Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

PHUKET WEEKEND MARKET

11.02.2018 9 kommenttia

Tänään kävimme Phuketin viikonloppumarkkinoilla. Monet ihmiset täällä puhuvat Phuketin “kuuluisista” sunnuntaimarkkinoista, joten ajattelimme, että täytyyhän meidänkin nämä markkinat kerran testata. Markkinapaikka oli todella iso ja todella täynnä ihmisiä. Joka puolella kaupustelijoita, ihmisiä ja järjettömästi tavaraa. Vaikka lastenvaunujen kanssa siinä ihmistungoksessa olikin hieman vaikea liikkua, pääsimme kuitenkin kiertelemään markkina-aluetta ihan mukavasti. Ainostaan kuumuus markkinapaikalla oli jotain ihan käsittämätöntä. Ahdas sisätila, valtavasti ihmisiä eikä ilmastoinnista tietoakaan. Jos katsotte kuvia hieman tarkemmin voitte huomata Miklun läpimärän (kyllä – läpimärkä!) paidan 😀

Nappasimme ruokakojuista mukaan erilaisia naposteltavia samalla kun kiertelimme aluetta. Ruokakojuja alueella oli valtavasti ja erilaisia ruokia löytyi laidasta laitaan. Suosikiksemme nousivat smoothiet sekä maissikupit, joita sai maustaa oman maun mukaan. Ruoan lisäksi markkinoilla luonnollisesti oli järjettömät määrät erilaista tavaraa aina kännykänkuorista koruihin ja leluista erilaisiin vaatteisiin. Ostoksia emme kuitenkaan tehneet kuin kaksi; Lucakselle oli pakko ostaa t-paita, kun veijari kaatoi smoothiet päällensä jo heti alkumetreillä sekä toinen pieni ostos tehtiin Lilian dagisystävälle. Lilia oli niin suloinen kun halusi viedä ystävälleen jonkin pienen tuliaisen <3

Onko teille tuo Phuketin viikonloppumarkkina tuttu? Mitä mieltä olette? 🙂

 

Kommentit

Kommentoi
  1. Sanna

    Mistä tuo ihana mekkosi? 🙂

    • Metti Forssell

      Kiitos, tämä on H&M!

  2. Jenni

    Ei ole tuttu, mutta olen menossa Phuketiin ensi viikolla joten kiinnostaisi tietää tarkemmin missäpäin se on? Ja onko se siis vain sunnuntaisin? Ja mihin aikaan 🙂 kiitos

    • Metti Forssell

      Markkinat ovat siis Phuket Townissa, Phuketin etelä-osassa. Varmasti paikalliset ja/tai hotellilla osaavat paremmin neuvoa! 🙂

  3. Anne

    Oon just phuketissa. Ja kävin myös la ko markkinoilla ovat la ja su 17-21 tai 22 asti. Taxi vei karonilta ja haki takas sovittuna aikana.1200 batia. Kiva reissu mut käy työstä.

    • Metti Forssell

      Kiva! Joo ihan totta 🙂 Varsinkin lasten kanssa varsinainen reissu, huh 😀

  4. Ansku

    aivan ihana mekko ja olet upea! 🙂 kuinka pitkä olet Metti?

    • Metti Forssell

      Kiitos paljon! Olen 177cm! 🙂

  5. Jenni

    Kävimme marraskuun lomallamme Phuketin markkinoilla ja onhan se nähtävyys ja kiva kokemus. Kuuma siellä todellakin oli ja vessat AIVAN hirveät 😀 Mutta lomafiiliksellä siellä tallusteltiin ja itsekin tuon maissikupin napostelin ja ostin vähän tuliaisia. Se ärsyttää eniten näissä markkinoissa, että siellä on aivan kamalan paljon feikkituotteita. Minulle kerrottiin, että Thaimaassa olisi kielletty nyt feikkituotteiden myyminen mutta ei se ainakaan vielä marraskuussa näkynyt.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Tilaa Elle

Seuraa Elleä

[ap_instagram_slider]