Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Vaatteet ja muoti ovat olleet minun kiinnostuksen kohteita jo nuoresta iästä lähtien. Olen aina seurannut tiiviisti muotia, tyylejä sekä erilaisia trendejä, joten niistä kirjoittaminen ja inspiraation jakaminen on aina tuntunut luonnolliselta minulle. Sisustamisen trendeistä en puolestaan ole kovinkaan perillä. Jos minulta kysyttäisiin tämän hetken sisustustrendejä en osaisi montaa sellaista mainita. Olen kuitenkin aina tykännyt sisustamisesta, vaikkei siihen viime vuosina olekaan ollut kovinkaan paljoa aikaa. Sisustamisessa minulle on trendejä tärkeämpää viihtyvyys ja oma tyyli kotona. Hankimme kotiimme aina sellaisia tuotteita ja sisustustavaroita, jotka miellyttävät meidän silmäämme – olivatpa ne sitten viimeisimpien trendien mukaisia tai eivät.

Sisustuksessa yleisesti tykkään vaaleasta yleisilmeestä sekä muutenkin klassisista värisävyistä, kuten valkoisesta, beigestä ja harmaasta. Kulta/messinki ovat myös varisävyjä, joista tykkään kovasti. Jos hankimme tauluille tai peilille uusia kehyksiä, uudet kynttilänjalat tai jotain muut piensisustustavaraa, huomaan aina kiinnittäväni ensimmäiseksi huomiota kultaisiin yksilöihin. Jokin siinä vain puhuttelee ja näyttää omaan silmääni niin kauniilta. Onneksi mieheni on aivan samanlainen “kultaintoilija” ja me molemmat tykkäämme esimerkiksi kultaisista antiikkihuonekauluista. Tykkäänkin juuri yhdistää jotain krumeluurimpaa kultaista antiikkia modernimman ja raikkaan sisustustyylin kanssa.

Piensisustuksessa, varsinkin tekstiileissä, on mielestäni kuitenkin kiva ja helpompi leikitellä hieman rohkeammin. Juuri vastikään hankin kotiin muutamia uusia sohvatyynyjä nostattamaan olohuoneen yleisilmettä aavistuksen kesäisemmäksi. Yllätyksekseni ihastuin palavasti raikkaaseen keltaiseen, joka sopii mielestäni ihanasti valkoisen ja harmaan rinnalle. Ihastuin myös tuohon Artekin seepra-kuosiseen tyynyyn, joka sekin piristää ja tuo hauskaa leikkisyyttä muuten klassiseen sisustyyliin.

Olen tehnyt hyvin vähän sisustusaiheisia postauksia blogiini, mutta kiinnostaisko teitä lukea enemmänkin sisustusjuttuja blogissani? Jos kyllä, mistä kodinsisustamisen aiheista haluaisitte erityisesti lukea?

Aurinkoista päivää kaikille!

 

 

 

 

 

Mustasukkaisuus on ihan täysin inhimillinen ja normaali tunne, joka viestittää vahviten siitä, että välittää kumppanistaan. Ei siis ole mitään hävettävää myöntää olevansa mustasukkainen. Eilen julkaistussa podcast -jaksossa päätimme Hannan kanssa ottaa puheeksi mustasukkaisuus-aiheen. Miten mustasukkaisuus ilmenee meissä tai omissa parisuhteissamme. Keskustelu oli itse asiassa hyvin mielenkiintoinen, sillä ilmeni, että tässä asiassa olemme hieman eri linjoilla. Itse en koe olevani lainkaan mustasukkainen ja tässä suhteessa taidankin olla hieman outolintu…

Omasta mielestäni mustasukkaisuus on pitkälti turhaa, mutta samalla ymmärrän täysin miksi monet ihmiset tuntevat mustasukkaisuutta. Ymmärrän sen, että mustasukkaisuus ei ole valinta, vaan se ikävä tunne iskee monille ihmisille, halusivat he sitä tai eivät. Toki myönnän myös, että oma mustasukattomuus johtuu varmasti pitkälti siitä, että en ole elämäni aikana joutunut ikäviin tilanteisiin parisuhteissa, jossa minua olisi esimerkiksi petetty tai jollain muulla tavalla olisin joutunut särkemään sydäntäni kumppanin käytöksen vuoksi. Täydellinen luottamus parisuhteessa on avain turvalliseen ja ihanan helppoon tunteeseen suhteessa. Koen, että tällaisessa parisuhteessa ei tarvitse olla mustasukkainen tai miksi ylipäätään toisi sitä aavistuksen negatiivista energiaa suhteeseen jos ei ole mitään syytä?

Itse olen kokenut monissa suhteissani kumppanieni puolelta mustasukkaisuutta. Ehkä jollain tavalla minun on sitten ollut “helppo” olla mustasukaton, jos kumppani on tavallaan aina vahvemmin tuonut tämän aspektin esille. Kuten mainitsin, mustasukkaisuus on täysin inhimillistä ja viestii välittämisestä ja rakkaudesta. Joskus kuitenkin mustasukkaisuus voi mennä yli ja toisen vahtiminen, kyseenalaistaminen ja aiheeton syyttely menevät sairaalloiseksi. Valitettavasti itselläni on menneisyydessä kokemusta myös tällaisesta käytöksestä. Joskus aikanaan mustasukkaisuus meni jo sairaalloisen kyttäämisen puolelle, joka loppupeleissä vei ilmat suhteesta. Ehkä oma mustasukattomuuteni voi olla jollain tavalla vastareaktio tähän kaikkeen kokemaani vuosien varrella… En tiedä.

En ole koskaan huutanut kovaan ääneen sitä, että en ole mustasukkainen ihminen, sillä se usein ymmärretään väärin ja rinnastetaan “jos et ole mustasukkainen, et rakasta” . En kuitenkaan voisi enempää olla eri mieltä asiasta! Vaikka aviomieheni onkin minulle se rakkain ihminen tässä maailmassa, koen, että pystyn ja haluan osoittaa sen hänelle niin monin muinkin tavoin kuin olemalla mustasukkainen. Luotan häneen ja luotan siihen, että hän hoitaa aina kaikki tilanteet tyylillä ja minua kunnioittaen. Ihan samalla tavalla kuin minä teen hänelle.

Ei ole yksiselitteistä tapaa tai ylipäätään aina helppoa ymmärtää miksi tunnemme jotain mitä tunnemme. Vaikka kuinka puoliso olisi kunnioittava ja luotettava, voi silti joku kokea mustasukkaisuutta puolison ympärillä pyörivistä ihmisistä. Jopa täysin luonnollinen keskustelu ventovieraan ihmisen kanssa voi saada monilla karvat pystyyn tai pienen mustasukkaisuuden tunteen hiipimään sydämeen. Luulen, että edellisillä suhteilla tai erilaisilla elämänkokemuksilla on valtavia merkityksiä mustasukkaisuuden käsittelyyn.

Koetteko te tai oletteko kokeneet kumppanin suunnalta mustasukkaisuutta parisuhteissanne? 

Mikäli aihe kiinnostaa enemmän tai haluatte syvällisemmin kuunnella meidän suhtautumisemme aiheeseen voitte kuunnella podcast-jaksomme tämän postauksen lopussa olevasta kuvakkeesta!

Filippa K T-shirt / Anine Bing x Gina Tricot Leather Jacket / Mango Denim Skirt / Ray Ban Sunglasses / Chanel Bag / Vagabond Slippers

Miten upeaa, että Suomessa on kerrankin alkanut kesä aikaisin! Olemme saaneet nauttia uskomattoman lämpimistä ja ihanan kesäisistä säistä jo toukokuussa. Tuntuu kuin olisimme saaneet yhden kesäkuukauden lisää, ihan mahtavaa! <3 Lämpötilojen huidellessa jo hellelukemissa on kesävaatteet täytyneet kaivaa esiin nopeasti. Samalla on hyvä käydä kesävaatekaappia hieman läpi ja tehdä mahdollisesti uusia täsmähankintoja tulevaan kesään. Mikäli sinun kesävaatekaappisi kaipaa päivitystä, tässä muutama must-have tuote, jotka pitää mielessä!

Lyhyt, cropattu toppi

Lyhyitä yläosia näkyi jo viime vuonna, mutta ne ovat erittäin trendikkäitä edelleen. Lyhyt yläosa sopii parhaiten korkeavyötäröisten hameiden tai housujen parina. Oma suosikkiyhdistelmäni onkin liehuvien korkeavyötäröisten housujen ja cropatun tiukan topin yhdistelmä. Lyhyt toppi on myös muodikas valinta väljän bleiserin alle!

 Matalat pistokkaat tai –sandaalit ovat ehdottomasti must-have tänä kesänä. Hyvin jalkaan istuvilla sandaaleilla mielellään kävelee ympäri kaupunkia vaikka koko päivän.

Napillinen mekko 

Tämän kesän trendikkäimmistä mekoista voi poimia yhden selvän yhtäläisyyden; näyttävät napit!

Kori- ja verkkolaukut

Rannalle tai kaupungille menossa? Ei sen niin väliä, kunhan käsivarrella komeilee ihana korilaukku tai muodikas verkkokassi. Ketjuliikkeiden valikoimista löytyy valtavasti kauniita ja hyvänhintaisia kesäveskoja.

Farkkuhame

Klassikkovaate, joka on tällä hetkellä erityisen trendikäs. Varsinkin valkoinen farkku nauttii suuresta suosiosta juuri nyt, kun muutenkin raikkaat kokovalkoiset asukokonaisuudet ovat muodissa. Valkoinen farkku on ihana yhdistelmä niin pastellisävyjen kuin kirkkaidenkin sävyjen kanssa. Tykkään itse myös valkoisen farkun ja kovan mustan nahan yhdistelmästä!

Uimapuku

 Muotitietoinen valitsee tänä kesänä rannalle bikineiden sijaan uimapuvun. Rakastan uimapukuja, joissa on jokin mielenkiintoinen yksityiskohta tai erikoinen leikkaus. Esimerkiksi yksiolkaimiset mallit tai kauniit nyöritykset uimapuvuissa ovat omia suosikkejani.

 Vekkihame

Midimittaiset pliseeratut hameet ovat trendikkäitä taas. Yhdistä vekkihame rennosti t-paidan  kanssa tai juhlavammin esimerkiksi silkkitopin kanssa. Midi-mitta sopii myös erinomaisesti kesätoimistoon!

Hiuspanta

Huonojen hiuspäivien pelastajan! Hiuspannalla saa helposti uutta ilmettä hiuksiin kun vetäisee hiukset pois kasvoilta hiuspannan avulla. Värikkäällä hiuspannalla saa myös ihanasti piristystä arkiasuun.

Pistokkaat

Matalat pistokkaat tai –sandaalit ovat ehdottomasti must-have tänä kesänä. Hyvin jalkaan istuvilla sandaaleilla mielellään kävelee ympäri kaupunkia vaikka koko päivän.

Palloa, raitaa ja ruutua

Kaikki klassisia kuoseja, jotka ovat erityisen ajankohtaisia juuri nyt! Niin pallo-, raita- kuin ruutukuosi toimivat erinomaisesti yksin asussa, mutta yllättävän kivasti myös settinä niin, että sekä ylä- että alaosa ovat samaa kuosia.

Vyölaukku

Vyölaukku sopii moneen tarkoitukseen. Sen voi solmia vyötärölle monien eri asukokonaisuuksien päälle! Omia suosikkejani ovat suhteellisen pienet ja sirot vyölaukut. Vyötärön lisäksi vyölaukku sopii myös käteen tai voit heittää sen vaikka olankin yli.

 

 

Asos Dress / Zara Heels

Kuten jotkut teistä saattoivat instagram storystani huomata eilen juhlimme mun synttäreitä!   Huomenna mittariin tulee virallisesti 27 vuotta täyteen, joten pitihän sen vuoksi järjestää partyt pienen ystäväporukan kesken. Äitini tuli hakemaan lapset yökyläään jo aamulla, joten minulla oli koko päivä aikaa puuhastella omia juttujani #luksusta. Sain aloittaa synttärifiilistelyn jo päivällä, kun pääsin YSL.n taitavan meikkitaitelijan Janitan meikattavaksi. Hän loihti minulle toiveitteni mukaisen täydellisen kesäisen glow-meikin, joka osoittautui yhdeksi suosikkimeikikseni ikinä. <3

Valitettavasti kuvia ei illasta ole kuin nämä muutamat illan alussa napatut kuvat. Ajattelin vielä ennen juhlia, että tällä kertaa yritän tsempata ja ottaa muutamia kuvia muistoksi, mutta juhlien juhlien alettua fokus siirtyy aivan johonkin muualle kuin kuvienottamiseen. Ja sehän on tietysti myös hyvä asia! Vietimme iltaa tosiaan pienen ystäväporukan kesken ensin meillä kotona, jonka jälkeen siirryimme nauttimaan aurinkoisesta ja ihanan lämpimästä kesäillasta Löylyn terassille. Löylyssä oli valtavasti porukkaa, sillä eiliselle päivälle osui myös ravintolan 2-v synttärit! Väkeä siis terassilla riitti ja tunnelma oli erinomainen.

Oli ihana veittää aikaa ystävien kesken juhlatunnelmissa. Minun tulee juhlittua todella harvoin nykyään, joten tällaiset illat ja juhlinnat ystävien kesken tuntuvat erityisen spesiaaleilta <3 Kiitos kaikille rakkaille ihanasta ja nauruntäyteisestä illasta <3

 

Kerroin muutama viikko sitten (tässä postauksessa), kuinka heräteostokseni löysin itselleni ihanan uuden ruusukultaisen luomivärin. Tykkään hirmuisesti erilaisista lämpimistä ja jopa aavistuksen punertavista sävyistä meikissä juuri nyt. Eikä näiden lämpimien ruskeiden himo ole ainoastaan jäänyt meikkeihin, sillä kun eteeni tuli tämä kaunis kastanjanruskea mekko, en voinut sitä liikkeeseen jättää. Mekko on ihanan värin lisäksi myös malliltaan kivan erikoinen. Tykkään paljon mekon sivuosassa olevasta solmusta, joka tuo mielenkiintoa lanteille. Myöskin epätasainen helma ja kauniisti laskeutuva laskos edessä ovat kauniita yksityiskohtia. Mekko on paksua trikoota eli on vielä todella mukava päällä! Tällaisella asulla lähdin siis viettämään viimeistä iltaa Barcelonassa.

Anine Bing x Gina Tricot Leather Jacket / H&M Dress / Chanel Bag / H&M Earrings / Zara Heels

Hei muuten! Tuttuun tyyliin näin torstaisin on tullut taas ulos uusi Elle loves Metti Forssell -jakso! Tässä jaksossa annan vinkkejä työpukeutumiseen sekä kerron omia suosikkejani “työvaatekaapissa”. Minulta kysytään ehkä eniten pukeutumisvinkkejä nimenomaan työpukeutumiseen, joten toivottavasti saatte tästä videosta jotain hyviä vinkkejä! Jakson pääsette tästä!

Photos: Hanna Väyrynen /edit by me

*Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä ACOn kanssa

Molemmat lapseni ovat kärsineet kuivasta ja atooppisesta ihosta koko pienen ikänsä. Kuiva ja hilseilevä iho sekä punaiset kutiavat läiskät lastemme vartaloissa, varsinkin jaloissa, ovat äityneet välillä niinkin pahoiksi, ettei lääkärikäynneiltä olla vältytty. Tyttäremme atooppinen ihottuma hellitti suhteellisen lyhyen ajan jälkeen säännöllisen rasvaamisen tuloksena, mutta vajaa 2-vuotias kuopuksemme kärsii tästä ikävästä vaivasta yhä. Hänen ihonsa on aina ollut todella herkkä ja jatkuvasti yritämme pohtia uusia helpotustapoja hänen iho-ongelmiinsa. Ajoittain olemme joutuneet ottamaan käyttöön myös aavistuksen antibioottia sisältäviä lääkerasvoja pahan tulehduksen lievittämiseksi. Näillä rasvoilla ihottuma on saatu hetkellisesti kuriin, mutta lähtökohtaisesti en itse tykkään käyttää (ainakaan paljoa) antibioottia sisältäviä lääkerasvoja lapsillani. Onneksi näitä ei enää tarvita, sillä nyt olen löytynyt ihanan ja turvallisen helpotuksen pienen lapseni atooppisen ihon hoitoon.

Ilokseni ja suureksi onnekseni pääsin yhteistyössä ACOn kanssa tutustumaan heidän uuteen Minicare -ihonhoitosarjaan. Kyseinen ihonhoitosarja on tarkoitettu erittäin kuiva- ja herkkäihoisille lapsille, joten voitte vain kuvitella kuinka innokkaana lähdin testaamaan sarjaan kuuluvia tuotteita lapsillani. Ihonhoitosarjaan kuuluvat muun muassa Minicare Wash Lotion pesuvoide, joka sisältää kosteuttavaa glyserolia ja pehmentäviä rasvoja, jotka suojaavat ihoa kuivumiselta. Ihan mahtava tuote juuri meidän kuopuksellemme, joka rakastaa kylpemistä. Olemme joutuneet karsia pikkumiehen kylpypäiviä juuri veden ihoa kuivattavan vaikutuksen vuoksi, mutta tämän tuotteen avulla kylpykertoja olemme voineet taas hyvillä mielin lisätä. Toki kylvyn jälkeisellä huolellisella rasvaamisella on myös todella suuri merkitys ihon hyvinvoinnin ja kuivumisen ehkäisyn kannalta. ACOn Minicare ihonhoitosarjaan kuuluu myös rasvainen ja mieto voide, Minicare Lotation, joka sekin sisältää kosteuttavaa glyserolia. Tämä voide on kehitetty minimoimaan epämukavaa tunnetta, ihoärsytystä ja kirvelyä.

Olen käyttänyt tuotetta pojallamme jokaisen peseytymiskerran jälkeen ja uskomattomalla tavalla hänen iho-oireensa ovat lieventyneet. Ihanan turvallisesti ja ilman vahvoja lääkerasvoja, poikamme iho voi todella hyvin. ACOn Minicare Lotion levittyy ja imeytyy iholle nopeasti ja pehmentää tehokkaasti ihoa. Voide on samalla ihanan mieto, mutta erittäin tehokas.

Yksi tuote, josta olen myös erityisen innoissani on tämä yläpuolen kuvassa näkyvä ACOn Minicare Diaper Rash Spray! Voi kun tällainen tuote olisi ollut saatavilla jo muutamia vuosia sitten kun esikoisenikin oli vielä vauva. Molemmat lapsemme ovat syntyneet kesäaikaan ja muistan kuinka aina olen paininut atooppisen iho-ongelmien lisäksi myös erityisesti vaippaihottumasta, joka sekin on varsin yleistä pienillä vauvoilla. Yritin lieventää vaippaihottumaan ilmakylvyillä, sillä muistan, että mitkään rasvaisemmat rasvat eivät vaippaihottumaan tainneet auttaa. Ne lähinnä tukkivat kaikki ihohuokoset ja saivat vaippaihottuman vain roihahtamaan entisestään huonostihengittävän vaipan sisällä. Nyt onneksi on tuotu markkinoille tämä loistava vaippasuihke, joka on pelastus näihin yleisiin vaippaihottumiin. Tuote sisältää mietoja raaka-aineita, jotka ovat hellävaraisia lasten herkälle iholle. Spray on kehitetty säännölliseen käyttöön ennaltaehkäisemään vaippaihottuma ongelmaa sekä suojaamaan ja kosteuttamaan ihoa. Tämä on siis ehdoton vaippakassin must-have tuote!

Mikäli teillä on kotona iho-ongelmia perheen pienimmillä, suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän ACOn uuteen kuiva- ja herkkäihoisille lapsille tarkoitettuun ihonhoitosarjaan. ACOn tuotteet löydät apteekeista ympäri Suomen! Saan myös tämän yhteistyön tiimoilta jakaa ihanan alekoodin. Yliopiston Apteekin nettikaupasta voi ostaa Minicare-tuotteita 20% alennuksella viikkojen 21-23 aikana (21.5-10.6). Alennuksen saa koodilla METTI20.

 

 

Hei! Lupailin laittaa teille lisää kuvia uusista jakkupukulookeista, joita on tullut käytettyä ihan kiitettävästi tämän kevään aikana. Tämä vitivalkoinen tuxedo-mallinen jakkupuku minulla oli päälläni muutama viikko takaperin järjestettyssä Mercedeksen iltatilaisuudessa, jonne osallistuin. Halusin pukea päälleni jotain tyylikästä ja trendikästä iltatilaisuuden pukukoodia kunnioittaen. Mielestäni tämä asu sopi Mercedeksen tilaisuuteen loistavasti. Mustavalkoiseen ja suhteellisen klassiseen asukokonaisuuteen Valentino Spike Bag toi mielestäni ripauksen juuri tarvittavaa rockia ja mielenkiintoa! Mitä mieltä te olette kokonaisuudesta?

Zara Pantsuit / Zara Lace Top / Valentino Bag / Christian Louboutin Heels
Photos: Hanna Väyrynen

 

En ole vielä kerennyt näyttää teille yhtä aivan ihanaa lahjaa, jonka sain äitienpäivälahjaksi mieheltäni. Olin totaalisen yllättynyt kun näin Chanelin mustan kassin roikkumassa makuuhuoneen ovessamme äitienpäivänaamuna. Itselläni ei ollut harmainta haisuakaan mitä kassissa mahtaisi olla ja yllätykseni oli todellisen suuri, kun paketista paljastui pitkään haaveilemani kirkkaanpunainen klassinen Chanelin laukku.

Olen saattanut täällä bloginkin puolella joskus mainita, että klassinen kirkkaanpunainen Chanel laukku on ollut minulla säännöllisen epäsäännöllisessä etsinnässä. Kuluneen kevään aikana kävin kyselemässä laukkua mm. Pariisin lukuisista liikkeistä sekä nyt vielä muutama viikko sitten Barcelonastakin. Kaikkialta on kuitenkin sanottu, ettei kirkkaanpunaista väriä kyseisestä mallista valmisteta juuri nyt. Joten voitte vai kuvitella yllätykseni kun äitienpäivänä paketista avaan juuri sen laukun, jota “ei valmisteta juuri nyt”? En tiedä mistä kiven alta tai milloin mieheni on tämän laukun hankkinut, mutta jonkin sortin pieni materiaihme tässä on kyllä tapahtunut 😀 Isoista isoin kiitos tästä aivan upeasta äitienpäivälahjasta <3

Chanelin klassinen Flap Bag (medium koossa ja caviar-nahassa)
Tilaa Elle

Seuraa Elleä