Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Katkeilevat hiukset kuntoon

07.12.2018 31 kommenttia

Tajusin tässä eräs päivä, että koko päällimmäinen kerros hiuksistani on katkennut lyhyeksi pätkäksi. Syypää tähän asiaan on tietenkin vaalennus, mutta eniten siihen vaikuttaa työni puolesta päivittäinen hiusten lämpökäsittely. Olin hetken jo ihan paniikissa, että miten voinkaan enää ottaa kivoja kuvia blogiani varten, kun en voi lämpökäsitellä hiuksiani.

Viimeiseen kahteen viikkoon en ole siis lämpökäsitellyt hiuksiani ja sitä ei ehkä uskoisi. Tämänkään blogin kuvien hiuksia ei ole lämpökäsitelty (paitsi vaan föönattu melko viileällä lämpötilalla). Alla näette hiukseni siinä tilassa, kun ne normaalisti olivat kuivuessaan. Voitte kuvitella, että tartuin joka ikinen kerta vähintään suoristusrautaan. Onneksi löysin hyvät tuotteet, joiden jälkeen voin olla ilman lämpökäsittelyä. (hihi, huomaatte ehkä kuvasta, että myös ihoni on nykyään paremmassa kunnossa kuin ennen.)

MIKSI SULFAATITON SHAMPOO JA HOITOAINE?

Muistatteko, kun puhuin, että kasvojen ihoa ei kannata pestä aineella, jossa on Sodium Laureth Sulfate heti toisena raaka-aineena veden jälkeen. Noh, sama homma pätee shampooseen. Sulfaatit ovat myös shampoossa huono juttu, koska ne puhdistavat liian tehokkaasti ja tekevät niin päänahasta kuin hiuksistakin kuivat. Omissa ennen ja jälkeen kuvissa ero on aika huima. Tämän vuoksi olenkin siirtynyt sulfaatittomaan Briogeo superkosteuttavaan shampooseen*. Hoitoaineena toimii saman merkin maailmalla kehuttu syväkosteuttava hiusnaamio*. Briogeon tuotteet sisältävät noin 95-98% luonnon raaka-aineita, josta todella pidän.

HOITOTUOTTEET PESUN JÄLKEEN

Kerastasen voide* on sellainen, jota ostan uudelleen ja uudelleen. En tiedä tarkalleen tuotteen suomennosta, mutta se antaa lämpösuojaa ja selvittää mahdolliset takut pesun jälkeen. Se tekee myös hennosta ja käsitellyistä hiuksista ihanan kiiltävät. En ole törmännyt toiseen yhtä hyvää jätettävään hoitoaineeseen – kai sitä voi siksi kutsua? Tästä olen muuten aikaisemminkin blogissani kertonut.

Föönauksen jälkeen suihkutan vielä hiuksiin uutta lemppariani L’orealin Blonde Bestietä*, joka tekee hiuksista kiiltävät, mutta eivät raskaat tai likaisen näköiset. Tämä periaatteessa korvaa suoristusraudan. 😀 Suurimman eron hiusten kuntoon on kuitenkin tehnyt nuo Briogeon shampoo ja hoitoaine.

*Sisältää mainoslinkin. Tuotteet saatu. 

Kommentit

Kommentoi
  1. Tiina

    Hei Miia! Sulla on aivan ihana blogi <3. Olen innostunut ihonhoidosta ja eteenkin korealaisesta ihon hoidosta lukiessani tekstejäsi. Aiemmin olen mennyt tyylillä vesi huuhtelee suihkussa ja jotain lumene, Niveaa naamaan, jos oikein kiristää. No olen kovin on/off ihminen ja nyt kun olen innostunut niin mennään sitten tyylillä mielummin överit :). Naama raukkani on nyt ehkä vähän ihmeissään näistä 10 kohdan rutiineista 😮 Ensinnäkin ostin Glycolic Acid 7% Toning Solution, The Ordinary. Kasvoveden ja luin kyllä, että happokuorinnat kannattaa aloittaa varovasti, mutta härregyd jos ei ole naamaansa kuorinut vuosiin niin läträsin tätä 2 päivää peräkkäin. Couperosa taipuvainen ihoni, muuttui niin punaiseksi, että oli kerrostettava urakalla meikkivoidetta kera vihreän korjaa tällä punaisuutta aineen kanssa. Nyt vaikka olen eilen laittanut kosteuttavasta naamiosta lähtien kaikkea mahdollista, aamulla öljypesu, Filorga vaahtopesu, Clarins Double Serum, Filorga time filler cream niin ihoa kiristää jo. Meikkiä en näin viikonloppuna käytä juuri koskaan. Mitä teen lisäänkö voidetta? Vaihdanko voidetta? jätänkö vaahtopesun kokonaan pois? Olen ihan kohta 49v, iho kuiva mutta kiiltelee ja punoittaa, ei koskaan ollut ongelmaa finneistä, muutama itsepäinen luufinni. Silmänympärillä ryppyjä. Silmät ihan käsittämättömän herkät ja vuotavat. Tuli aika pitkä vuodatus :). Postaustoivoitani olisi erityisesti vuotavien herkkien silmien meikkaus ja silmänympäryshoito. Ja aivan ihana, että olet tehnyt ohjeita myös kuivalle ja ikääntyvälle iholle, vaikka sinulla ei sellaisia ongelmia olekkaan. Näitä myös lisää 🙂 Ja korean kosmettiikkaa ei ole yhtään liikaa, sitä lisää myös 🙂

