Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Heräsin toissa aamuna kauheaan makeanhimoon. En luonnollisesti kuitenkaan halunnut aloittaa aamuani suklaalla, joten kehittelin jääkaapissa olevista tarvikkeista makeahkon, mutta kuitenkin terveellisen aamupalan. Blogeissa ja muissa sosiaalisissa medioissa on jo pitkään näkynyt erilaisia proteiinipannukakkuja sekä terveellisempiä vaihtoehtoja letuille. Niimpä kehittelin oman versioni moisista ja ai että miten hyviä niistä tulikaan! Kerta heitolla tämä herkku nousi yhdeksi suosikkiaamiaisekseni <3 Banaanipannarit saivat myös paljon kehua perheen muulta väeltä ja toiveena olikin saada tätä herkkua uudelleen aamiaispöytään mahdollisimman pian.

Tässä teillekin ohje. Oman annokseni päälle lorautin vielä vähän vaniljasoijajogurttia sekä tottakai paljon tuoreita marjoja, nam!

Tarvitset (n. kahdelle henkilölle):

2 banaania

4 kanamunaa (2 valkuaista ja 2 kokonaista kanamunaa)

2 rkl kookosjauhoja (voi käyttää myös kookoslastuja tai kookoshiutaleita)

1tl vaniljasokeria

loraus soijamaitoa

paistamiseen kookosöljyä

Riko kanamunat isoon kulhoon ja survo banaanit. Sekoita keskenään. Lisää joukkoon kookosjauhot sekä hyppysellinen vaniljasokeria. Lisää lopuksi joukkoon vielä loraus soijamaitoa.

“Taikinan” vamistamiseen menee noin minuutti, mutta paistamisessa voikin sitten vierähtää tovi. Kannattaa tehdä aika pieniä lettuja jos haluaa pitää ne joten kuten kasassa 😀 Pari ruokalusikallista taikinaa/per lettu oli mielestäni sopiva määrä.

 

 

 

 

 

 

Mango Dress

Zara Leather Jacket

Ray Ban Sunglasses

H&M & Zara Necklaces

Chloé Boots

Ihanaa, että olemme vihdoin ja viimein päässeet nauttimaan lämpimistä kevätsäistä. Kuinka moni on uskaltautunut ulos jo paljain säärin? Pitkään kestäneen ja kylmähkön kevään jälkeen varmasti monista tuntuu haasteelliselta vaihtaa pitkät lahkeet ja paksut kerrokset keveämpiin asuihin. Ainakin minusta tuntui rohkealta laittaa ensimmäistä kertaa open-toe sandaalit tai nilkat paljastava mekko.

Midi-mittaiset mekot ja hameet ovatkin tällä hetkellä aivan erinomainen asuvalinta. Ne ovat paitsi trendikkäitä, sopivat ne myös mitä täydellisimmin juuri näihin lämpöasteisiin. Midi-mitta ulottuu yleensä polven alapuolelle, puoleen pohkeeseen asti. Tällöin se peittää juuri sopivan paljon säärtä, mutta samalla on ilmava ja kevyt valinta lämpeneviin kevätsäihin. On hyvä muistaa, että midi-mittainen, pitkähkö mekko tarvitsee tasapainon vuoksi yläosaan tyköistuvamman parin. Yksi hyvä vaihtoehto, ja oma suosikkini, on tyköistuva lyhyempi nahkatakki. Hempeän pitsisen midi-mekkoni kanssa yhdistin astetta rokahtavammat bootsit, mitkä tuovat mielestäni kivaa kontrastia sekä arkisempaa fiilistä kokonaisuuteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä muutamia fiiliskuvia viime viikonlopun synttärijuhlista. Juhlistimme siis pikku-tyttäremme 2-vuotis syntymäpäiviä. Meidän kanssa juhlistamassa olivat perhe ja ystävät, kiitos kaikille mukanaolleille <3 Aika menee niin uskomattoman nopeasti enkä voi uskoa, että Lilia täytti jo kaksi. Varmasti jokainen vanhempi voi samaistua tunteeseen, kun lapsi “kasvaa silmissä” ja tältä minustakin tuntuu juuri nyt. Lapsen kehitys tässä vaiheessa on ihan huikeaa ja uusia juttuja ja sanoja opitaan koko ajan. Nauran vedet silmissä päivittäin hänen jutuilleen, samalla kun ylpeänä seuraan vierestä kuinka hän on taas oppinut tai oivaltanut jotain uutta. Lilia on niin uskomattoman huolehtiva ja sympaattinen pikkutyttö ja tiedän jo nyt, että hänestä tulee maailman paras iso-sisko <3

