Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Lifestyle

Eilen oli hyvä päivä. Ei mitenkään erikoinen tai normaalista poikkeava, mutta silti oli jotenkin erityisen hyvä fiilis. Eilisen pohjalta ajatuksissani on pyörinyt paljon työnteko ja työn merkitys elämässä. Oletteko koskaan miettineet työn vaikutusta arjen onnellisuuteen ja sitä kautta omaan hyvinvointiin? Työ kun monille on todella suuri osa arkea  (jo ihan tuntimääräisestikin) kuinka iso vaikutus sillä on ns. muuhun elämään? Tai jos työ on jollain tasolla epämiellyttävää, kurjaa tai vaikka negatiivista, onko silloin myös iso osa arkeasi kaikkea tuota edellä mainittua? On tietysti hyvin yksilöllistä, millä tavalla kokee työnsä merkityksen ja varsinkin kuinka suuri vaikutus sillä on omaan elämään, ja nimenomaan onnellisuuteen. Osa ihmisistä varmasti antaa työarjen vaikuttaa kokonaisvaltaisemmin omaan elämään kun taas toiset osaavat vetää tiukan rajan näiden kahden välille. Joillekin työn ei tarvitse olla “se juttu” vaan onnellisuuden ainekset kootaan muista asioista.

Jokainen rakentaa onnellisuuden omalla tavallaan. En osaa sanoa oikeaa reseptiä onnellisuuteen, mutta itselläni onnellisuus lähtee sisältäpäin ja koostuu yksinkertaisista asioista. Minulle onnellisuus merkitsee nimenomaan arjen mielekyyttä, iloa ja hyvänolon tunnetta. En voisi kuvitella rakentavani elämääni niin, että onnellisuuteni nojautuisi pelkästään viikonloppuihin, lomiin tai muihin “spesiaaleihin” hetkiin. Arki on kuitenkin niin iso osa elämää, että sen mielekkyyteen on hyvä keskittyä. Minulle ne ovat muun muassa perhe, läheiset ihmiset, sosiaaliset suhteet, liikunta ja terveys. Minulle myös oma työ on asia, joka kuuluu vahvasti jokapäiväiseen elämääni ja tekee minut onnelliseksi.

Itselläni oli selvät suunnitelmat lukion jälkeen siitä, mitä haluan tehdä ja missä haluan opiskella. Elämä kuitenkin tuli väliin ja suunnitelmani heittivät 100% voltin. En silloin päässyt sitoutumaan unelmieni opiskelupaikkaan, mutta en kuitenkaan koskaan päästänyt irti haaveistani. Päämääräni on aina ollut sama, mutta kulkemani reitti olikin toinen. En tiedä oletteko kuulleet tai uskotteko vetovoiman lakiin, mutta itselleni sillä on vahva merkitys. Ajattelen, että asiat, joita minulle elämässä tapahtuu heijastuu omista ajatuksistani, toiveistani ja unelmistani. Toisin sanoen, jos haluaa elämäänsä jotain asiaa tai vaikkapa jotain muutosta, on tärkeää fokusoida huomio ja ajatukset siihen mitä haluaa ja alkaa toimimaan. Osa toimista voi olla tietoisia toimia, mutta suuri osa valinnoista tapahtuu myös alitajuntaisesti. Teet tiedostamattasi koko ajan pieniä toimia ja valintoja kohti unelmiasi.

  Kovan työn, oman intohimon ja muutaman onnenkantamuksen kautta olen ajautunut tähän pisteeseen, jossa silloin koulunpenkillä toivoin joku päivä olevani. Päästä työskentelemään oman intohimon parissa ja kokeilla luovuuttaan. Tekemisissäni minua on aina ohjannut oma intohimo. Koen kiitollisuutta tämän hetkisestä työstäni, joka on intohimoni ja unelmani. Se tunne, kun nauttii työstään niin paljon ettei se edes melkein tunnu työltä. Asia, joka alkoi harrastuksena, mutta nyt työllistää minut kokopäiväisesti. Tästä faktasta olen äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen, sillä tiedän, että mielekäs työ ei missään nimessä ole itsestäänselvyys.

Mekko löytyy täältä!*

Olen aina ihaillut äärimmäisen paljon ihmisiä, jotka rohkeasti lähtevät opiskelemaan, kouluttautumaan tai työskentelemään kohti unelmaansa. Haaveet ja unelmat saattavat kuitenkin selkiytyä ja muuttua vasta ajan mittaan vuosien varrella. Olen saanut läheltä seurata, kuinka muutamat ystäväni ovat rohkeasti vaihtaneet opiskelupaikkaa ja alaa kohti paremmin omia unelmiaan vastaavia tavoitteita – kun hammaslääkäri ei ollutkaan unelmien ammatti vaan intohimo vei lopulta luovemmalle alalle. Lopetuspäätös monen vuoden opiskelun jälkeen ei ole helppo, mutta varmasti pitkällä tähtäimellä oikea ja palkitseva. Olisiko parempi olla epämiellyttävässä työssä ja harmitella vuosien päästä “miksi en aikoinaan vaihtanut alaa”. Ymmärrän, että opiskelupaikan tai työpaikan jättäminen tai vaihtaminen uuteen ei todellakaan ole läpihuutojuttu – mutta silti haluaisin rohkaista kaikkia miettimään aina aika ajoin: Tekeekö nykyinen opiskelupaikkani minut onnelliseksi? Olenko oikealla alalla? Arvostetaanko minua työpaikalla/työyhteisössä? Onko rahallisen korvauksen lisäksi työssäni muita kannusteita?

