Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Kauneus

Hassua ajatella, että pian on taas se keskikesän juhannus juhla. Meillä on kaveriporukan kanssa taas perinteinen Kokkolan juhannus, meidän porukassa se on elävä legenda tuo kyseinen perinne. Ei kyllä tylsää tule, ajetaan letkassa koko köörin kanssa, tyttöjen ja poikien kera. Onneksi siihen on enää muutama päivä ja Kokkolaan kotiin mars!

Sitten tähän lookkiin. Muistatteko kun viime vuonna tein oikeastaan juuri tähän samaan aikaan kyseisen seppele- postauksen? No sen pääsee katsomaan Tästä Linkistä. Tänä vuonna ajattelin tehdä vähän modernimman juhannus-seppeleen. Ohjeet siinä tässä:

 

Osta tekokukkia mielesi mukaan, itse iskin kimppuun jos jonkim moista kukkasta. Irrota kukat niiden varsista.

Tupeeraa hiuksesi osissa, ja lisää niihin lakkaa aina kerroksen vaihtuessa.



Pistä kiharrin tulille. Itse käytän nykyään aina tätä paksua piipparia, sillä saa isoa kiharaa, luonnollisesti.

Kiharra kaikki hiukset ulospäin taittaen.

Harjaa kiharat hellästi ja lisää tarvittaessa lakkaa. Käännä kiharat omissa osissaan taakse ja kiinnitä pinnillä.

Lisää kukat. Lisää hengetön pinni kukan yläpäästä alas, ja aseta kukat mielesi mukaan hiuksiin. Voit tehdä kokonaisen seppeeln, tai tehdä kuten itse, ja asetella kukat sinne sun tänne. PS. Suosittelen peittämään aluksi laitetut pinnit kukilla.




Look on valmis! Näissä muovikukissa on se hyvä puoli, että voit niitä uudestaan ja uudestaan, sekä muokata seppelettä mielesi mukaan. 🙂

SEURAA MYÖS/ FOLLOW
INSTAGRAM
FACEBOOK

 

Vaikka kesä on vasta alussa, juhannus on silti jo hiukan nurkan takana. Usein monet suunnittelevat juhannuksen suunnitelmat jo talvella, ihan luonnollista toisaalta.

Tässä vinkit helppoon juhannustyyliin. Mitä tarvitset? Aitoja kukkia, pinnejä, lakkaa, ja valkoisen röyhelöpaidan. Nämä ovat itselläni käytössä näissä kuvissa. Kranssia en suinkaan tehnyt itse, se tuli paketissa jonka sain tänään Lindexiltä, lisänä oli tämä kaunis, aidoista kukista tehty kranssi.

Hiukset laitoin hennosti kiinni ponnarille ja latvat käänsin sisään. Jaoin hiukset kolmeen osaan, käänsin kaistaleen rullalle sisäänpäin, ja hengettömällä pinnillä hiukset kiinni “päänahkaan.”

Lopuksi pöyhin nutturaa ja muita hiuksia vähän ja lisäsin lakkaa. Näin syntyi rento nuttura jonka kruunasi tämä kranssi.

Ehkä tässä on ideaa sinulle, juhannustyyliä miettiessä? 🙂




SEURAA MYÖS/ FOLLOW
INSTAGRAM
FACEBOOK

Today I received this flower wreath from Lindex when I got a package from them. Here is one hair style for midsummer, even though the summer has just began, mid summer parties and looks are on my mind. Maybe here is some idea to your mid summer party look? 🙂 

Tässäpä kuvia mun uudesta hiuslookista sekä muutama vinkki kutreihin liittyen. Mitäs hiuksilleni tehtiin? Niihin tehtiin Wellan contouring värjäys, mikä on suoraan sanottuna sama juttu kuin meikatessa tehty contouring, eli varjostus, korostus, sekä valokohdat.

Ennen käsittelyä kävimme läpi kasvoni rakenteet, silmieni väri, ihoni väri sekä sävy, ja näiden perusteella valitsimme kylmän sävyn hiuksiini. Kirkkaiden raitojen sekä syvempien sävyisten raitojen kohdat valittiin tarkkaan, jotta hiukset korostaisivat kasvoja. Lopuksi hiukseni sävytettiin, sekä niihin tehtiin hoitava Fusion hoito. Sitten hiukseni latvoista leikattiin huonot pois.

Lopputulos on luonnollinen mutta tarkoin harkittu. Olen kyllä erittäin tyytyväinen lopputulokseen, olipa kiva kokemus! 🙂 Kiitos Wellalle kun sain käydä testaamassa tätä uutta hiustenvärjäys menetelmää. Tätä tosiaan pääse kokeilemaan kampaamoissa joissa käytetään Wellan tuotteita.

Muutama vinkki hiuksiin, nimittäin uusi tieto ainakin minulle oli se, että hiuksiin tarvitsee käyttää yhtä montaa eri tuotteita kuin käytät kasvoihin. Eli hiukset tarvitsevat hyvää hoitoa, aivan kuten kasvotkin. Itse sain Fusion sarjan testiin, jossa on shampoo, hoitoaine, sekä tehohoito hiuksille.

Asuna puolestaan mulla toimi suht helppo ja siisti look. Pällyspaidan kävin hakemassa tänään, ilma muuttui sen verran kylmäksi että täytyi laittaa hitusen enemmän päälle. H&M kautta kotiin siis!

Nyt pyykinpesun pariin! kuulemiin! 🙂









SEURAA MYÖS/ FOLLOW
INSTAGRAM
FACEBOOK

Well hello! Today I got to updated my hairstyle by Wella’s contouring color style. Really like this new hairstyle! What do you think? 🙂 

TOMMY HILFIGER raitapaita/ stripe shirt
H&M neule/ sweater
TOMMY HILFIGER hame/ shirt
SUPERGA tennarit/ sneakers
PINKO, ZALANDO laukku/ bag

Näin talven aikana tulee hiustenhoitoon kiinnittää enemmän huomiota kuin muina vuoden aikoina, ainakin itse koen näin. Hiukset kuivuvat jokseenkin helpommin, joten hiusöljyt ja hoidot ovat tarpeen.

Tässä muutamia tuotteita Biozellilta jotka yllättivät minut positiivisesti. Sain testata kyseisen merkin hiustenhoitosarjaa nimeltä Therapeutic. Siihen kuuluun kaksi erilaista shampoota, öljyhoito ja hoitoneste. Numero 1. kuuluu kaikki hiuslaadut, 2. on tarkoitettu rasvoittuvalle hiuspohjalle, ja 3. on kuivalle hiuspohjalle. Tässä postauksessa käytössäni oli numerot 3. shampoo, 1. öljyhoito, ja 1.hoitoneste. Näin käytin tuotteita:

Pesin hiukset kuivalle hiuspohalle tarkoitetulla shampoolla. Tämä tuote on uutuus Biozellin sarjassa, ja se rauhoittaa ärtynyttä hiuspohjaa sekä poistaa kuivan hilseen ja kutinan. Shampoo pidentää myös hiusvärin kestoa mikä on hyvä juttu, sillä värjään omia hiuksiani, enimmäkseen raidoittaen hiukseni kaulttaaltaan. Shampoo sisältää UV suojan ja se sopii hyvin atoopikoille ja psoriaatikoille, lisäksi se on hajusteeton. Shampoo sisältää mentholia, mikä sai hiuspohjan tuntumaan todella raikkaalta! Olin yllättynyt siitä miten shampoo voi saada niin virkeän ja eloisan olon hiuspohjaan. Enpä ole ennen moista kokenut. Suosittelen 110% tätä shampoota!

Seuraavaksi lisäsin öljyhoidon hiuksiini, annoin sen vaikuttaa noin 15 minuuttia. Tämä tuote kuorii kuollutta solukkoa hiuspohjassa ja paikkaa vaurioituneita hiuksia. Se lisää kammattavuutta ja poistaa kutinaa. Pesun jälkeen hiukseni olivat kiiltävät ja tuntuivat pehmeiltä. Tämäkin tuote sopii hyvin atoopikoille ja psoriaatikoille, sekä hiuspohjaan kosteutta kaipaaville.

Anna vaikuttaa 5-30 minuuttia.

Kuivasin hiukset föönillä minkä jälkeen lisäsin hoitonesteen hiuspohjaan. Tätä tuotetta ei tarvitse pestä pois, mikä oli mielestäni hiukan epäilyttävä, sillä usein hoitotuotteet/ öljyt mitkä voi jättää hiuksiin, tekevät hiuksista rasvoittuneen näköiset. Epäilykseni eivät toteutuneet sillä kuivattuani hiukset uudestaan tuotteen laitettua, ei siitä jäänyt jälkeäkään! Miksi lisäsin hoitonesteen kuiviin hiuksiin, oli siksi, koska halusin tietää miltä hiukset tuntuvat juuri pesun jälkeen kuivattua, ja kuivina hoitonesteen kera. Tulen käyttämään ehdottomasti tätä tuotetta yhtenä osana hiustenhoitoa. Hoitoneste ylläpitää hiuspohjan kuntoa sekä se on hajusteeton, ja sitä voi käyttää pesujen välillä, tai suoraa kuiviin hiuksiin.

Lisää hoitoneste ja jätä hiuksiin. Voit joko käyttää pesujen välillä tai kuiviin hiuksiin, jonka jälkeen kuivaa ne uudelleen.

Tässä numero 2. shampoo mikä toimii seuraavasti: tehokas erikoistuote vaikeisiin hiusten ja hiuspohjan ongelmiin. Tehoaine Shale Oil- lisukekiviöljy tasapainoittaa liiallista talinmuodostusta ja ehkäisee tulehduksia. Shampoo on apu rasvaiseen hilseen ja ärtyneeseen, kutiavaan hiuspohjaan. Tuote on hajusteeton.

Näitä tuotteita käytin.

Lopputulos: Olen tyytyväinen tuotteisiin ja voin aidosti suositella näitä. Olen käyttänyt Biozellin muita tuotteita jo vuoden ajan, muun muassa kuivashampoota, suolasuihketta, lakkaa sekä kiiltosuihketta. Käytän suolasuihketta aina pesun jälkeen, se tuo lisää pitoa, sekä lakkaa ja kiiltosuihketta lisään tuomaan viimeisen silauksen. Kuivashampoota käytän aina silloin kun en ole pessyt hiuksiani, mutta haluan silti pitää hiukseni auki.

Itse pesen hiuksiani aika usein ihan jo vain siksi, koska pidän siitä, että hiukset ovat lähes päivittäin suihkun raikkaat. Toki myös siksi, koska päänahka hikoilee aina erilaisten urheilusuoritusten aikana, joten pesen hiukseni aina liikunnan jälkeen. Se on toki kovaa kulutusta hiuksille, mutta oikeilla tuotteilla saa hiukset ja päänahan pidettyä hyvässä kunnossa, ja ehkäistyä päänahan kuivumista.

Tuotteita saa päivittäistavarakaupoista, joten ne on helposti saatavilla. Tässä linkissä lisää tuotteista http://www.biozell.fi/therapeutic .Ei muuta kuin hiustenpesuun ja tuotteiden testailuun! 🙂

SEURAA MYÖS/ FOLLOW
INSTAGRAM
FACEBOOK

kaupallisessa yhteistyössä BIOZELLin kanssa*

_MG_9065

En ole pitkään aikaan tehnyt mitään kauneuspostausta tänne blogiin, tai oikeastaan en ole tehnyt kuin muutaman kerran postauksen liittyen esim meikkeihin. Noh, nyt päätin laittaa tänne mun omat meikkivinkit, jos näin voi sanoa. Tässä on suht perusmeikki, mutta en tee tätä meikkiä joka päivä. Joskus käytän vähemmän tuotteita, joskus taas vähän enemmän.

En ole mikään taituri meikkien suhteen, mutta osaan tehdä ihan perus jutut. Joskus toki täytyy meikata vahvemmin, joten silloin käytän paksumpaa meikkivoidetta. Tässä näkyvä meikkivoide, oikeastaan “litku” on erittäin ohutta, ja juuri siksi pidän siitä.

Mutta tässä ohjeet kuvissa näkyvään helppoon meikkiin. Tämän tekemiseen mulla menee oikeasti vaan muutama minuutti. 🙂

1.Rasvaan iho kauttaaltaan
2. Peitän tummat silmänalukset (Lumene)
3. Levitän meikkivoiteen koko kasvoille (Mac, Face and body)
4. Lisään helmiäistä puuteria T- alueelle. Tämä helmiäispuuteri toimii myös luomivärinä. (Make Up Store, wonder powder, sahara)
5. Varjostan kasvot ja lisään aurinkopuuteria. (Make Up Store, microshadow, smog + KICKS Golden Spice)
6. Levitän vaaleaa luomiväriä koko luomelle, kultaista liikkuvalle luomelle, ja tummaa  luomen puoleen väliin asti, sekä häivytän sen ylös. (Makiash, classic mix)
7. Taivutan ripset ja lisään niihin väriä. (Clinique)
8. Harjaan kulmiin väriä kulmien muotoiluvahalla. (Lumene, Harmaanruskea 2)
9. Rajaan silmät. (Clinique, 101 black diamond)
+ Huulissani on aina huulirasvaa, lisään sitä hyvin usein.

_MG_9076
_MG_9083-2

_MG_9084
_MG_9093
meikkivinkit1
_MG_9097
_MG_9102
meikkivinkit2
_MG_9110-2
_MG_9128-4
_MG_9138-2

This makeup is quite basic for me, but usually I don’t use all these products when I do my every day makeup. But here is just a simple way to glam up a bit. 🙂 

makeup

Muistatteko kun kerroin teille tässä jokin aika sitten meikkivideon kuvauksista? Kuvasimme Costume.fi sivulle videon, jossa kerron omat suosikkituotteeni, sekä kerron hiukan omasta perusmeikistäni. Tällainen siitä videosta sitten tuli.

Mitäs teidän perjantaihin kuuluu? Mun päivään kuuluu läppärin näpytystä, kahvia, käyn keskustassa ja illalla menen salille, mutta loppuillasta en vielä osaa sanoa sen suuremmin.

Kivaa päivää! <3

Tämä tiistai alkoi klo 7.00, ja aloitin aika saman tien kuvaamaan tämän postauksen videota. En olisi uskonut että sen kuvaamiseen ja editointiin menee ihan koko päivä. Videossa on suht monta vaihetta, sekä tarkennuspisteen löytäminen oli välillä hankalaa, kun kamerassani ei ole kääntyvää näyttöä. Lopulta video tuli valmiiksi, ja sain myös hiuksiini kivan kiharapilven loppuillaksi.

Ensimmäinen tyyli käy lähestulkoon mihin tahansa illanviettoon/ tapahtumaan. Toinen lookki on aika lailla kopio omasta vanhojentanssi kampauksestani, sekä tuo mekko oli minulla päällä tanssiessani vanhat.

Huomenna on taas kuvauspäivä ja aiheena on baletti. Vielä en voi kertoa sen enempää kyseisistä kuvauksista mutta halusin vain vinkata, että Vuoteni balettitanssijana -postaukseen on kyllä tulossa vastaukset. Snapchatissa ( minnasomero) tosin pääsee seuraamaan kyseisiä kuvauksia ainakin jonkun verran. Kuulemiin! 🙂

 

It’s time to give some hair tips again! The first look suits almost for every occasion and event. The second one is almost exactly the same look what I had on my prom day. Tomorrow is gonna be pretty exciting day, and the subject is Ballet. I can’t tell you more about tomorrow, but on snapchat ( minnasomero) you can see some behind the scenes videomaterial. 🙂

Rapunzel Of Sweden salonki/ salong:

Regeringsgatan 67
11156 Tukholma
fi@rapunzelofsweden.com
09 424 50 923

Instagram: @rapunzelofsweden
Facebook: Rapunzel of Sweden

*Tehty yhteistyössä Rapunzel of Sweden -kanssa
*Collaboration with Rapunzel of Sweden

Tilaa Elle

Seuraa Elleä