -merkkiin, vaikka joskus vannoin, että minusta ei tule koskaan vekkiasutätiä. Nämä Pleatsin neonvihreät housut ovat luottovaatteeni, joita kutsun myös nimellä happy pants. Gunilla Ponténin tekonahkatakin ostin viitisentoista vuotta sitten kirpparilta Helsingistä. Kauluspaita on Samujin, kengät Minna Parikan.

Liisa Jokinen

Kirppislöytöjä

Tämän Marc Jacobsin puvun löysin New Yorkin Goodwill-kirpparilta. Puku oli käyttämätön, maksoi vain 50 dollaria ja istui täydellisesti. Hapsupaita on kirppislöytö San Franciscosta ja buutsit ovat Margielan.

 

Ostan aina two-piecen, kun löydän.

 

laukku

Laukkurakkaus

Tämän Maison Margielan laukun ostin Roomasta. Rakastan sitä, vaikka se pääseekin harvoin käyttöön. Björkillä on sama laukku, mikä nostaa kummasti laukun arvoa silmissäni.

takki

”Gucci-takki”

En voinut ohittaa tätä farkkutakkia, kun näin sen Brooklynissa Dobbin St Co-op -vintageliikkeessä. Se on tuntemattoman käsin kirjailema: toisessa hihassa on riikinkukko, ja selkä on kirjailtu täyteen ruusuja.

Liisa jokinen

Lempifarkut

Luottofarkkuni ovat Leviksen 501:set. Mekko on muutama vuosi sitten konkurssiin menneen kotimaisen Minni f. Ronya -merkin. Kengät ovat Minna Parikan.

sormukset

Yksi mies, monta sormusta

Jättimäisen Adina Millsin sormuksen ostin ennen Nykiin muuttoa muistoksi Kaliforniasta. Pienemmän Sabrina Dehoffin sormuksen ostin itselleni vihkisormukseksi. Omistan useita vihkisormuksia, vaikka aviomiehiä onkin vain yksi.

Liisa JOkinen

Ahkerasti olalla

Luottolaukkuni on tällä hetkellä Marimekon tummanvihreä Karla, koska siihen mahtuu kamera, lompakko ja kännykkä, tunkemalla myös aurinkolasit. Nilkkapituisen mekon tilasin Etsy.comista, ja se on Pleats Please -merkin.

Liisa Jokinen

Mitä ei rahalla saa

Minulle arvokkaimpia omistamiani vaatteita ovat perityt. Tämä kaksiosainen kukkapuku on isoäitini. On ihana muistaa häntä pukeutumalla hänen vanhaan pukuunsa. Hauskaa, että olemme tismalleen samankokoisia. Sandaalit ovat Marques Almeidan.

kettu maljakko

Maailmalta kotiutettu

Kettumaljakko on muisto San Franciscossa vietetystä ajasta. Ostin sen Stuff-nimisestä vanhan tavaran kaupasta. Ketun parina on samanlainen pöllömaljakko.

Liisa Jokinen

Kenkäaarteita

En luopuisi Margielan Tabi-buutseista mistään hinnasta. Haaveilen Tabeista jossain villissä värissä. Oranssi toppatakki on Buffalo Exchange -vintageliikkeestä, miesten kauluspaita San Franciscon Community Thrift Storesta ja hopeahousut samassa kaupungissa sijainneesta Painted Bird -vintagekaupasta.

Liisa Jokinen meikki

Pelkkää puuteria ja punaa

Meikkaan mahdollisimman vähän. Liika meikki vanhentaa minua. Jos meikkaan, laitan pelkkää puuteria, ripsiväriä ja huulipunaa. Paita on Daniel Palillon ja farkut Marques Almeidan. Molemmat olen ostanut uutena, mikä on minulle harvinaista.

Lue myös:

Huippustailisti Anna Komonen: ”Tyylini on keskeneräinen, ja niin sen kuuluukin olla”

Meeri Koutaniemi tyylistään: ”Pukeutuminen on minulle leikkiä”

Teemu Muurimäki tyylistään: ”En halua näyttää vakuutusmyyjältä”

teksti Jaana Forsberg
kuvat Elina Simonen
Tilaa Elle

Seuraa Elleä