    • Miia Ezen

      Kiitos Tiina! <3 🙂 Kirjoitan tätä kyllä koko sydämelläni. Apua.. joo en kyllä laittaisi couperosa iholle AHA tai BHA happoja noin tujuna, kuin mitä olen käsittänyt the Ordinaryn tuotteiden olevan. Tuotteissa ei siis mitään vikaa vaan varmasti ovat hyviä, mutta kannattaa olla extratarkka, että on valinnut juuri omalle ihotyypille tarkoitetut tuotteet. No, mutta tämän varmasti huomasitkin kantapään kautta. <3 Olen itsekin tehnyt samankaltaisia juttuja. Mä suosittelisin, että ottaisit käyttöön juurikin koreakosmetiikkaa tai luonnonkosmetiikkaa. Tuossa Filorgan vaahtoputsarissa on toisena aineena juurikin tuo puhumani Sodium Laureth Sulfate, joka ei kyllä sovi kuivalle iholle ollenkaan. Siitä lisää tästä: https://www.elle.fi/miiaezen/2018/10/30/kuiva-iho-tai-nappyja-teet-ehka-yleisimman-ihonhoidon-mokan/ Se on heti ensimmäinen, jonka käytön lopettaisin ja ottaisin käyttöön hellävaraisen kaksoispuhdistuksen, josta puhuin tässä: https://www.elle.fi/miiaezen/2018/11/25/ihonhoidon-alkeet/

      Toinen asia on, että sinulta puuttuu kokonaan kasvovesi tai hoitoneste, joka on toinen aivan asia tuon puhdistuksen kera. Kasvovoide on enemmänkin se, joka lukitsee kaiken kosteuden sisälleen ja siihen tuo Filorga on hyvä ja Clarinsin seerumi myöskin. Lukaiseppa lisää aiheesta tästä: https://www.elle.fi/miiaezen/2018/11/13/kuiva-iho-ja-mikaan-kosteusvoide-ei-auta/

      Voisin mennä melkein takuuseen, että jos muutat puhdistuksen ja lisäät rutiineihin hoitonesteen, niin ihossasi tapahtuu suuri muutos. <3

  2. Laura

    Moikka, mitä kautta olet ostanut Briogeon tuotteita?

    • Miia Ezen

      Heippa Laura! 😊 Sain niitä testiin, mutta tuolta mun linkin kautta niitä saa. En tiedä saako muualta. 🤔😍

      • Annu

        Cult Beauty ja Beauty Bay toimittaa kans Suomeen Briogeota. Briogeo on kyllä ihan paras!

        • Miia Ezen

          Hyvä tietää! Suomalaiselta maahantuojalta silti mielummin ostan niin tulee nopeampaa. 👌😊

  3. Päivisusanna

    Moikka Miia, osaisitko suositella jotain hyvää hiuslakkaa hennoille&käsitellyille (blondatuille) hiuksille…? Toiveissa olisi lakka joka kiinnittää kohtuullisesti, mutta olisi ennenkaikkea helposti pois harjattavissa, hienojakoinen, tahmaamaton ja hyväntuoksuinenkin vielä 🙂 Olen huomannut että tosi moni lakka ”takertuu” hiuksiin ja jättää jopa sellaisia ällöttäviä sinitarraa muistuttavia klönttejä niihin. Oisko sulla vinkkiä hyvästä tuotteesta tai vaikka omasta suosikistasi…? Kiitos! <3

    • Miia Ezen

      Heippa! Kuinka pitävää lakkaa tarvitset? Itse käytän esim. kampauksissa aina työskentelylakkaa sekä viimeistelylakkaa. Tykkään Four Reasons working spraysta (kevyt) ja viimeistelyyn L’anzaa. 😊

      • Päivisusanna

        En tarvitse erityisen pitävää lakkaa- hiukset on yleensä aina ponnarilla tai ”pikkumyy”-nutturalla, niiden pitoon siis 🙂 Kiitos vinkeistä!

        • Miia Ezen

          Sun kannattaa sitten tosiaan ottaa melkein mistä merkistä vaan kevyempi lakka. Tosin L’anzan lakka on myös kevyt sekä kestää. Sellainen ruskea iso puteli. 😊👌

  4. Kaisa

    Hei! Mitä ihanaa glitter rajausta kuvissa silmissä?

    • Miia Ezen

      Heippa Kaisa! Se taitaa olla jokin NYXin vanha liner. 🤔😊

  5. Markit

    Hei; No tuo ei kyllä ole kiva, jos hiukset katkeilee. Itselläni perisuomalaiset hiukset:monta hiusta ja kaikki lättänässä pitkin päätä. Siksipä raidat laitettu noin 15 v ajan. Ja ei folioilla, ei lämpökupuhärvelillä, vaan kammalla ja tunnin verran menee se vaihe, kun ootellaan. On siis ystävällisempi tapa hiuksille. Lisäksi käytän Goldwellin shampoota ja hoitoainetta,
    Goldwell Dualsenses Rich Repair Cream, eikä hiuksissa ole ongelmia ollut. Joskin en käytä mitään suoristusrautaa. Kuivatan hiukset melkein kokonaan, paplarit, eikä näihin hiuksiin jää paplarijälkiä ( niitä inhoan!!!😣). KMS muotovaahto ja – suihke myös loistavia. Ja näitä sitten hamstrataan Hulliksilta ja muista tarjouksista. Suoritusrautaa en uskalla edes ostaa, kun kädet niin kömpelöt 😂, fööni ja kiharrin riittää. Toivottavasti saat hiuksesi kuntoon. 😊

    • Miia Ezen

      Lisää tietoa janoan! 😃👌 Miten tuo on hellävaraisempaa kuin foliot? Hiuksen suomut kuitenkin aukeaa hapetteella samalla tavoin. 🤔 Itselleni ei saisi edes noita baby highlighseja tietääkseni muuten kuin foliolla. 😃

      • Markit

        Hei; Voi hitsinpimpula sinun kanssasi 😄. Piti nyt ensin googlata tuo baby highlight. Mikäli nyt tarkoitat ohuita raitoja, jotka eivät erotu kuin hiusten epätasaisella värillä, valoisammalla ja kirkkaammalla ilmeellä ( siis vaaleat hiukset), niin puhumme samasta asiasta. Monesti kampaajani sen on kertonut, mutta noin maalaisjärjellä eikös se hapete lämmöllä ole rutkasti rankempaa? Kampaajani äitiyslomalla olen joutunut foliokäsittelyyn ja on melko ikävää todeta, että juurikasvu näkyy jakauksen kohdalla ( iän myötä hiukseni ovat hiukan tummuneet) . Lisäksi hiukset ovat olleet jotenkin kuivemmat, ei niin helposti laitettavat. Kun raidat laittaa kammankärjellä saa vaalennusaineen laitettua paljon tarkemmin ja lähemmäs päänahkaa. Ja ellen väärin muista, niin ”raita-ainekin” on ollut Goldwellin. Enkä aineista sen enempää tiedä, hyviä on varmaan muitakin.
        Mutta hiukseni ovat hyväkuntoiset, vaikka pesen ja laitan välillä joka päivä.
        Mutta jos tarkemman selityksen haluat, niin 2019 1. viikolla taas raidoitetaan ja voin kysyä. Minun ja kampaajani yhteinen taival on tainnut kestää jo 20 v, joten luottoa on 😊.

        • Miia Ezen

          Heippa! Mä kyselin kampaajaltani tätä aivan mielenkiinnosta ja hän sanoi, että sama aine siinä on kuitenkin. Eli hellävaraisemmaksi hän ei sitä sanoisi. Lämpö vaan nopeuttaa aineen vaikuttamista hiuksissa. Näissäkin tietenkin saattaa olla monia eri mielipiteitä. Tuolla tavoin, jolla hiuksiisi tehdään raitoja saa tosiaan ohuita raitoja, mutta yhtälailla näin tapahtuu foliolla, jos ottaa pieniä määriä hiuksia. Eli kuten mulle on tehty. 😊

          • Markit

            Tuo lämpöjuttu on pakko vielä kysyä, kun jotenkin järki ei sitä älyä. Mutta ollaan tyytyväisiä kampaajiimme, sehän on pääasia…😂

  6. Nipsu

    Onkohan tuo hyvä, jos on helposti rasvoittuvat hiukset? Olen joskus lukenut, että shampoo pitää valita päänahan kunnon mukaan ja hoitoaine hiuksen kunnon. Itsellä myös kärsineet latvat ja etsin aina uutta ja toimivaa parannusta. Joudun pesemään hiukseni joka päivä, kun ne rasvottuvat niin nopeasti!

    Ihanaa joulun odotusta Miia <3

    • Nadja

      Hei! Kysyisin, että mitä mieltä olet hyaluroniseerumin taputtelusta huulille? Käytössä siis Ordinaryn seerumi ja aamulla taputtelin kokeilumielessä huulilleni ko.tuotetta ja sain Wau-efektin 😀 tekevätkö tätä muut kenties tai onko se suotavaa? Mietin vain että huulten urat ainakin pullistuivat hetkeksi ilman mitään fillereitä 🙂

      • Miia Ezen

        Heippa Nadja! Joo hei mikä ettei. Ei siitä varmasti mitään haittaakaan ole. Sehän on vaan hyvää kosteutusta. Sen voi vaikka lukita huulille vielä hyvällä balsamilla. 😊

        • Nadja

          Juuri tätä mietinkin, että jollain se on huuliin lukittava, eli nyt etsimään huulivoide! 🙂

          • Miia Ezen

            Novexoertin huulivoide on ihan mun lemppari. Sillä saa pehmoiset huulet ja kiiltää paremmin kuin huulikiilto. 😃 Plus on luonnonkosmetiikkaa. ❤️

    • Miia Ezen

      Heippa Nipsu! Joo mulla on tosi helposti rasvoittuvat hiukset ja toimii. Merkillä on myös päänahkaa hoitavaa shampoota, mutta se on liian kuivattava mun kösitellyille hiuksille ja tuo hyväkään hoitoaine ei auta sen jälkeen pituuksiin niin hyvin kuin tämä kombo yhdessä. 😊

  7. Maarit

    En löydä postausta finneistä, muistan joskus nähneeni. Mitä suosittelet iholle johon tulee hormonialueille näppyjä, finnejä eli kaulan sivuilla leuan alla. Korvien vierustat. Otsa ja nenä pientä mustapäätä. Mielikuva jäi jostai teetree aineesta, mutta mikä se oli ja mitä muuta pitäisi tehdä. Myös olkapäissä pientä näppyä sekä rinnuksessa.

    • Miia Ezen

      Heippa Maarit! Mitä käytät puhdistukseen? Entä kasvovesi ja kuorinta? Linkkaan sulle tähän alle postauksen, jossa puhun teepuuöljystä, mutta se ei välttämättä toimi yksinään, jos muu ihonhoito ei ole kunnossa. 🤔 Ja myöskin tiettyihin finneihin ei kasvojen hyväkään hoitaminen auta, vaan on käännyttävä lääkärin puoleen. 😞

      https://www.elle.fi/miiaezen/2018/11/17/tehokasta-kosteutusta-kaikille-ihotyypeille/

  8. Saila

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Tilasin juuri tuota blonde bestietä. Suoristusrauta meni rikki ja muutamia rautoja jo kaupoissa pyöritellyt käsissäni. Ovat vielä jääneet kauppaan. Koitan nyt tuota uutta tuotetta, ja katsotaan kauanko pärjään ilman rautaa 😀

    • Miia Ezen

      Heippa Saila! Onhan sulla hyvä sulfaatteja shampoo käytössä ja myös hyvä hoitoaine. Niillä pystyy tekemään suurimman eron. Tämä Blondie tekee sitten loppusilauksen. 😊

  9. Orvokki

    Hei, oletko kuullut savivaalennuksesta? Ekokampaajat tekee ainakin, hellempi hiuksille, ja luonnolle. =)

  10. Katriij

    Onko tuossa Briogeo shampoossa tai hoitsikassa silikonia?

  11. Pilvi

    Moi. 🙂 Mua kiinnostaa, että miten saat pidettyä sävyn vaaleana-viileänä näillä tuotteilla? Käytätkö kuitenkin vielä jotain hopeatuotetta?
    Mun tekis mieli siirtyä iho- ja hiusystävällisempiin tuotteisiin, mutta ”pakko” käyttää hopeashampoota. Enkä ole löytänyt luonnollisemmista sarjoista sellaisia.

  12. Rosa

    Mulla hiusten kanssa meneillään samanlainen katkeilukatastrofi ja fööni ja suoristusrauta onkin nyt pannassa. Mitä olet mieltä Olaplexin tuotteista verrattuna näihin shampooseen ja hoitoaineeseen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä