Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Ihana parisuhde ei synny ilman vaivannäköä. Eläisi ihminen sitten pahimpia ruuhkavuosiaan tai ei. Hyvän parisuhteen edellytyksenä molempien osapuolten on haluttava panostaa suhteeseen. Parisuhde vaatii työtä ja toisen huomioon ottamista. Lasten tulon myötä toisen huomioiminen ja kahdenkeskinen aika luonnollisesti vähenevät. Enää ei pysty tehdä yhdessä samalla tavalla asioita extempore niin kuin ehkä aikaisemmin ja harmittavan monta kertaa joutuu kieltäytymään ystävienkin ehdottamista illanvietoista, kun lastenhoito ei vaan järjesty. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pienellä panostuksella ja vaivannäöllä monet asiat ovat mahdollisia.

Päätimme mieheni kanssa jo ennen esikoisemme syntymää, että emme koskaan unohtaisi kahdenkeskistä aikaa lastentulon jälkeenkään. Nyt vajaa neljä vuotta olemme olleet vanhempia ja voin edelleen onnellisena todeta lupauksemme pitäneen. Vaikka vanhemmuus muuttaa ihmistä, ei se kuitenkaan poista tarvetta omalle ajalle tai parisuhdeajalle. Jokainen aikuinen tarvitsee omaa aikaa ja on täysin okei sanoa se ääneen. Ainakin itse voin myöntää olevani paljon jaksavaisempi ja omistautuneempi vanhempi sen jälkeen, kun olen saanut itselleni hetken hengähdystauon. Lastentulon jälkeen parisuhdeaikakaan ei tule helposti, joten sen eteen on nähtävä paljon vaivaa. Mutta vaivaa todella kannattaa nähdä, sillä onnellisen perhe-elämän perusta on vanhempien välinen vahva ja hyvä suhde.

Voisin kuvitella, että ruuhkavuosien aikana yksi isoimmista syistä parisuhdeongelmiin on niin sanottu toisen “unohtaminen”. Tässä elämänvaiheessa kun arjessa on niin paljon muitakin isoja asioita meneillään, ei aika vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Molemmat vanhemmat keskittyvät tiiviisti lapsiin ja töidenkin määrä saattaa juuri ruuhkavuosien aikaan olla runsaimmillaan. Parisuhteeseen voi olla vaikea löytää aikaa kaikkien muiden asioiden viedessä suurimman osan ajastasi. Ajattelen parisuhdetta ja siihen panostamista kuitenkin priorisointikysymyksenä. Aina elämässä on kiire ja paljon asioita meneillään samaan aikaan. Lapsia on siis tässä kohtaa turha laittaa ainoaksi syyksi kahdenkeskisen ajan vähäisyydelle, sillä helposti asiat, joita ei priorisoi tärkeiksi, unohtuu. Itse tiedostan kuinka tärkeää kahdenkeskeinen aika meidän parisuhteelle on, joten nousee se priorisointilistallamme hyvin korkealle. Tärkeää on, että molemmat osapuolet priorisoivat parisuhteen tärkeäksi. Ongelmia saattaa syntyä, jos toinen haluaisi panostaa suhteeseen enemmän kuin toinen. Kumppaniaan ei koskaan saa pitää itsestäänselvyytenä.

Meille yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa on läheisyys sekä toisen huomioon ottaminen. Kiireessä ja kalenterit kädessä viikon tapahtumia suunnitellessa voin kyllä rehellisesti myöntää, ettei se aina helppoa ole. Ainainen kiire on kuluttavaa ja kuormittavaa, niin meille yksilöinä kuin myös parisuhteelle. Itse koen yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi parisuhteessa toisen huomioon ottamisen niillä pienillä arkisilla asioilla ja sanoilla. Pitkä halaus, puolison tekemä aamukahvi tai nopeat suukot siellä täällä ovat pieniä ja vaivattomia juttuja, joilla on kuitenkin todella suuri merkitys. Itse voin myöntää, ettei minua moninakaan aamuina hymyilytä kun herään taas jälleen kerran todella väsyneenä huonosti nukutun yön jälkeen. Mutta aamulla kauniit sanat puolison suusta tai pitkä halaus keittiössä aamukahvin äärellä ovat monesti kääntäneet päiväni ja mieleni aivan uuteen, positiivisempaan suuntaan. Tottakai kunnon treffi-illat tai kotiin kannetut ruusukimput ovat valtavan ihania, mutta aina siihen toisen huomioimiseen ei tarvita näinkään suurta panostusta. Ne on ne pienet jutut ja kauniit sanat, mistä kaikki lähtee.

Pidän myös kommunikointia ja hyvää vuorovaikutusta erittäin tärkeänä osana toimivaa parisuhdetta. Se voi olla ajoittain haastavaa lapsiarjessa, kun välillä tuntuu ettei lasten keskellä edes “heitä” kerkeä toiselle sanomaan. Mutta aina kuitenkin löytyy ne hetket, jolloin pystyy kumppaninsa kanssa puhumaan asioita läpi. On myös vapauttavaa kun voi joskus vuodattaa omaa uupumustaan puolisolleen tai yhdessä todeta, että ompas meillä nyt poikkeuksellisen rankka vaihe elämässä menossa. Vertaistuki on tärkeää ja jokaisella täytyy olla se henkilö elämässä, jolle saa myös ihan kunnolla valittaa. Sillä raskastahan tämä välillä on ja sekin on ihan okei sanoa ääneen.

Mutta – parisuhteelle pitää aina löytää aikaa ja panostusta, sillä se on kuitenkin se suurin voimavara, jonka avulla jaksamme tsempata läpi ruuhkavuosien (ja läpi elämän!) – yhdessä <3

Photos: Niki Strbian

 

 

 

 

 

 

 

Zara Blazer / Rosemunde Turtleneck  / Üterque Leather pants / Ril`s Belt Bag  / H&M Sunglasses / Mango Boots

Muistatteko kun tässä postauksessa kerroin kevään ykkösasusteen olevan 90-luvulta tuttu vyölaukku? Vyölaukut ovat nyt todella kovassa nosteessa ja niitä onkin voinut bongailla muotiviikoilta lukuisten muotiammattilaisten lanteilta, instagrammista vaikuttajien päältä sekä lukuisten muotilehtien sivuilta. Itsekin pidän kovasti vyölaukkutrendeistä. Vyölaukun avulla (samalla tavalla kuin normaalin vyönkin kanssa)  saa asuun muotoa ja mielenkiintoa. Viime syksynä näkyikin paljon tätä vyötettyä trendiä (esim. tässä asussa päälläni) ja ehkäpä tänä keväänä vyöttäminen ja muotojen esille tuominen tehdään vyölaukulla?

Miksi vyölaukku?

– Ennen kuin edes aletaan puhua vyölaukun ulkoisesta viehättävyydestä ja trendikkyydestä, keskitytää hetkeksi sen käytännöllisyyteen: jättää kädet vapaiksi! Wuhuu!

– Tuon hauskan lisän ja mielenkiinnon asukokonaisuuksiin. Jopa perus t-paita & farkut -look saa ihan uudenlaisen ulottuvuuden kun lanteille heittää vyölaukun.

Kaunis, trendikäs ja oikeasti käytännöllinen!

Monikäyttöinen. Helppo yhdistää takkien, bleserien, mekkojen sekä erilasiten yläosien kuten neuleiden, kauluspaitojen yms. kanssa. Eipä heti tule vaatetta mieleeen, jonka kanssa vyölaukkua ei voisi käyttää.

Photos: Juuli Rönkä

 

 

 

Soft Goat Cashmere Sweater / Acne Jeans / H&M & Pernille Corydon Necklaces / Timberland Boots

Viime aikoina perheemme on pystynyt elämään hieman normaalimpaa viikkorytmiä, tarkoittaen, että arkisin keskitymme normaalisti töiden tekoon ja viikonloppuisin pystymme viettämään perheen kanssa kiireetöntä aikaa yhdessä. On tuntunut ihan luksukselta kun on voinut tehdä erilaisia suunnitelmia viikonlopuille jo hyvissä ajoin, eikä aina ole tarvinnut venyttää suunnitelmiaan viime tippaan. Tuntuu, että itsekin pystyy paremmin rentoutumaan kun tiedostaa, että viikonloppuisin pääsee koko perheen kesken relaamaan. Enää sunnuntai ei tunnu samalta kuin maanantai, vaan sunnuntai on oikeasti rentouttava vapaapäivä!

Olen aikaisemminkin kertonut, että sunnuntai on minun EHDOTON suosikki viikonpäivä. Miksi? Koska sunnuntaisin harvemmin on kiire minnekkään. Sunnuntaisin saa olla tekemättä mitään jos ei vain huvita ja muutenkin toiminta saa olla hitaampaa. Sunnuntaisi ei meikata, ei pukeuduta kuin mukaviin vaatteisiin sekä herkutellaan jos mieli tekee. Ihanaa sanon minä! Onko siellä ruudun toisella puolella muita, joille sunnuntai on se viikon mieluisin päivä? <3

Tänään suuntaamme isäni luo sunnuntaipäivälliselle. Luvassa hyvää ruokaa ja ulkoilua koko poppoon kesken. Hei muuten, päivitin tänään myös vihdoin ja viimein instagram-kirppikseni (löydette tilin instagramista nimellä @mettif2hand.) Sinne laitoin myyntiin paljon uusia vaatteita, muutamia kenkiä ja asusteita. Käykäähän kurkkaamassa mikäli kiinnostaa! 🙂

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

Photos: Hanna Väyrynen/edit by me

 

Items from left: Christian Louboutin / Louis Vuitton / Gianvito Rossi / Chanel

Läpinäkyvät vaatteet ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden. Tänä keväänä läpinäkyvyys jatkuu vahvana trendinä vaatteissa ja asusteissa, erityisesti laukuissa. Muotiviikoilta on voinut bongata lähes joka toiselta muotivaikuttajalta kirkasta muovia olevia crossbody-laukkuja, vyölaukkuja tai isoja shopper-laukkuja. Chanelin mallistossa on ollut jo pidempään läpinäkyviä muovilaukkuja ja nyt monet muut huippumerkit seuraavat perässä. Esimerkiksi Valentinolla on tällä hetkellä mallistossaan monia erilaisia läpinäkyvää muovia olevia laukkuja (yläpuolen kollaasisssa kuvia muutamista). Vaikka kuinka suloisia ja hauskan erilaisia nämä läpikuultavat laukut ovatkaan, luulen silti vahvasti, että minä jätän tämän trendin väliin. En vain ole vielä valmis näyttämään laukkujeni sisältöä (joka koostuu yleensä wetwipseista, tuteista ja lasten välipaloista) koko maailmalle 😀

Miten on, kolahtaako tämä trendi teihin?

 

Kuinka monelle lukijoistani luonnonkosmetiikka on tuttua? Varmasti monille, sillä luonnonkosmetiikka ottaa enenevissä määrin jalansijaa niin päivittäiskosmetiikassa kuin ihonhoitotuotteiden puolella. Itse tutustuin ja testasin ensimmäisiä luonnonkosmetiikkatuotteita noin nelisen vuotta sitten, kun olin raskaana tyttärestäni. Silloin muutavat ystäväni vinkkasivat tutustumaan erilaisiin luonnonkosmetiikkatuotteisiin, sillä niitä olisi turvallisempi käyttää raskaana ollessaan sekä sitten myös myöhemmin pienen vauvan kanssa. Myöhemmin olen päässyt myös ihanien yhteistöiden puolesta tutustumaan vielä syvemmin tähän luonnonkosmetiikkatuotteiden lumoavaan maailmaan.

Mutta mitä luonnonkosmetiikka sitten oikeastaan on? Lyhyesti sanottuna luonnonkosmetiikassa kaikki raaka-aineet ovat niin luonnollisia kuin mahdollista. Esimerkiksi monet luonnonkosmetiikkatuotteet sisältävät erilaisia kasviöljyjä, kasviuutetta tai mineraaleja. Pääasiallisesti pyritään käyttämään raaka-aineita, jotka olisivat mahdollisimman vähän prosessoituja. Myöskin luonnonkosmetiikan valmistuksessa pyritään ottamaan huomioon ympäristöystävällisyys sekä kaikinpuolinen eettisyys aina tuotteiden valmistuksesta tuotteiden hävittämiseen.

Olen tutustunut vuosien varrella moniin luonnonkosmetiikkamerkkeihin, lähinnä erilaisten rasvojen ja muiden ihonhoitotuotteiden kautta. Tykkään monista rasvoista erityisesti niiden kevyen ja luonnollisen koostumuksen sekä miellyttävien tuoksujen vuoksi. Ja onhan se myös ihana tietää, että tuote on mahdollisimman turvallinen kun lapsieni kanssa olen läheisessä kosketuksessa päivittäin.

Puolestaan meikkipussissani luonnonkosmetiikka ei olla paljon nähty. Monien testaamieni luonnonkosmetiikkatuotteiden ongelmana on ollut kehno pigmentti ja/tai kestävyys iholla. Sain kuitenkin hetki sitten blogini kautta testiin Estelle & Thild -merkin meikkituotteita. Olen ollut positiivisesti yllättynyt niiden kestäviin pigmentteihin ja laatuun muutenkin. Tuotteiden sävymaailma myös miellyttää, sillä joukosta löytyy ihania pinkkejä ja nudeja huulituotteita sekä luomivärien joukosta erittäin kauniita ruskeansävyjä. Myöskin merkin aurinkopuuteri ja poskipuna saavat minulta plussaa. Zuii on toinen hyväksikoettu luonnonkosmetiikkamerkki, jonka tuotteet kestävät mielestäni kiitettävän hyvin iholla. Esimerkiksi tässä meikkipostauksessa käytin Zuii.n tuotetta silmämeikkini luomiseen.

Samaan hengenvetoon haluan kuitenkin sanoa, että vaikka luonnonkosmetiikkaa on kiva kokeilla, en silti usko, että se tulee korvaamaan synteettiset meikkituotteet (ainakaan omassa meikkipussissani). Silti on virkistävää kokeilla erilaisia tuotteita ja niiden joukosta mahdollisesti löytää muutamia uusia ja hyviä tuotteita omaan käyttöön.

Olisi kiva kuulla mitä mieltä te olette luonnonkosmetiikasta? Kuulisin myös erittäin mielelläni teidän vinkkejä hyvistä luonnonkosmetiikkasarjoista/tuotteista!

Zara Blouse / Bershka Jeans / Chanel Bag / Kurt Geiger Shoes

Siis kuinka ihanaa on ollut kun olemme viime päivinä saaneet nauttia tuosta kauniista ja energisoivasta auringonpaisteesta? <3 Valolla on kyllä ihmeellinen vaikutus ihmisen jaksamiseen. Huomaan omassa virkeys- ja energiatasossani ainakin huomattavan eron. Jaksaa ihan eri tavalla kun ei ole “koko ajan” pimeää.

Vaikka sää kuinka kauniin aurinkoinen onkin, pitävät kovat pakkasasteet huolen siitä, että kevään alkaminen jää toistaiseksi vielä haaveeksi. Mutta minkäs sille mahtaa, että mieli on jo kovasti keväässä. Millään ei enää innostaisi pukeutua kokomustiin vaatteisiin tai kietoa ylleen miljoonia kerroksia neuleita ja huiveja. Haluaisin vain pukeutua kevyesti silkkipaitoihin, vaaleisiin farkkuihin, tennareihin, pastellisävyihin ja muihin ihaniin kevätvaatteisiin… ahh. Yhtenä päivänä päätinkin ottaa pienen varaslähdön kevääseen ja valitsin päälleni keväisemmän asukokonaisuuden (..kuvissa tosin ei näy sitä paksua neuletta, pitkää takkia, huivia, pipoa tai hanskoja, jotka minulla myös oli päälläni näiden vaatteiden lisäksi :D). Pallokuosi yhdistettynä farkkuun on minusta trendikäs, mutta samalla ihanan ajaton yhdistelmä. Valkoiset nilkkurit tuovat kokonaisuuteen hieman piristävää trendikkyyttä sekä ihanaa kevään fiilistä.

Mitä te tykkäätte pallokuosin ja farkun yhdistelmästä? Entäpäs kumpi iskee kovempaa; valkoinen pohja mustilla palloilla vai musta pohja valkoisilla?

Photos: Hanna Väyrynen/ edit by me

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muutama viikko sitten tässä postauksessa kerroin teille valkoisten nilkkureiden olevan kevään kenkätrendi numero 1. Etsin pitkään täydellisiä yksilöitä juuri minulle ja nyt lopulta löysin oman suosikkiparini! Etsinnässä oli hyvin klassinen malli, jossa mielellään saisi olla pyöreän kärjen sijasta piikkikärki. Nämä Kurt Geigerin nilkkurit täyttivät kaikki kriteerit. Ihastus on suuri <3

Kurt Geiger Boots

Nämä kaunokaiset ovat päässeet käyttöön jo useamman kerran, joten pian on luvassa asuinspiraatiota kenkien ympärille täällä bloginkin puolella. Valkoiset kengät raikastavat asukokonaisuuksia ihanasti ja ovat niin täydelliset (toivottavasti) kohta alkavaan kevääseen!

 

 

Heeei! Tänään se on vihdoin ulkona – minun ja Hannan ensimmäinen podcast-jakso! Kiitos teille kaikille hurjasti ihanista kommenteista eiliseen postaukseen liittyen sekä mahtavista ideoistanne tulevia podcastejamme varten. Iloksemme huomasimme, että monia toivomianne aiheita olemmekin jo nauhoittaneet, mutta lisää on tulossa ja uusia aiheita ja nimenomaan teidän toiveitanne otamme avosylin vastaan <3

Uusi jakso julkaistaan joka maanantai klo 7, jonka jälkeen jakson voi kuunnella juuri itselleen sopivampana ajankohtana. Jollekin se saattaa on työmatka, toiselle vaunulenkki vauvan kanssa, jollekin urheillessa ja ehkä toiselle kotona arkiaskareiden ohella? Podcastit ovatkin juuri siitä syystä mahtavia kun niitä voi kuunnella samalla kun tekee jotain muuta. Podcastit kun eivät ole millään tavalla aikaan tai paikkaan sidonnaisia!

Lupasin tänään jakaa vielä blogin puolella hieman tarkemmin ohjeita siitä miten ja missä voitte podcastejamme kuunnella! Tässä vaihtoehdot podcastimme kuunteluun:

  1. Lataa puhelimeen ilmainen “acast” -appi. Tämä appi on kuin audiomaailman Netflix. Todella helppokäyttöinen ja toimiva. Appin ladattuasi kirjoitat vain hakukenttään podcastimme nimen “Metti & Hanna“. Olen kokenut acastin toimivimmaksi tavaksi kuunnella podeja ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille (varsinkin niille joille podien kuunteleminen on uutta!)
  2. Podeja voi myös kuunnella oman puhelimensa podcast-sovelluksen kautta. Podcast sovellus on iPhonessa valmiina oletusohjelmana (lila pieni kuvake) ja Androideista sovellus löytyy nimellä Cast Box. Avattuasi sovelluksen kirjoitat vain hakukenttään podcastimme nimen “Metti & Hanna” ja pääset aloittamaan kuuntelun.
  3. Voit myös kuunnella podcastejamme netissä osoitteessa wecast.fi. Sivuilta etsit kohdan “podcastit”, jonka alta löytyy “Metti & Hanna“.

Ensimmäinen jaksomme on intro, joka oli itseasiassa täysin koemielessä nauhoitettu. Taustatiimimme halusi antaa meidän kokeilla miltä podcastien nauhoittaminen tuntuu ja vasta siitä lähteä tekemään itse jaksoja. Vuoropuhelu kuitenkin koettiin niin luontevaksi, että päätimme pitää sen ensimmäisenä jaksona. Intro on nimensä mukaisesti johdatus podcastiimme. Kerromme mm. lyhyesti keitä olemme. Miten olemme tutustuneet? Mitkä asiat meitä yhdistää? Mitkä ovat eroavaisuutemme? Miksi aloimme tehdä podcastia? Mitä aiheita tulemme käsittelemään jaksoissamme? Millaisia ruokia meillä tehdään kotona? Suosikkitrendimme tällä hetkellä? Ja paljon muuta.

Joten tästä se alkaa! Ensimmäinen jakso on lyhyempi (22min) mutta seuraavat jaksot ovat kaikki 30-45 minuutin väliltä. Jälleen kerran valtava kiitos teille kaikille tästä upeasta kannustuksesta ja tuesta uuden äärellä. Ensimmäisen jakson pääsette kuuntelemaan myös tämän linkin kautta juuri nyt! Kiitos <3

Photos: Hanna Väyrynen

 

Tilaa Elle

Seuraa Elleä