Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

ASUJA NELJÄN VUODEN TAKAA

14.03.2019 14 kommenttia

Tulevana viikonloppuna menen presentoimaan vaikuttajatyöstä sekä henkilönrändin rakentamisesta ja -merkityksestä. Presentaatiota varten aloin etsimään vanhoja kuviani, joita postasin blogiini silloin kun sen aikoinaan aloitin. Kuvia läpikäydessäni sen konkreettisesti huomasi, kuinka merkittäviä askelia (parempaan suuntaan :D) blogikuvissa, ja toki muussakin työskentelyssä, on tapahtunut. Muistan jo alkuaikoina hieman häpeillen julkaisseeni näitä asukuvia, sillä ne eivät millään tasolla vastanneet oman pääni sisällä olevia visiota siitä, miltä haluaisin blogikuvien näyttävän. Onneksi edistystä ja kehitystä on tapahtunut ja nykyään voin seistä blogikuvieni takana 100%.

Haluan kuitenkin tänään jakaa teidänkin kanssanne muutamia näitä ihka ensimmäisiä blogikuviani, jotka on julkaistu keväällä 2015 Saksassa asuessamme. Minkälaisia asuja olen käyttänyt tasan neljä vuotta sitten ja pukisinko samoja asukokonaisuuksia enää päälleni?

Tässä oli ihan ensimmäisiä asukuvia, mitä blogissani näkyi. Asukokonaisuus on ihan kiva mielestäni vieläkin, vaikka tuollainen skater-mallinen minihame ei olekaan suosikkini. Poolopaitaa ja aurinkolaseja lukuun ottamatta, kaikki elementit löytyvät edelleen vaatekaapistani.

Jälleen ihan ok asu, mutta en luultavasti pukeutuisi enää tismalleen samanlaiseen asuun. Tällä hetkellä hameen kanssa yhdistäisin mielummin saappaat kuin nilkkurit ja mielellään hameen helma saisi olla minimittaa pidempi. Näissä kahdessa ensimmäisessä asussa minulla näkyykin käytössä tuo Louis Vuittonin Alma laukku, jota rakastin tuolloin. Laukku on minulla edelleen enkä ole siitä ajatellut luopua. Vaikka se ei tällä hetkellä ole “supermuodikas”, siinä on paljon kaunista klassisuutta. Tykkään todella paljon laukun viininpunaisesta väristä, joka on ihana herkkuväri varsinkin syksyyn!

Double denim! Iso trendi keväällä 2015 ja sama look tulee olemaan myös supertrendikäs tänä keväänä! Harmikseni minulla ei enää ole vaatekaapissani kuin tässä asussa vilahtava Hérmesin vyö ja Roberto Festan leopardi korkokengät. Tykkäsin asusta hurjasti jo tuolloin ja pukisin sen päälleni uudestaan vaikka heti!

Tämäkin asukokonaisuus istuu kategoriaan “ihan kiva”, mutta “ei kiitos”. Ei kiitos sen vuoksi, että en enää pukisi tekonahkaisia housuja mielellään päälleni. Myöskin mustan, harmaan ja tummansinisen yhdistelmä ei ole suosikkini.

Tämän suloisen arkiasun pukisin puolestaan päälleni mielellään uudelleen tismalleen samanlaisena. Leokuosi on aina ollut yksi suosikkikuoseistani, vaikka sitä ei överipaljon päälläni ollakaan nähty. Pitääpä muuten myös kaivaa nuo Ray Banin klassikko aviatorit takaisin käyttöön nyt kevääksi!

Leokuosia tässäkin asussa, mutta mustavalkoisena tällä kertaa. Tykkään asukokonaisuudessa siitä, että naisellisen leomekon kanssa olen yhdistänyt “kontrastiksi” rennon nahkarotsin ja yksinkertaiset mustat sukkahousut. En kuitenkaan ole tuon meikkini suurin fani. Korallinpunainen huulipuna on mielestäni ihana, mutta olisin pitänyt silmämeikin minimissään freesimmän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Silmiin olisi riittänyt pelkkä ripsiväri tämän näyttävän huulimeikin kanssa.

Muistan elävästi, miten erilaiset kukkakuosit olivat isosti pinnalla keväällä 2015. Minulla oli kovassa käytössä tämä rakastamani Sandin kukkakuosinen jakkupuku, jota käytin sekä kokonaisuutena, että housuja ja jakkua erikseen. Vaikka tässäkin asukokonaisuudessa on elementtejä, joista tykkään, mutta en silti näkisi tällaista asukokonaisuutta enää päälläni. Tässäkin olen yhdistänyt mustaa ja tummansinistä keskenään, joka ei enää miellytä silmääni samalla tavalla kuin se on ennen näyttänyt miellyttävän. Nyt yhdistäisin housujen kanssa mielummin jonkin raikkaan valkoisen yläosan, näin kevät talvella esimerkiksi kauniin valkoisen  ja ylisuuren poolon ehkäpä? Kengiksi valitsisin myös jotain klassisempaa ja yksinkertaisempaa.

Never again sanon noille kengille, mutta muuten asukokonaisuus miellyttää edelleen! Nyt vaihtaisin tuon mustan neuleen valkoiseen tai beigeen, mutta muuten liputan kokonaisuuden ajattomuutta!

Olisi erittäin mielenkiintoista tietää, jos joku teistä muistaa näitä asukokonaisuuksia tai on ollut muuten blogini mukana jo tuolta Saksasta lähtien? <3 Entäpä mikä näistä neljän vuoden takaisista asukokonaisuuksista nousi suosikiksi/inhokiksi?

Kommentit

Kommentoi
  1. Henrika

    Alusta asti oon ollut mukana! Eli asut näyttää kyllä tutuilta 🙂 mun suosikki on tuo asu, jossa on leohuivi. Jotenkin kivan rento ja arkinen 🙂 Näitä vuosien takaa kaivettuja asuja on aina kiva nähdä blogeissa!

    • Metti Forssell

      Voi miten mahtava kuulla! Iso kiitos tuesta ja siitä, että olet edelleen mukana <3

      Joo, munkin yhdeksi vanhaksi suosikiksi nousi juurikin tuo todella rento arkiasu leohuivin kanssa. Pitäisikö tehdä "updatettu" versio samasta asusta blogiin kun ilmat vähän lämpenevät? Ah, niin ikävä tuota Saksan kevättä, joka alkaa aina jo siellä helmi/maaliskuussa! <3

      • Jossu

        Peukku asun updatetaukselle ja olisi myös kiva nähdä, kun rakennat asukokonaisuuden jonkun “vanhan” vaatteen tai asusteen ympärille ja julkaisisit siitä “nyt ja 4 vuotta sitten asut” 😊

  2. Julia

    Mukana alusta asti 😀 en ole tainnut kommentoida ennen.

    Suosikkiasuni on ehdottomasti kukkakuvioiset housut ja bleiseri. Naisellinen ja tyylikäs kokonaisuus.

    Ihanaa ja inspiroivaa kevättä!

  3. Hande

    Jäin miettimään, miksei tekonahkahousut ole enää mieleesi? Itse koen juuri sen vaatekappaleen olevan vaatekaappini kulmakivi, johon yhdistämällä esimerkiksi perustylsästä neuleestakin saa tyylikkäämmän asukokonaisuuden.

  4. Janeem

    Itse toivoin sulta tätä postausta joskus ja olin todella iloinen kun viimein toteutit sen! Oon seurannu ja kommentoinu alusta asti ja oli mielenkiintoista kuulla mitä pukisit eri tavalla nyt. Kuulostaa hassulta mutta löydettyäni blogisi juuri noilta ajoilta, susta tuli samantien mun tyyli-ikoni mikä pitää paikkansa edelleen. Toki omakin tyyli on muuttunu tässä parin vuoden aikana, mutta ai että rakastin jokaista noista asuista:)

  5. Suvi

    Hei! Olen seurannut blogiasi alusta saakka. Löysin sen silloin sattumalta. Olen 35v, eli ehkä hieman vanhempi seuraajasi. Elämäntilanne on kuitenkin suht sama (pieni lapsi) ja muoti kiinnostaa.

  6. JohannaN

    Muistan nämä kaikki, eli mukana on oltu alusta asti. Hanna taisi vinkata silloin omassa blogissaan, että sinä aloitit bloggaamaan, joten oli pakko heti kurkata ja koukkuun jäin☺️🙉
    Näistä suosikkini on tuo double denim vaikka en itse päälleni osaisi kuvitella🙊

  7. Eve

    Oon ollut mukana lukijana alusta asti ja kuvistasi palautu heti muistoja mieleen. Itse tykkään kyllä esim. Double demin asusta, yksinkertaisen nuorekas. Tuo skatermekko kokonaisuus muistuu mieleeni jostain syystä vahvasti. Yleisesti noissa kuvissa on kivaa rentoa ja nuorekasta fibaa mitä ei ehkä enään näe kuvissasi niin paljoa. Arkisempiakin asuja on ihan kiva nähdä.

  8. Jennimbus

    Muistan nämä asukuvat ja ihastuin tyyliisi silloin hurjasti! Suosikkini on tekonahkahousu- ja leopardihuiviasut. Voisin pukea näistä asuista muutenkin melkein minkä vain sellaisenaan 🙂 Ajaton tyyli on mieleeni!

    • ullalieb

      Juuri “ajattomuus with a twist” on SE mun juttu

  9. Pumetta

    Hah, mulla oli kanssa noi mustat karvakengät ja olivat epämukavat jalassa! Jäivät kyllä vähälle käytölle.

    Alusta asti ollut mukana ja suosikki näistä oli kukkakuvioiset housut! Olet kyllä mahtava inspiraationlähde! ✨

    Hyvää keväänjatkoa! Täällä Lontoossa se on jo pitkällä ja kirsikkapuut kukkineet jo jonkin aikaa 🌸

  10. Tiia

    Alusta asti olen seurannut blogiasi ja muistan Hannan silloin vinkanneen sinun vihdoinkin aloittaneen. Tyylisi ja kauneutesi tekivät minuun heti suuren vaikutuksen ja on ollut upeaa seurata, miten kanavasi ovat kehittyneet syvällisempään suuntaaan ja miten kaunis olet myös sisältä.❤

  11. ULLALIEB

    Liebe Metti, tämä oli ihana ja kiinnostava julkaisu – sometimes it’s good to look back. Täytin juuri 50, ja seuraan Sinua innokkaasti Instassa, nyt yhä useammin blogissasi. Sinulla on loistava tyylitaju ja kirjoitat todella hyvin ja mielenkiintoisesti! Ilo nähdä ja lukea Sinua.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä