Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Anna Teurnellin tehtävä Suomessa: Pelasta Marimekko

09.09.2015
Anna Teurnell
Unikko-kuosinen silkkipaita näyttää hyvältä. Suorastaan uskomattoman hyvältä siihen nähden, miten kyllästyneitä siihen oltiin vielä muutama vuosi sitten. Paita on tämän syksyn mallistoa, uutta Marimekkoa.
Toissa keväänä Marimekon ohjaksiin palkattiin uusi luova johtaja, ruotsalainen Anna Teurnell, 48. Hänellä on nyt vastuu kansallisaarteesta. Edessä on näytön paikka – ehkä jopa Marimekon viimeinen mahdollisuus nousta vaatemerkkinä nykyistä kovempaan liigaan. Tapahtuuko se vanhalla kunnon kukkakuosilla?
Tuskin. Luova johtaja ei nimittäin suostu pukeutumaan Unikkoon. Eikä muuten tummanvihreään Kaivo-puseroonkaan, sekin syksyn mallistosta.
– Pahoittelut, mutta olen todella tarkka kuvien kanssa, Anna selittää.
– Käytän kesällä mielelläni värejä, mutta tähän aikaan vuodesta… Mieluummin jotain muuta.
Anna pitää pintansa. Hän on johtaja, joka sanoo olevansa vaativa, itsepäinenkin. Mutta joka arvostaa sitä, että myös muut puolustavat kantojaan.
– Yritän valita taisteluni. Pitää osata olla jämäkkä oikeissa asioissa, hän sanoo ja kopauttaa rystysillä pöytään hienoisen kärsimättömyyden merkiksi.

Nyt tai ei koskaan

– Ei tässä ole kyse minusta. En pysty nostamaan Marimekkoa yksin. Mutta yhdessä se onnistuu, Anna Teurnell lataa.
Aiemmin kyse oli nimenomaan johtajista, ensin Armi Ratiasta ja sitten Kirsti Paakkasesta. Marimekko henkilöityi pomoihinsa, jotka paistattelivat mielellään julkisuudessa.
Vastaavaa keulakuvaa Annasta ei ole tulossa. Hän on täällä ennen kaikkea töissä.
– Haastattelut ja kuvaukset ovat osa tehtävääni, mutta eniten nautin siitä, kun saan käydä suunnittelijoiden kanssa hommiin.
”Marimekossa on potentiaalia jo siksi, että se on niin tunnistettava. ”
Marimekko on yritys, josta jokaisella suomalaisella on mielipide. Niinpä Annan asemassa on pakko olla vahva oma visio. Siitä ei vain ole kovin helppo päästä perille. Paitsi että Anna on kiireinen, myös Marimekon tiedotuskoneisto on seulaltaan tarkka. Kysymykset, kuvaussuunnitelma ja tapaamisen aikataulu on lähetettävä etukäteen. Tiedottaja istuu paikalla haastattelussa ja saattelee johtajaa paikasta toiseen. Annaa suorastaan suojellaan.
Marimekko elää voimakasta murrosvaihetta. Viime vuosina YT-kierrokset ovat seuranneet toisiaan, tehtaita lakkautettu, kuoseja todistettu kopioiksi. Samaan aikaan yritys on avannut myymälöitä Aasiassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Helmikuussa toimitusjohtajaksi Mika Ihamuotilan tilalle nousi Tiina Alahuhta-Kasko, joka on työskennellyt talossa kymmenen vuotta.
Anna Teurnell on tehnyt aiemman uransa H&M:llä. Ketjubrändin opit kiinnostavat Marimekolla, sillä siinä, missä sisustuspuoli vetää hyvin, vaatemallistoja on arvosteltu tylsiksi ja riskittömiksi. Marimekosta halutaan tehdä varteenotettava merkki myös muotitietoisille kuluttajille. Ja heidän päänsä kääntyvät vasta, kun Alexa Chungin ja Elin Klingin tapaiset fashionistat valitsevat ylleen tasaraitaa.
– Marimekossa on potentiaalia jo siksi, että se on niin tunnistettava. Sitä tunnistaa Chanelin, ehkä Hermès’n ja sitten Marimekon. Mutta voimme tehdä niin paljon enemmän, Anna sanoo.

Rakas Marimekko

Vielä alkuvuodesta 2014 Anna asui Pariisissa ja tahkosi töitä iltakymmeneen. Hän luotsasi H&M:n uutta sisarbrändiä & Other Storiesia ja sen nelikymmenpäistä suunnittelijatiimiä. Taitavasti rakennettu brändi oli löytänyt nopeasti paikkansa muotikaupan ravintoketjussa. Anna nautti työnsä haasteista eikä ollut lähdössä yhtään mihinkään.
Sitten tuli puhelu tutulta headhunterilta. Tämä vinkkasi, että eräässä suomalaisfirmassa olisi tarjolla jotain kiinnostavaa.
– Ajattelin heti, että jos kyseessä on Marimekko, otan paikan vastaan.
Talo oli kutitellut alitajunnassa siitä lähtien, kun Anna vuonna 2008 ideoi H&M:n ja Marimekon pienimuotoisen yhteistyömalliston. Tai pidempäänkin. Lapsuudenkoti Tukholmassa nimittäin tulvi tuttuja, voimakaskuosisia verhoja ja pöytäliinoja. Psykologina työskennellyt äiti pukeutui usein Armi Ratian, Vuokko Nurmesniemen ja Annika Rimalan suunnittelemiin vaatteisiin. Erityisesti värikäs ja suurikuvioinen Keidas-mekko piirtyi Annan mieleen.
– Hän näytti aina hyvin chiciltä.
”Ajattelin heti, että jos kyseessä on Marimekko, otan paikan vastaan.”
Äidiltään Anna peri paitsi rakkauden nostalgiaan, myös ajatuksen siitä, että pienillä asioilla on suuri vaikutus elämänlaatuun.
– Kun katan pöytään kauniit servietit, teen samalla itselleni palveluksen ja arjestani vähän kivempaa.
Annassa on aina ollut tekijän vikaa. Alle kymmenvuotiaana hän väkersi itselleen koruja ja puisia korkokenkiä. Teinivuosina puolestaan syntyi oivallus, että vaatteilla voi vaikuttaa siihen, kuka on. Yhtenä päivänä Anna oli preppy, toisena hevoshullu ja kolmantena punk.
Myöhemmin Anna pääsi töihin H&M:lle. Hän aloitti visualistina ja eteni ensin suunnittelijan assistentiksi ja myöhemmin suunnittelijaksi. Hänen käsistään lähti myyntiin laukkuja, koruja ja alusvaatteita lähes kymmenen vuoden ajan. Tuntui aina yhtä ihmeelliseltä nähdä idea valmiina tuotteena.
– Olin niin ylpeä, kun bongasin suunnittelemani korvikset ensimmäistä kertaa vieraalla ihmisellä. Se on edelleen paras mahdollinen kiitos, Anna toteaa.
– Mieheni kysyy aina, miten voin olla niin innoissani vaatteista. Nehän ovat vain vaatteita!

Uusi arki

Anna Teurnell

Herttoniemen teollisuusalueella laatikkomaiset peltihallit seuraavat toisiaan. Kaukana on Pariisin herraskainen tunnelma. Jopa Tukholma tuntuu sijaitsevan eri planeetalla. Tänne Anna kuitenkin päätyi.
Helsinki oli Annalle vielä vuosi sitten uppo-outo kaupunki, jossa hän oli käynyt ainoastaan pari kertaa. Aluksi hän vain kierteli ja mietti, missä haluaisi asua. Uusi koti löytyi lopulta Makasiinikadulta Kasarmitorin liepeiltä. Pariisin-aika oli opettanut, että asunnon pitää sijaita kaupungin ytimessä, jotta illalla voi poiketa kaupoille tai ravintolaan, kuten Juureen, Seahorseen tai Sushi & Wineen.
Aika usein hän istuu ravintolassa yksin.
– Olen oppinut käymään syömässä itsekseni, ja jopa vähän pitämään siitä, Anna sanoo.
”Se, että teen paljon töitä, on oma valintani. Samoin se, etten näe ystäviäni niin usein kuin haluaisin.”
Aluksi Anna viipyi Helsingissä maanantaiaamusta torstai-iltaan, mutta se oli liikaa. Tukholmassa kun odottavat puuseppämies ja kolme poikaa: Max, 23, Måns, 20, ja Kalle, 17. Heistä tosin vain nuorin asuu enää kotona.
Nykyään Anna hyppää paluukoneeseen keskiviikkona ja nauttii siitä, ettei lentokoneessa ole nettiä. Matkalla saa rauhoittua ja ajatella. Usein Anna lukee, esimerksi Elleä, Gentlewomenia ja Purplea. Vastikään hän myös viimeisteli John Williamsin Stoner-romaanin. Loppuviikon hän istuu Marimekon Tukholman-toimistolla pikkuruisessa nurkkauksessaan. Vapaa-aika on pyhitetty perheelle: silloin hän pakottautuu irti puhelimesta ja läppäristä.
– On vaikea tietää, mikä on sopivasti mitäkin. Se, että teen paljon töitä, on oma valintani. Samoin se, etten näe ystäviäni niin usein kuin haluaisin.
Kun kysyn, onko Helsingistä löytynyt uusia ystäviä, Anna vastaa ynähdyksellä.
– On joitakin, työn kautta. On minulla oma pieni verkostoni.

Poikki ja pinoon

Anna on kuin skandisuunnittelijan prototyyppi. Rento mutta siro olemus hapsottavine poninhäntineen ja isoine silmälaseineen tekee vaikeaksi arvioida, minkä ikäinen hän on. Puheen nuotissa on tuttu, laulavainen ruotsin poljento. ”Suppernice”, ”suppergood”, hän toistelee.
– Hei, miltä näyttää? Tosi luonnollista, vai mitä? Ihan kuin omassa olohuoneessa, Anna heittää ohikulkevalle marimekkolaiselle samalla, kun asettuu valokuvaan yrityksen aulassa. Seuraavaksi hän esittelee lennosta tutun stailaajan. Itse asiassa Anna vaihtaa sanan tai pari kaikkien kohtaamiensa marimekkolaisten kanssa. Kehuu ja tsemppaa. Diagnoosi: tiimipeluri.
– Kyllä. Menestyvä yritys on kuin orkesteri, joka soittaa saumattomasti yhteen.
Samalla energialla hän tykittää uudistuksia:
Kevyempiä materiaaleja. Variaatiota siluetteihin ja leikkauksiin.
Herttoniemessä aloitettuaan Anna halusi tavata heti mahdollisimman paljon Mari-väkeä ja oppia tuntemaan heidät. Mitä he osaavat, mistä haaveilevat. Anna tajusi, että porukka on saatava sitoutumaan yhteiseen visioon. Sitten käytiin hommiin. Lantsarit jalkaan ja kädet multaan, niin kuin Anna tekee Tukholman saaristossa sijaitsevalla kesämökillään.
– Hakkaan siellä halkojakin, vaikken ole mikään luontoihminen, hän sanoo.
Samalla energialla hän tykittää uudistuksia: Kevyempiä materiaaleja. Variaatiota siluetteihin ja leikkauksiin. Parempaa yhdisteltävyyttä ja yhtenäisiä väripaletteja. Arkistojen aarteita mutta myös uutta ja yllättävää. Selkeämmät myymälät ja palvelevammat nettisivut. Karsitaan, keskitetään, terävöitetään. Klap, klap, klap: melkein voi kuulla, miten halot halkeavat. Kova työ on jo tuottanut hedelmää: Marimekko on ensimmäistä kertaa mukana Pariisin muotiviikoilla tänä syksynä.
Annalla on hurjat paineet, mutta hän ei keskity niihin vaan ratkaisujen etsimiseen. Ihan kuin Stories-aikoina Pariisissa.
– Aloin turhautua työkulttuuriin ja käyttäytyä tavallista äksymmin, Anna kertoo.
Pian hän keksi palkata avukseen ruotsalaisen valmentajan. He juttelivat säännöllisesti Skypessä ongelmatilanteista.
– Valmentaja neuvoi mutta myös haastoi tapaani ajatella ja toimia. Se oli ihan eri asia kuin vaikka äidille soittaminen. Hänhän olisi vain sanonut, että voi sinua raukkaa!

Rento ranneliike

Iltaisin, kun pääkonttorin käytävät ovat hiljentyneet, tuotekehityshuoneesta saattaa kuulua naurua. Anna ja uusi toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko jäävät silloin tällöin sovittelemaan tulevien mallistojen vaatteita. Kuulostaa lapsuuden pukuleikiltä.
– Kun tehdään töitä tiukoissa aikatauluissa ja kunnianhimoisesti, huumori on tärkeää. Se pitää Armi Ratian sanoin ”rennon ranneliikkeen” tekemisessä, Tiina toteaa.
Marimekko on jälleen naisten talo. Tuoreet johtajat arvostavat tekemisen meininkiä. Sitä, että suunnitellaan hyvällä draivilla ja toteutetaan ideat vikkelästi.
– Olemme molemmat aika nopeita tyyppejä, Tiina vahvistaa.
– Lisäksi Anna on aikaansaava, helposti lähestyttävä ja älyttömän lahjakas. Kansainvälisen tason luova johtaja.
”Nykyään olen iloinen, jos joku keksii paremman idean kuin minä.”
Anna ei ehkä viihdy valokeilassa tai hurmaa massoja, mutta toisaalta häntä ei myöskään ohjailla ulkopuolelta.
– Nuorena olin jyrkempi ja ehdottomampi. Nykyään olen iloinen, jos joku keksii paremman idean kuin minä, Anna sanoo.
Kun hän saapuu vaatteiden vaihdosta viimeiselle kuvauspaikalle, hän hämmästyttää koko Ellen tiimin: luova johtaja on kuin onkin vetänyt päälleen toivomamme Kaivo-puseron.
– Yllätys! hän nauraa.
Mutta paita näyttää jotenkin väärältä. Hänen itsensä valitsemat mekot ja tunikat toimivat paremmin. Anna oli oikeassa.

Anna Teurnellin näkemys tyylistä:

Suomessa: ”Täällä ollaan vapaamielisiä ja omintakeisia, pukeudutaan oman mielen mukaan. Katukuva on vaihteleva.”
Ruotsissa: ”Ihmiset pukeutuvat hyvin yhdenmukaisesti, ja trendit täyttävät kadut. Ruotsalaiset yrittävät usein pukeutua nuorekkaasti, ripustautua johonkin ikään.”
Ranskassa: ”Pariisissa näkee viehättäviä leidejä, jotka näyttävät itsensä ikäiseltä. He panostavat laatuun, kuten hyviin kenkiin tai laukkuun.”

Tilaa Elle

Seuraa Elleä