 

Photos: Kaisa Turunen, edited by me

Zara Jacket and Top

J Brand Jeans

H&M Choker

Bvlgari Necklace

Céline Bag

Andiata Pom Pom

Chloé Boots

Uusi viikko käyntiin tuttuun tapaan asukuvilla. Juuri viime viikolla vein vihdoin ja viimein kaikki paksummat talvitakit varastoon. Pari viikkoa kestänyt toukokuun “helleaalto” antoi jo niin merkittävän lupauksen kesän alkamisesta, että uskaltauduin vilukissana tämän suuren uhrauksen tekemään. Mutta olihan se liian hyvää ollakseen totta… Onneksi minulta löytyy yksi parhaimpia viileän kevätsään takkeja, nimittäin tämä päälläni oleva kevyt, vuoreton villakangastakki. Se soveltuu erinomaisesti Suomen kylmään kevääseen, sillä se lämmittää hyvin, mutta on samalla kevyt ja raikas valinta. Tykkään myös todella paljon liehuvista, keveistä trenssitakeista (kirjoitinkin niistä muun muassa täällä) mutta ne eivät valitettavasti lämmitä kovinkaan. Minä vilukissana luultavasti pidän kiinni tästä takista koko kesän! …just in case 😉
Eilen juhlittiin ihanan tyttäreni 2-vuotis syntymäpäiväjuhlia. Niistä lisää huomenna blogissa! Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

 

Aikaisemmin tällä viikolla kuvasimme ihanan bloggarikaverini Alexan kanssa videon. Ideoimme yhdessä muotiaiheista videopostausta ja kun meiltä molemmilta  jatkuvasti pyydetään laukkuaiheisia postauksia, päätimme vastata lukijoidemme toiveisiin. Minulta ainakin on toivottu laukkujen esittelypostausta varmaan koko sen ajan kun olen blogia pitänyt ja mikä parempaa kun esitellä ja höpistä laukuista videon muodossa!

Videolla esittelemme siis meidän molempien tämän hetken top3 suosikkikäsilaukut ja kerromme syitä miksi juuri nämä laukut ovat ylitse muiden. Lopussa myös paljastamme mistä käsilaukuista haaveilemme ja mikä yksilö olisi ostolistalla seuraavaksi. Olisi ihanaa kuulla teidän kommentteja ja mielipiteitä videosta ja tottakai myös ehdotuksia uutta aihetta varten saa laittaa tulemaan. Toivottavasti pidätte näkemästänne!

Erityiskiitos vielä Alexalle, joka editoi videomme kokonaisuudessaan. <3

 

Zara Lace Top & Jeans

Ray Ban Sunglasses

H&M Earrings (old)

Chloé Bag

Steve Madden Sandals

I`m all about that lace, ´bout that lace… lace… lace… lace! Tuo ihanan hempeä ja naisellinen materiaali on täydellinen valinta kesään. Ehdottomasti yksi must-have hankinta vuodesta toiseen. Pitsitoppi on monipuolinen vaatekappale sillä se käy yhtä hyvin arkikäyttöön kuin juhlapukeutumiseenkin. Pitsitoppi on juhlava valinta esimerkiksi kauniin kynähameen parina, mutta soveltuu yhtä hyvin farkkujenkin kanssa käytteväksi. Pidänkin juuri siitä miten pitsi tuo arkipukeutumiseen mielenkiintoa ja “sitä jotain”. Pitsitoppi on myös hyvä valinta työpukeutumiseen, esimerkiksi bleiserin alle.

Täytyy vielä sanoa, että vaikka olenkin vannoutunut mustan värin käyttäjä, tykkään jotenkin todella paljon vaihteeksi pukeutua tällaiseen kokonaan neutraaliin värimaailmaan. Vaaleanharmaa ja nutria sopivat mielestäni hyvin yhteen ja valkoinen yläosa tuo kokonaisuuteen sopivasti raikkautta. Todella freesi fiilis kun päällä ei aina ole mustaa. Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua teille ihanat!

 

 

 

 

 

 

 

 

Aina aika ajoin on hyvä pysähtyä miettimään niitä elämän isoja ja pieniä asioita, jotka tekevät meidät onnellisiksi joka päivä. Olen aina ollut peruspositiivinen ihminen sekä ehdottomasti enemmän optimisti kuin pessivisti. Kuitenkin viime aikoina (ja huom syytän raskaushormooneja tästä!) olen huomannut, että pienet negatiiviset asiat arjessa ovat vaikuttaneet minuun normaalia enemmän. Olen kyllä aina ollut temperamentinen ihminen, mutta voi apua mitä tunteiden vuoristorataa käyn läpi tällä hetkellä. Ne kaikki miljoona eri fiilistä (onko niitä edes niin montaa!?) joita tunnen päivittäin saavat minut aina itkemään, nauramaan, raivoamaan ja kaikkea siltä väliltä. Lainaus: “I just love how pregnancy hormones make me want to happily punch someone in the face while crying a bucket of tiers” kuvaa juuri parhaiten tämän hetken fiiliksiäni… 😀

Siksipä aina uuden tunnekuohun iskiessä on hyvä pystähtyä miettimään niitä elämän (pieniäkin) asioita, jotka tekevät meidät oikeasti onnelliseksi eikä saa antaa muiden asioiden vaikuttaa liikaa omiin tunteisiin. Note to self: Jos aamulla kaadat vahingossa kahvit pöydälle tai spora lähtee juuri pysäkiltä vaikka yrität juosta ja huitoa sen perässä, ei se maailma siihen kaadu! Eikä ainakaan näiden pikkuasioiden kannata antaa vaikuttaa negatiivisesti päivän kulkuun tai yleiseen fiilikseen.

katajanokka5-1599

Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi juuri nyt:

  • Ihana työ ja sen kautta avautuvat uudet mahdollisuudet ja haasteet harva se päivä
  • Mahdollisuus opiskella ja hankkia koulutus työn ja lapsiarjen ohella
  • Aviomieheni, joka jaksaa päivästä toiseen tätä hormoonihirmua, kiitos rakas! <3
  • Tyttäreni, joka on ihan mieletön tyyppi ja saa minut nauramaan ja halkeamaan ylpeydestä joka ikinen päivä <3
  • Pikku masuasukki <3
  • Ihana perhe ja ystävät
  • Aurinkoinen ja lämmin kevätsää
  • Ihanat etelä-Helsingin kahvilat ja ravintolat
  • Siisti koti ja kauniit tuoreet kukat maljakoissa
  • Parin viikon päästä tulevat synttärini (apua täytän jo 25! :D)
  • Kuun lopussa tuleva Lontoon reissu

Jaetaan hyvää fiilistä eteenpäin! Mitkä asiat tekevät teidät onnellisiksi juuri nyt? <3

 

 

1. Mokka

70-luvun inspiroima mokkanahka on ollut pinnalla jo monen sesongin ajan eikä sen voittokululle näy loppua. Kaikki mokkavaatteet ja -asusteet ovat erittäin muodissa vielä tänäkin kesänä. Omaa silmääni miellyttävät eniten eri ruskean- ja beigen sävyt.

 

2. Bomber

Sporttinen vaatetus ei enää kuulu ainoastaan treenaamiseen tai juoksupoluille vaan yhä enemmän sporttisia vaatteita yhdistetään klassisiin vaatteisiin arkipukeutumisessa. Sporttisuus kokonaisuudessaan onkin nopeasti kasvava trendi ja sitä näkee katukuvassa yhä useammin. Sporttinen pilottitakki, eli bomber, onkin yksi tämän kesän trendikkäimmistä valinnoista. Bombertakit ovat itse asiassa olleet jo vuosikymmenten ajan enemmän tai vähemmän muodissa, mutta nyt vahvemmin kuin koskaan. Bombertakin voi yhdistää särmikkäästi esimerkiksi mekon kanssa, luoden rennon mutta muodikkaan asukokonaisuuden. Myös kuviollinen bombertakki on piristävä valinta kesään.

 

3. Off-The-Shoulder

Jos saisin hankkia vain yhden trendivaatteen kesäksi olisi sen pakko olla olkapäät paljastava, ”off the shoulder” –siluetti. Kevään 2016 muotilavoilla nähtiin valtavasti erilaisia off the shoulder -mallisia toppeja sekä mekkoja. Malli sopii mainiosti moneen eri tyyliin, niin klassiseen, romanttiseen kuin boheemiinkin. Olkapäät paljastava malli on seksikäs olematta kuitenkaan liian antava. Kerrassaan hurmaava malli, suosittelen rohkeasti kokeilemaan!

4. Pitsi

Joka kesä ostoslistallani on ainakin yksi uusi valkoinen pitsitoppi tai -mekko kesää varten. Valkoinen pitsi on ajaton ja aina niin kaunis ja raikas valinta kesään. Pitsi on kaunis ihan itsessäänkin, mutta näyttää syötävän hyvältä yhdistettynä esimerkiksi farkun, mustan nahan tai mokan kanssa!

 

5. Pyöreät aurinkolasit

Olen aurinkolasien suuri fani. Mielestäni kauniit aurinkolasit ovat hyvin tärkeä asuste naisella siinä missä käsilaukkukin. Aurinkolasit viimeistelevät asukokonaisuuden luoden yleisilmeestä esimerkiksi klassisen, hienostuneen, modernin tai rennon riippuen valitsemistasi aurinkolaseista. Tämän kesän trendikkäimmät aurinkolasit ovat kuitenkin pyöreät! Pyöreät lasit tuovat asuun kivaa leikkisyyttä sekä rentoa särmää.

 

6. Silkkimekot & Topit

Silkkiset yöpaidat ja pyjamat eivät ilmeisesti enää kuulu vain makuuhuoneeseen vaan nyt ne päällä voi lähteä vaikka kaupungille ostoksille. Trendikkäitä valintoja ovat esimerkiksi yöpaitoja muistuttavat, neutraalisävyiset ja mustat silkkimekot ja topit. On myös erittäin trendikästä pukea silkkitoppi esimerkiksi t-paidan päälle.

7. Raidat

Tänä kesänä yksi ehdoton must-have hankinta ovat sinivalkoraidalliset topit ja mekot. Klassinen, vaakaraitainen seiloriraita saa väistyä ja tilalle trenditietoinen valitsee nyt ohuempaa vaaleansinivalkoista raitaa. Esimerkiksi ohuen puuvillapaidan kanssa voi kivasti yhdistää väljät housut tai vaaleat farkut saaden aikaan rennon mutta samalla tyylikkään kesäasun.

8. Sirot kaulakorut sekä chokerit

Kaulanympäri tiukasti kietoutuvat, niin sanotut choker-kaulakorut ovat nyt muotikansan suuressa suosiossa. Pieni koru, mutta erittäin suuri huomio! Sitä vastoin, toinen vahva kaulakorutrendi tänä kesänä ovat hyvin ohuet ja sirot kaulakorut. Voit sekoitella lyhyitä ja pitkiä ketjuja keskenään, jos haluat hieman enemmän näyttävyyttä.

9. Girlfriend farkut

On ihanaa huomata, miten erilaiset farkkutrendit nostavat päätään aina keväisin. Milloin on kokofarkkua, milloin leveälahkeisia malleja tai vaikkapa farkkukankaisia asusteita. Itselleni ainakin yksi varma keväänmerkki on ensimmäisten vaaleiden farkkujen hankkiminen. Tänä kesänä muodikkain malli on nimeltään “girlfriend”. Girlfriend –malli on naisellisempi versio supersuositusta boyfriend -mallista. Girlfriendfarkuissa on boyfriendeihin verrattuna aavistuksen klassisempi malli – korkea ja tiukempi vyötärö sekä suora kapeneva lahje. Tämä malli on ainakin omaan silmääni imartelevampi sekä tuo paremmin esille kantajansa muodot. Malli onkin hyvä sekoitus boyfriendiä sekä iki-suosikki skinny-mallia.

 

10. Slippers

Helposti jalkaan ja menoksi! Ei ihan aamutossut kuitenkaan, mutta melkein! Malliltaanhan nämä kengät ovat lähes samanlaiset kuin pehmeät aamutohvelisi, mutta materiaalina toimii paremmin perinteisempi jalkinemateriaali kuten nahka tai mokka.

Tilaa Elle

Seuraa Elleä