Photos: Kristina Pendonen / edit by me
*adink

 

 

 

Huh! En oikein tiedä edes miten aloittaisin tämän postauksen. Olen joutunut koko kesän pitämään isoa juttua kaikilta salassa, vaikka oman perheen kesken ollemmekin fiilistelleet asiaa jo muutaman kuukauden ajan IHAN JOKAINEN PÄIVÄ. Mutta nyt saan vihdoin paljastaa, että olemme Miklun kanssa mukana tulevalla Huvila & Huussi -tuotantokaudella. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!! 😀

Olemme jo pitkään halunneet remontoida meidän landepaikan. Minun täytyy myöntää, että en koskaan ole ollut erityisesti “mökki-ihminen”, mutta niin vain vuosien varrella ja elämäntilanteen muuttuessa minustakin on kuoriutunut yksi. Vaikka rakastankin kaupungin vilinää ja vilskettä (enkä haluaisi asua missään muualla), olemme huomanneet kaipaavamme kiireisen elämämme vastapainoksi mökin tuomaa rauhaa. Asumme Helsingissä kerrostalossa, joten mökin rauha, luonnonläheisyys ja kaikin puolin rentouttavaa ympäristö houkuttelevat meidät aina ajoittain pois kaupungista. On parasta päästä luonnonhelmaan liikkumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Lapsemme viihtyvät myös äärimmäisen hyvin mökillä, mikä oli itse asiassa yksi isoimmista syistä, miksi remonttihaaveet alkoivat meissä herätä. Landella on lapsille niin paljon kivaa erilaista puuhaa ja voimme siellä nauttia asioista, joita meillä ei kaupungissa ole. Landepaikkamme on vielä niin hyvän matkan päässä Helsingistä, että kaupungin sykkeestä pääsee melko nopeasti mökille rentoutumaan, vaikka vain yhdeksikin yöksi.

Vaikka mökkiremontti on ollut haaveissa pitkään, ei meillä kuitenkaan tässä elämäntilanteessa olisi ollut yksinkertaisesti aikaa lähteä remonttia itsenäisesti toteuttamaan. Olen päässyt läheltä seuraamaan ystäväpiirissämme monien talonrakennusprojekteja sekä laajempia remontteja ja nähnyt kuinka pitkiä, aikaa vieviä ja valtavasti muitakin resursseja vaativia projekteja ne yleisesti ovat. Nostan suuresti hattua kaikille, jotka tällaisia projekteja vievät kunnialla maaliin, mutta tiedän, että tällä hetkellä meidän rahkeet eivät olisi siihen riittäneet.

Siispä olimmekin äärimmäisen onnellisia ja kiitollisia, kun saimme mahdollisuuden osallistua Huvila & Huussi ohjelmaan. Ohjelma, joka toimii avaimet käteen periaatteella ja remonttiaika on vain muutamia viikkoja (uskomatonta!!!). Olen itse sarjan suuri fani ja olen innolla katsonut viime kausien jaksoja ja ihastellut uskomattomia muutoksia. Sarjan suunnittelijat ja rakentajat ovat mielettömän taitavia ammattilaisia. En voi valitettavasti vielä paljastaa mitään, mitä meidän landella tehtiin tai mihin alueeseen remontissa keskityttiin. Sen tulette näkemään halutessanne ensi keväänä, kun ohjelma tulee ulos tv.stä. Tulen muistuttelemaan asiasta vielä lähempänä julkaisua ja teen myös blogiin tarkempia postauksia ohjelmaan ja remonttiin liittyen vielä ensi keväänä, kun kaikki on julkista remontin osalta. Kiitos muuten kaikille valtavasti viesteistä instagrammin puolella. Ilmeisesti sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy myös kaltaisiani Huvila & Huussi faneja. Kiitos teille teidän tsempistä <3

Koska loppuviikko meni ohjelman kuvauksissa ja muissa kiireissä, minulla on tänään työsunnuntai. Tosin en valita, sillä rakastan tehdä töitä koneella sateen ropistessa ikkunoihin lämmin kahvikuppi vierelläni. Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

*Kaupallinen yhteistyö: Nespresso

Minua vähänkään pidempään seuranneet tietävät, että rakastan kahvia. Kahvia menee monta kuppia päivässä. En tiedä parempaa tapaa aloittaa aamujani kuin kupilla Nespressoa. Nespresso on ollut minulla käytössä päivittäin jo yli seitsemän vuoden ajan. Sen täydellinen maku, laadukkuus, helppous ja sen tuoma ihana  kahvielämys tekevät minun Nespresso-hetkistäni korvaamattomia. Näistä hetkistä en tule koskaan luopumaan.

Voitte siis vain kuvitella kuinka innoissani olin, kun pääsin yhteistyössä Nespresson kanssa Tukholmaan tutustumaan heidän uuteen ja erittäin mielenkiintoiseen yhteistyöprojektiin nimeltä re:cycle. Mikä on re:cycle?

Laadukas ja vastuullinen kahvi on Nespressolle sydämenasia. Vastuullisuus näkyy isona osana läpi koko yrityksen toiminnan. Nespresson kahvikapselit valmistetaan sataprosenttisesti ja loputtomasti kierätettävästä alumiinista. Kierrätettävyyden lisäksi alumiini on valittu kahvikapseleiden materiaaliksi, sillä se säilyttää kahvin tuoreuden ja aromit parhaiten. Kapselin ansiosta kahvia voi valmistaa juuri sopivan määrän, eli kahvia ei myöskään mene hukkaan.

Nyt Nespresso on jälleen ottanut askeleen kohti parempaa ja vastuullisempaa tulevaisuutta tekemällä innovatiivisen yhteistyöprojektin yhdessä ruotsalaisen pyörämerkki, Vélosophyn, kanssa. Vélosophy on merkki, joka valmistaa kaikki pyöränsä kierrätetystä alumiinista. Nespresson ja Vélophyn yhteistyön tiimoilta on  valmistettu rajoitettu erä polkupyöriä, joiden valmistukseen on käytetty Nespresson käytettyjä kahvikapseleita. Re:cycle polkupyörän design on upea ja pyörän monesta yksityiskohdasta välittyy hienosti Nespresso-yhteys. Pyörän violetti väri tulee esimerkiksi Nespresson suosituimmasta Arpeggio-kahvikapselimausta kun taas pyörän soittokello vastaa Nespresson Vertuo-kahvikapseleiden ulkomuotoa. Polkupyörän etuosasta löytyy myöskin kaunis puukori, jossa voi helposti kuljettaa mukanaan laukkunsa tai muuta tavaraa. Korin sisäpuolelta löytyy pidike take-away kahville – of course!

Hannan blogissa on tällä hetkellä käynnissä arvonta, jossa voit voittaa itsellesi ainutlaatuisen re:cycle polkupyörän. Kannattaa siis kurkata sinne, mikäli haluat osallistua mukaan tähän upeaan arvontaan!

Vastuullisuus on isossa roolissa läpi koko Nespresson toiminnan, jonka pystyi hyvin huomaamaan myös meidän kahden päivän työmatkan aikana. Kuljimme joka puolelle jalan ja hieman pidemmät matkat taittuivat yhteiskuljetuksella sähköisellä linja-autolla. Ruoka oli kasvispainotteista lähiruokaa. Lentokentältä keskustaan ja takaisin kuljimme Arlanda Expressillä, joka on paitsi ympäristöystävällisin myös ehdottomasti nopein ja helpoin vaihtoehto. Nespresso oli myös ilmastokompensoinut lentomme.

Tärkeä osa vastuullisuutta on myös ne pienet paremmat valinnat, joita teemme jatkuvasti arjessa. Yksi hyvä esimerkki on kierrättäminen. Meillä kotona kierrätämme kaiken mahdollisen, luonnollisesti myös käyttämämme kahvikapselit. Kahvikapseleita varten meillä on niille tarkoitettu Nespresson oma metallinkeräyskori, minne voi helposti laittaa käytetyt kahvikapselit (Nespresson kahvikapselit voi kierrättää kahvinpuruineen). Täysi kori tyhjennetään sitten talonyhtiön pihalta löytyvään pienmetallikeräyspisteeseen. Käytettyjä Nespresso-kahvikapseleita voi käydä viemässä myös Nespresson omaan liikkeeseen. Käytetyt kahvikapselit sulatetaan ja valetaan alumiiniharkoiksi, joista ne päätyvät taas uuteen käyttöön. Jokainen kierrätetty kapseli voi siten syntyä uudelleen lukemattomia kertoja jossain muussa tarkoituksessa!

“Mitä vastuullisia valintoja tai pieniä tekoja sinä teet arjessasi? Olisi mahtavaa, jos kommenttikenttään saisi koottua mahdollisimman paljon erilaisia tapoja ja hyviä valintoja, joita te teette ympärisön ja kestävän kehityksen hyväksi. Meidän kaikkien yhteisistä vinkeistä toivottavasti mahdollisimman monet voivat inspiroitua ja mahdollisesti ottaa osaksi omiakin toimintamalleja!”

Photos: Hanna Väyrynen / edit by me

 

 

Oletko miettinyt minkälaista elämäsi olisi, jos et olisi tullut äidiksi niin nuorena? Mitkä ovat nuoren äidin haasteita? Koetko, että nuori äiti joutuu helpommin arvostelun kohteeksi? Mitä kaipaat eniten elämästä ennen lapsia?

Tulin äidiksi kolme viikkoa ennen kun täytin 23. Tiesin aina haluavani jossain vaiheessa elämääni äidiksi, mutta en ollut ajatellut sen tapahtuvat vielä niin nuorella iällä. Elämä kuitenkin tuli väliin ja sain lapset verrattain nuorena. Kaikki on aina tuntunut niin luonnolliselta ja hyvältä ja sen tunteen mukana ollaan menty.

Vanhemmuudessa on paljon haasteita. Haasteita, joista monet ovat kaikilla ihan samanlaisia – iästä riippumatta. Vastuunottaminen ja vanhemmaksi tulo saattaa tuntua ihan yhtä hurjalta 30 tai 40 kieppeillä, kuin miltä se tuntuu kaksikymppisille. Se, että nuoret vanhemmat saavat osakseen vähättelyä tai vanhemmuuden kyseenalaistamista on todella väärin. Jokaisella ihmisellä on oikeus itse määrittää se aika elämässään, milloin kokee olevansa valmis ja halukas vanhemmaksi. Tässäkin asiassa on ymmärrettävä ihmisten erilaisuutta; toisilla lasten hankinnan edellytyksenä saattaa olla tietynlainen taloudellinen tilanne, kun taas toisilla asia ei paina vaakakupissa niin paljon. Yhdet saattavat haluta elää pidempään itsenäistä elämää, kun taas toiset eivät pidä lapsia kovinkaan “vapautta” rajoittavana tekijänä. Pääasia on, että lapsi saisi rakastavan perheen, joka voi tarjota pikkuiselle turvallisen ja kaikin puolin tasapainoisen elämän.

Olen kiitollinen, etten itse ole koskaan kokenut joutuvani vähättelyn tai arvostelun kohteeksi olemalla nuori äiti. Ehkä se johtuu siitä, että puolisoni on minua kymmenen vuotta vanhempi, jolloin hän (tuolloin 33-vuotiaana) oli jo siinä “hyväksytyssä” iässä tulla vanhemmaksi. Olen myöskin ihminen, joka ei kovinkaan helposti anna muiden mielipiteiden vaikuttaa tai varsinkaan horjuttaa minäkuvaani. Ymmärrän, että monet (nuoret) äidit voivat olla tässä suhteessa hyvin erilaisia. Äidiksi tulon myötä kun ollaan niin herkässä tilassa ja vielä monen uuden asian äärellä. Siinä tilanteessa voi helposti ottaa muiden mielipiteet ja neuvot sydämeen. Monesti hyvällä tarkoitetut neuvot ja ohjeistukset saattavat vanhemmista tuntua arvostelulta. Siksi ehkä parasta olisikin muistaa antaa neuvoja ja vinkkejä vanhemmille ainoastaan silloin, kun he sellaisia itse pyytävät.

Vaikka en kokenut painetta vanhemmuudesta, oli minulla kuitenkin omat haasteeni nuorena äitinä. Niistä isoin oli tukiverkon puuttuminen. Kuinka ihanaa olisi ollut, jos edes yksi ystävistäni olisi kokenut raskauden ja vauva-arjen kanssani samaan aikaan. Tämä ei tietystikään ole tilanne kaikilla nuorilla äideillä, mutta yleensä lähempänä 30 ikää, kaveriporukoissa perheenlisäys alkaa olemaan paljon yleisempää kuin kaksikymppisten kaveriporukoissa. Esikoiseni kohdalla siis oma äitini oli ainoa henkilö, jonka kanssa kävimme läpi raskauttani ja sen jälkeistä vauva-arkea. Hän oli onneksi todella suuri tuki minulle, mistä olen äärimmäisen kiitollinen. Tilannettani ei myöskään helpottanut muutto Saksaan esikoisemme ollessa ainoastaan kolmen kuukauden ikäinen. Saksassa elin arkea pikkuisen kanssa pitkälti yksin. Toki mieheni oli kaiken mahdollisen ajan kanssamme, mutta oli itse työnsä puolesta äärimmäisen kiireinen. Minun haasteeni eivät siis liittyneet niinkään fyysisesti vauvanhoitoon tai sen rankkuuteen, vaan haasteeni olivat enemmän henkisiä. Olisin todella kaivannut ympärilleni ihmisiä, jotka käyvät läpi samaa elämänvaihetta. Olisi ollut ihanaa ja helpottavaa jakaa vauva-arkea ja erilaisia tuntemuksia ihmisten kanssa, jotka tietävät täsmälleen mistä puhun ja osaisivat antaa vertaistukea. Onneksi toisen lapsen kohdalla tilanne oli jo täysin toinen. Oli parasta, kun pääsi yhteisille vaunulenkeille tai pystyi vauvan kanssa mennä viettämään kiireetöntä aamupäivää ystävän luo. Se tunne, että et ole yksin lapsen kanssa aamusta iltaan – se oli henkireikäni.

Minulta todella usein kysytään mitä kaipaan eniten elämästäni ennen lapsia?  Tähän on hieman vaikea vastata, koska vastaus ei ole niin yksiselitteinen. Lyhyesti sanottuna en kaipaa mitään elämästäni ennen lapsia. Olen tällä hetkellä ja tähän elämäntilanteeseen niin tyytyväinen ja onnellinen kuin vain voin olla. Toki jos asiaa lähtee pidemmälle miettimään aina löytyy jotain pieniä asioita, joita joskus (hetkellisesti) huomaan kaipaavani. Niitä ovat esimerkiksi oma aika, jonkinlainen huolettomuus ja mahdollisuus tehdä asioita extempore. Joskus myös pysähdyn miettimään, että olipa se vaan helppoa aikaa, kun ei tarvinnut olla vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään.

Haluan samaan hengenvetoon huomauttaa, että näistä yläpuolella listaamistani asioista en ole kuitenkaan kokonaan joutunut luopumaan. Omaa aikaa on aina mahdollista järjestää, sen eteen täytyy vain nähdä hieman enemmän vaivaa. Tässä on tärkeää olla kumppanin kanssa samoilla linjoilla. Me esimerkiksi pyrimme mieheni kanssa antamaan toisillemme mahdollisimman paljon omaa aikaa, joka on äärimmäisen tärkeää lapsiarjen ja pitkien työpäivien keskellä. Meille on myös tärkeää, ettei kynnys kysyä omaa aikaa ole suuri. Lähtökohtana on, että aina kun toinen pystyy työnsä tai jonkin muun asian puitteissa toiselle aikaa “antamaan”, silloin sen teemme. Jokainen tarvitsee omaa aikaa, eikä se missään nimessä muutu lastensaannin jälkeen – päinvastoin.

 Minua harmittaa kovasti se, miten negatiivisena ja jollain tasolla “kamalana” lapsiperhearki usein mielletään. Ehkä tämä johtuu osittain siitä, että useammin lukee tai kuulee puhuttavan juurikin niistä arjen haasteista kuin niistä ihanista ja positiivisista asioista, joita vanhempana kuitenkin lasten kanssa kokee päivittäin. Voin vain kuvitella, että lapsettomille ihmisille särähtää korvaan monien vanhempien ristiriitaiselta kuulostava asetelma; valitetaan väsymystä, arjen kaoottisuutta tai kiirettä, mutta silti valituksen puheenvuoro päätetään johonkin tämän suuntaiseen lauseeseen;  “lapset ovat kuitenkin parasta ja ihaninta mitä elämässäni on”. Olisi virkistävää, jos ihmiset rohkeammin uskaltaisivat kertoa ja kirjoittaa myös niistä iloisista ja mahtavista hetkistä, joita kokee lastensa kanssa. Mielletäänkö se sitten onnellisuuden “paukuttamiseksi”? Toivottavasti ei, sillä elämässä ja arjessa ei voi koskaan olla liikaa positiivisuutta.

 Itse pyrin sanomisillani ja omalla esimerkilläni murtamaan tätä kuvaa lapsiarjen “kamaluudesta” ja antamaan positiivisempaa ja iloisempaa kuvaa elämästä pienten lasten kanssa. Haasteita toki on, mutta isomassa kuvassa positiivisemmat asiat painavat paljon enemmän. Elämässä muutenkin on hyvä keskittyä siihen mikä on hyvin, kuin niihin asioihin, jotka voisivat olla paremmin. Mitä tunnetta itsessässi vahvistat, se vahvistuu.

 

 

Photos: Kristina Pendonen / edit by me

Tiedän, että tällä kertaa tartun jollain tavalla “loputon suo” -aiheeseen. Aiheeseen, joka tuntuu olevan niin iso kokonaisuus, että postaukseni on suoraan sanottuna pieni kärpäsen kakka isossa kuvassa. Joten taas kamppailen kahden vaiheilla; sanonko jotain vai olenko sanomatta mitään? Ajattelen kuitenkin, että jos edes yksi ihminen tämän postauksen luettuaan miettii omaa somekommentointiaan seuraavan kerran jättäessään kommentin jonnekin, on se minulle voitto!

Instagram-storejani seuraavat tietävätkin, että viime viikolla otin siellä esiin aiheen somekommentoinnista. Nimittäin mielestäni somekommentointi on lähtenyt ihan käsistä. Enää todella harvoin kommenttikentissä on luettavissa mitään positiivista tai edes jollain tasolla hyväksyvää kommentointia. Sen sijaan somesta saa jatkuvasti lukea piikitteleviä, halventavia ja suoranaista kiusaamista vastaavia kommentteja. Miksi näin?

Edellisen lauseen retorinen kysymys sai ehkä jotkut ajattelemaan, että minulla olisi tähän vastaus. Valitettavasti ei ole. Ainoastaan pohdintoja siitä, miksi ihmiset kommentoivat nykyään somessa niin ilkeään sävyyn ja miten sen saisi käännettyä parempaan ja positiivisempaan suuntaan.

Omassa työssäni ilkeä somekommentointi on arkipäivää. Vaikka negatiivisia kommentteja saan omiin kanaviini suhteellisen vähän (kiitos teille ihanat lukijani <3) tiedän, että muilla foorumeilla kommentointi käy kuumana. Itse en foorumeilla olevia keskusteluja lue, mutta aina välillä ikävään kommentointiin tulee törmättyä nettiartikkeleiden yms. muiden minusta nostettujen juttujen myötä. Kommentit ovat yleensä törkeitä, halventavia ja ilkeitä. Ja auta armias, jos joku keskusteluiden lomassa yrittää sanoa edes jotain positiivisen suuntaista, lytätään tämä henkilö ja hänen kommenttinsa nanosekunnissa alas. Miksi? Miksi näissä keskusteluissa annetaan “hyväksyvä” ääni vain ilkeille kommentoijille? Miksi ei voitaisi negatiivisuuden sijaan (tai ainakin sen ohella) ruokkia myös positiivisia ja rakentavia näkökulmia?

Aina puhutaan siitä, että somessa kommentoivat ilkeät ja kateelliset ihmiset, jotka vain purkavat omaa pahaa oloaan. En osaa sanoa ihmisten pohjimmaista syytä tarpeelle kommentoida netissä ilkeästi ja ottaa ihmisiä/asioita suurennuslasin alle lyttäämällä heitä. En osaa sanoa, koska en yksinkertaisesti tiedä. Se, miksi somessa pääsääntöisesti kommentoidaan ilkeästi ja halventavasti, pelkään johtuvan ihmisten halusta saada mahdollisimman paljon huomiota kommenteillaan. Ilkeillä kommenteilla kun herätetään paljon enemmän mielenkiintoa ja huomiota, kuin positiivisilla kommenteilla. Valitettavasti. Huomion lisäksi kommentointiyhteisön kasvottomuus varmasti helpottaa ihmisiä kommentoimaan ikävästi. Kun yhteisö on kasvoton ja kommentoijat anonyymejä, törkeyksiä on helppo ladella ilmoille. Siksipä mietinkin; kuinka moni anonyymeistä ihmisistä jättäisi kommentin tuomatta esiin, jos se täytyisi sanoa kohdehenkilölle suoraan päin naamaa? Kuinka moni ilkeän kommentin laukoneista uskaltaisi nousta kommenttinsa kanssa täyden auditorion lavalle, satojen tuntemattomien eteen kertomaan mielipiteensä ääneen? En usko, että kovin moni. Siksipä toivoisinkin ihmisten ottavan seuraavan periaatteen somekommentointiin; kirjoita siellä ainoastaan sellaisia asioita, jotka voisit sanoa henkilölle suoraan kasvotusten ilman minkäänlaista häpeän tunnetta jälkeenpäin.

Olen kasvattanut vuosien varrella itselleni kovan kuoren, joten ihmisten ilkeät sanat tai ajatukset minusta harvoin satuttavat enää. Minulle riittää se, että minä ja lähimmäiseni tietävät minkälainen olen ja että minulla itselläni on hyvä fiilis itseni kanssa. Yhden negatiivisen vaikutuksen ilkeä somekommentointi on kuitenkin tuonut työhöni; en halua kanavissani kertoa niin paljon henkilökohtaisia asioita tai tuoda mielipidettäni esiin, koska mitä luultavammin se kuitenkin käännettäisiin taas päälaelleen ja minut tuotaisiin esiin negatiivisessa valossa. Siksi usein on parempi ja yksinkertaisesti helpompi olla sanomatta mitään. Tämä on hieman ikävää siinä mielessä, että mielelläni jakaisin syvällisempiä ja henkilökohtaisia asioita blogissani, joilla toivoisin tuovani hyvää ja mahdollista vertaistukea saman asian kanssa kamppaileville. Kuinka tärkeää olisi esimerkiksi avata aihetta lapsiperheen haasteista, joihin varmasti todella monet pystyisivät samaistumaan? Kuinka tärkeää olisi antaa ja saada vertaistukea ja muistutusta siitä, että niin monet muutkin kamppailevat ihan samojen haasteiden kanssa? Jos kuitenkin lähtisin avaamaan jotain tällaista haastetta, pahoin pelkään, että minut leimattaisiin heti “valittavaksi some-mammaksi, joka ei rakasta lapsiaan ja välittää vain itsestään”. Ja ei – en liioittele, tätä somemaailma valitettavasti nykyään on. Vaikka tiedän, että joukossa on paljon enemmän ihania ja ymmärtäväisiä ihmisiä, silti joukosta löytyy myös niitä, jotka haluavat ymmärtää väärin ja sitä kautta lietsoa negatiivisuutta.

Sain taannoisen ig-story avautumisen jälkeen teiltä todella paljon ihania ja rakentavia viestejä somessa. Kiitos niistä <3 Haluan muutenkin tämän postauksen somenegatiivisuuden keskellä nostaa esille ja kiittää teitä todella monia ihania ihmisiä siellä ruudun toisella puolen. Teidän ihanat, tsemppaavat ja kauniit sanat ja viestit ovat juuri niitä, miksi silti haluaa tehdä tätä työtä, vaikka ajoittan lokaa tuleekin niskaan. Saimme seuraajien kanssa oikein hyviä keskusteluja somekommentoinnista aikaan ja mietimme keskusteluissa monien kanssa sitä, että toivottavasti tämä järkyttävä somekommentointi ei johtaisi siihen, että kohta kukaan ei enää uskalla sanoa yhtään mitään? Vai onko se jo osaltaan mennyt siihen?

Voi olla, että tavoittelen mahdottomuutta, mutta edelleen mietin miten somemaailmaan saisi sellaisen positiivisen ja kaikin puolin hyväksytymmän ilmapiirin kaiken piikittelyn ja suoranaisen kiusaamisen sijaan? Täytyy muistaa, että somessa kommentoijilla itsellään on vastuu keskusteluiden tasosta. Seuraavan kerran siis jos mahdollisesti kommentoit jotain blogitekstiä, foorumikeskustelua, facebook-uutista tai vaikkapa nettiartikkelia sinulla on päätös edessäsi; lähdetkö mukaan loanheittoon ja negatiivisuuteen vai yritätkö tuoda keskusteluun mukaan rakentavaa ja positiivisempaa näkökulmaa?

 

 

Photos: Kristina Pendonen / edit by me

 

Elokuun 9. päivä on erityinen päivä meidän perheellemme. Tänä päivänä, tasan viisi vuotta sitten, sanoimme mieheni kanssa toisillemme tahdon. Muistan edelleen tuon päivän kuin eilisen. Päivä täynnä jännitystä, iloa, onnea ja ennen kaikkea rakkautta. Kaksi vuotta myöhemmin, elokuun 9. päivänä, saimme maailman parhaimman häälahjan, kun pieni ihana poikamme syntyi. Voi sitä onnen määrää <3 Eilen vietimme pikkuherran syntymäpäiviä. Tuntuu, että sanon tätä jatkuvasti, mutta huhheijaa kuinka nopeasti aika juoksee. Lasten iässä sen ajankulun todella huomaa. Eilen katselin lapsiani yhdessä juhlahumussa – isosisko ja pikkuveli. Tuo erottamaton kaksikko <3 How did we get so lucky? (crying face emoji)

Tämä päivä jos joku on erinomainen päivä pysähtyä miettimään ja arvostamaan sitä, kuinka onnekkaita olemmekaan, että olemme saaneet elämäämme niin paljon onnea ja rakkautta.

Tämän päivän kunniaksi haluan sanoa muutaman sanan siitä, mitä rakkaus meille merkitsee (spoiler alert; cheesy material coming up! :D). Meille rakkaus lähtee arkisista asioista. Rakkautta on toisen kaikin puolinen huomioiminen ja kunnioitus. Meidät tekee onnelliseksi yhdessä vietetyt hetket sekä toisen kanssa käydyt keskustelut. Puhumme avoimesti ja kaikesta. Rakkautta on samanlainen huumorintaju. Nauramme paljon ja keskitymme positiiviseen. Halaamme, suukotamme ja osoitamme hellyyttää toisillemme joka ikinen päivä. Olemme yhdessä vanhempia kahdelle maailman rakkaimmalle lapsellemme. Kerromme heille ja toisillemme, että rakastamme ja välitämme. Luotamme ja arvostamme. Sanomme kiitos ja olemme kiitollisia arjen isoista ja pienistä asioita.

Kiitos rakas näistä kuluneista vuosista. Kiitos, että tahdoit silloin ja tahdot nyt. Rakastan sua <3

Heinäkuun viimeinen päivä. Tuntuu (ja tiedän), että loma alkaa pikkuhiljaa olla lopuillaan. Olo on kaikin puolin hyvä – levännyt, anti-stressaantunut ja ennen kaikkea onnellinen. Vaikka olisin voinut kuvitella näin mahtavan kesän jälkeen tuntevani myös hieman haikeutta, olo on kuitenkin lähes päinvastainen. Olen täynnä energiaa ja odotan jo innolla tulevaa syksyä. Elokuussa tapahtuu jo paljon kivoja juttuja, niin yksityiselämässä kuin työn saralla. Ensimmäinen työreissu on parin viikon päästä ja kohta saan myös paljastaa erään ihanan yhteistyön, josta olen pitkään joutunut olemaan ihan hys hys. Elokuun alussa vihdoin ja viimein saan myös yhden parhaimmista ystävistäni takaisin Suomeen! Miten ihanaa <3 Olemme olleet ystäviä aika tarkalleen 21 vuoden ajan, sillä tapasimme ensimmäistä kertaa ala-asteen ensimmäisenä koulupäivänä. Ja hei elokuussahan on myös Flow, jee! Kuinka moni tulossa? Kuukauden lopussa on vielä tiedossa suuret sukujuhlat Kokkolassa, kun isoisäni täyttää huikeat 90 vuotta! (kuinka moni muuten tiesi, että olen syntynyt Kokkolassa?) On hienoa päästä juhlimaan isoisääni ja samalla nähdä monia sukulaisia, joita en ole nähnyt vuosiin!

Mutta kuten sanoin, lomani oli aivan ihana, joten kerrataampa mitä silloin oikeastaan tapahtui? Heinäkuun round up, olkaa hyvä!

Matka Nizzaan & Cannesiin 

Heinäkuun alussa pääsimme mieheni kanssa kanhdestaan neljän päivän lomalle Etelä-Ranskaan. Kahdenkeskinen aika on asia, joka on meidän parisuhteelle uskomattoman tärkeää ja asia, johon haluamme panostaa. Ajankäyttö onkin todella suuressa roolissa parisuhteessa; miten priorisoidaan ajankäyttö parisuhteessa? Minkä verran kahdenkeskistä aikaa on kummallekin osapuolelle “tarpeeksi”? Olemme onneksi mieheni kanssa samaa mieltä ajankäytöstä ja pyrimme löytämään aikaa toisillemme usein. Rehellisesti voin sanoa, että kahdenkeskisen ajan löytäminen ei lapsiperheessä ja haastavien työaikataulujen keskellä ole aina helppoa, mutta ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Tämä neljän päivän loma oli aivan superihana ja antoi valtavasti hyvää energiaa arkeen ja parisuhteeseen. <3

(Muutamat asukuvat Etelä-Ranskasta löydät täältä ja täältä sekä yleinen lomapostaus täältä)

Perheloma Rodoksella

Etelä-Ranskan loman jälkeen oli vuorossa perheloma Rodoksella. Olimme koko perhe odottaneet yhteistä lomaa innolla. Kirjoitinkin meidän lomasta juuri kattavan postauksen, jossa on paremmin tietoa hotellistamme sekä paljon iloisia lomakuvia. Voitte lukea postauksen halutessanne täältä!

Landeilua

Ulkomaanmatkojen lomassa olemme päässeet viettämään aikaa myös omalla landella rentoutuen. Kuten olen aikaisemmin blogissa kirjoittanutkin, minusta on kuoriutunut varsinainen mökki-ihminen vuosien varrella. Rakastan mökin ja sen ympäristön tuomaa rauhaa. Landella ollessani pystyn paremmin rentoutumaan ja irtautumaan arjesta. Lapset myöskin viihtyvä mökillä uskomattoman hyvin. Vesileikit, metsäleikit, marjojen poiminta, soutelu, uinti, saunominen, pihapelit ja vaikka mitä. Tekemistä riittää ja uni maistuu iltaisin. Vuosi vuodelta haluan viettää landella enemmän ja enemmän aikaa <3

(Lisää kuvia tästä valkoisesta pellavamekosta löydät tästä postauksesta!)

Ed Sheeranin keikka

Viime viikolla Ed Sheeran keikkaili Suomessa, jonne olimme ystäväni kanssa varanneet liput jo viime syksynä! Käyn todella harvoin keikoilla, mutta tänne oli päästävä! Ed oli mahtava ja meillä oli ihana ilta <3

Ps. ISO kiitos kaikille, jotka tulitte moikkalemaan ja juttelemaan minulle keikan aikana. Suhteellisen harvoin ihmiset lähestyvät ja tulevat juttelemaan, mutta tuona iltana ihmiset lähestyivät minua poikkeuksellisen paljon, mikä oli aivan ihanaa <3 Lämmin kiitos teidän kaikista ihanista sanoistanne, olette upeita <3

Iso kiitos kun seuraatte, luette, tsemppaatte ja olette hengessä mukana <3 <3 <3

Heinäkuuhun on myös mahtunut paljon ihania päiviä ja iltoja yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Lasten kanssa on tullut puuhasteltua myös yhtä sun toista kesän aikana. Muun muassa Linnanmäki, Sea Life ja Luonnontieteellinen museo (lasten all time favourite!!) ollaan kierretty läpi. Myöskin Allas Sea Poolilla ollaan vietetty useampia lämpimiä ja aurinkoisia kesäpäiviä. Altaalla on mahtava lasten uima-allas, joka on iso ja tasasyvyinen (onko tuo edes sana? :D) Eli allas, joka on alusta loppuun 60cm syvä. Turvallinen ja kaikin puolin toimiva juuri perheen pienimille uimareille. Myöskin rannoilla, leikkipuistoissa ja fudiskentillä aikaa on vietetty t o d e l l a paljon <3

Kiitos ihana heinäkuu ja loma <3 <3 <3

 

 

Heinäkuun helteet ovat kuumimmillaan. Mutta minä en valita – kuulun ehdottomasti siihen ryhmään, jotka rakastavat näitä upeita kesähelteitä! Suomessa on kuitenkin niin harvoin näin kuumaa ja aurinkoista, että nyt näistä keleistä pitää nauttia. Kohta on taas edessä puoli vuotta pimeyttä, joten nyt täytyy ottaa kaikki tämä aurinkoenergia talteen!

Totta on kuitenkin myös se, että väistämättäkin näissä hellelukemissa olonsa tuntee ajoittain hieman tukalaksi. Siksipä ajattelinkin jakaa teille muutamia omia “helle-vinkkejä”, jotka olen itse kokenut viisaiksi valinnoiksi tai ihan vain  toimiviksi jutuiksi näin helteillä. Monet vinkeistä ovat aika ilmiselviä, mutta toimikoon ne sitten vähintään muistutuksena kaikille!

Vinkit helteellä:

– Muista juoda TODELLA paljon vettä. Meillä Suomessa on luksusta, kun hanasta saa puhdasta juomavettä – pidä siis omaa juomapulloa koko ajan mukanasi ja muista täyttää useita kertoja päivässä.

– Tunnen oloni ehdottomasti parhaimmaksi mahdollisimman löysissä ja ilmavissa vaatteissa helteellä. Itse en pue päälleni farkkushortseja tai tiukkoja toppeja silloin kun olo on muutenkin tukala. Eniten minulla on käytössä a-linjaiset, löysähköt mekot, jotka ovat ohutta puuvillaa tai pellavaa.

– Säilytän kaikki mahdolliset kauneudenhoitotuotteet ja rasvat jääkaapissa. Tuntuu ihanan piristävältä levittää viileää kasvovoidetta aamulla tai vastaavasti levittää viileää vartalovoidetta iholle illalla ennen nukkumaanmenoa.

– Kevyt ruoka maistuu itselleni varsinkin helteellä. Syön mielummin paljon useammin, kuin kerralla paljon tai raskasta ruokaa.

– Unohda raskaat meikkipohjat – jos haluat tasoittaa ihoa käytä ihanan kevyitä bb-voiteita. Monissa bb-voiteissa on myös suojakerroin, joka on ehdottoman tärkeää näillä ilmoilla.

– Pidän hiukset mahdollisimman usein kiinni. Varsinkin oma paksu ja pitkä tukkani on aika tukala jos sitä pitää auki. Näin kuumilla ilmoilla jätän suosiolla kaikki muotoraudat yms. kaappiin ja annan hiusteni sekä kuivua että taipua luonnollisesti.

– Jos olet ympäristössä, jossa on mahdollisuus pulahtaa viilentävään veteen ennen nukkumaanmenoa suosittelen tekemään sen! Viileällä vedellä on samalla ihanan freesaava, mutta rauhoittava vaikutus.

 

 

 

Tilaa Elle

Seuraa Elleä