Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

IKÄVÄ TAUTI + HULLU SAKSANKIELEN FANI

29.11.2018 5 kommenttia

Voihan vatsatauti! Alkuviikosta kerroinkin teille, että lapsemme olivat alkuviikon poissa dagiksesta ikävän vatsataudin vuoksi. Tuolloin jo uumoilin ja pelkäsin, ettei tuo ikävä tauti kiertäisi koko perhettämme läpi – mutta toisin kävi. Itselleni se iski tiistai-keskiviikko välisenä yönä ja nyt eilisen (ja vielä vähän tänäänkin) lepäilen kotona. Toivotaan, että olo kohenee kuitenkin pian, sillä viikonloppuna olisi tarkoitus päästä vähän pikkujoulutunnelmiin.

Nyt yritän hieman puolikuntoisena siivoilla kotia, sillä saamme tänään Saksasta vieraita. Ystävämme Saksasta käyvät suhteellisen usein meillä kylässä, mikä on mukavaa, koska oman työ- ja perhetilanteemme vuoksi meidän on haasteellisempaa matkustaa lyhyiksi ajoiksi Eurooppaan vain muutamaksi päiväksi käymään. Olen myös aina superinnoissani jos minulle aukeaa mahdollisuus puhua saksaa. Tiesittekö muuten, että olen itse asiassa ihan “hullu” saksankielen fani? Minulla on aina asunut sukulaisia Saksassa ja ehkä pohjimmiltaan sitä kautta kiinnostus Saksaa ja sen kieltä kohtaan ovat syntyneet. Minua on ikuisesti harmittanut, etten ala-asteella 5. luokalla valinnut saksaa toiseksi ulkomaiseksi kieleksi ja lopulta pitkän odotuksen jälkeen lukion ensimmäisellä luokalla sain virallisesti aloitettua saksanopinnot. Kiitos kuitenkin ihanan tätini (joka on työskennellyt koko ikänsä lukiossa saksankielenlehtorina) antoi minulle vanhoja oppikirjoja ja erilaisia tehtäviä, joten oikeasti aloitin saksankielen opiskelun itsenäisesti jo monia vuosia aikaisemmin. Eli ei ihme, että sainkin lukion päättyessä saksankielestä stipendin, sillä oman innostuksen ja kiinnostuksen lisäksi, olin kielessä jo valmiiksi todella hyvä. Lukion jälkeen olen asunut useita kertoja Saksassa, pari kertaa Hampurissa au-pairina sekä kolmisen vuotta sitten asuimme Bochumissa mieheni töiden vuoksi. On todella hyödyllistä opiskella kieltä ja sen sanastoa ja kielioppia, mutta on kuitenkin ihan eri juttu asua ulkomailla ja viettää joka hetki vieraan kielen ympäröimänä. Kielitaito kehittyy aivan eri tavalla kun “joutuu” käyttämään vierasta kieltä jatkuvasti. Samalla tavalla kielitaito ruostuu jos sitä ei käytä. Siksipä olenkin iloinen, että pääsen taas muutaman päivän kielikylpyyn ja virkistämään saksankielentaitojani! Ich freue mich sehr darauf! 

Zara Coat

H&M Sweater

Gina Tricot Skirt

KN Collection Hat

Chanel Bag

Zara Heels

Onko teillä jokin vieras kieli, joka on jostain syystä lähellä sydäntänne? Olisi mielenkiintoista kuulla mikä ja miksi juuri tämä kieli? 

Photos: Hanna Väyrynen / Edit by me

Kommentit

Kommentoi
  1. Elina

    Ahoj!
    Minulla on aina milloin mikäkin kieli lähellä sydäntäni. Toivon, että joskus innostukseni kestäisi niin kauan, että ehtisin opetellakin sen kielen.

    Tällä hetkellä olen innostunut slovakin kielestä. Olen aina halunnut oppia jonkun slaavilaisen kielen ja slovakki jotenkin miellyttää korvaani. Lisäksi se on slaavilaisten kielten lingua franca, jonka avulla on helppo ymmärtää muitakin slaavilaisia kieliä. Lisäksi slovakialainen musiikki on todella hyvää.

  2. Katariina

    Puhun itse äidinkielenäni pohjoissaamea, ja se on minulle kaikista luontevin kieli jota onneksi pääsen käyttämään lähipiirin kanssa ja porohommissa, mutta lisäksi myös työssäni. Olen seurannut teidän perheen arkea instan kautta, ja mietinkin että olisi mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksia kaksikielisyydestä. Ymmärtääkseni käytätte kotikielenä suomea ja ruotsia?Meillä täällä saamenkielisten joukossa on huomattu se, että yleensä kaksikielisillä lapsilla on kuitenkin toinen kieli vahvempi, ja harmillisesti se on yleensä suomen kieli. Mutta vieraista kielistä espanja on jostakin syystä lähellä sydäntäni! Rakastan katsoa espanjankielisiä sarjoja ja kuunnella kunnon reggaetonia! 😂

  3. Johanna

    Sehr schön zu hören, dass es hier auch andere gibt, die sich für Deutsch interessieren! 😉 olen saksan ja ruotsin opettaja ja pitänyt aina kielistä. Mulla saksa alkoi juuri tuolloin viidennellä luokalla. Meidän perheestä kaikki on lukeneet saksaa ja vaikka vanhemmat eivät mitenkään käskeneet, oli saksan valinta jotenkin itsestäänselvä asia. Itseäni kiinnostaisi aloittaa ranska, se on niin kaunis kieli! Tällä hetkellä siihen ei kuitenkaan ole aikaa paneutua, mutta varmasti tulevaisuudessa menen vaikka jonnekin kansalaisopiston kurssilla 🙂

  4. I

    Ooh rakastan saksaa <3 Asuimme siellä aika monta vuotta lapsuudessani ja kieli ja maa ovat edelleen sydäntäni lähellä. Luen paljon kirjoja saksaksi ja kuuntelen saksankielisiä podcasteja etc.Mekin toivomme,että miehen työ veisi meidätkin sinne pian. Voisin hyvinkin kuvitella muuttavani Saksaan pysyvästi (varsinkin Hampuriin tai Muncheniin),mutta en ole niin myyty heidän koulujärjestelmästään.

  5. Katariina

    Jäin miettimään että eikö koulussasi voinut ottaa yläasteen valinnaisena lainkaan saksaa vai oliko tarjonta niin laaja että kaikki kiva ei mahtunut lukkariin?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä