Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

 

Photos: Niki Strbian

Sfera Fur Coat

Prego Turtleneck

Gina Tricot Jeans

Saint Laurent Bag

Zara Shoes

Ihanaa kun aurinko paistaa! Aina jaksan fiilistellä aurinkoisia päiviä, koska niistä saa vaan ihan uskomattoman paljon energiaa. En malta odottaa kevään tuloa! Toinen asia, mistä olen superfiilikseissä tällä hetkellä on se, että olen päässyt taas pitkästä aikaa kuvaamaan yhdessä Nikin kanssa. Meillä yhteistyö synkkaa niin hyvin ja olen aina yhtä tyytyväinen nähdessäni kuvien lopputuloksen <3

Aikaisemmin postasin farkkuhameesta, jonka kaivoin kaapinperukoilta piristämään kevät-talven asukokonaisuuksia (postaus löytyy täältä). Samalla kaivoin esiin myös muutamat vaaleat farkut, jotka myöskin miellän ehdottomasti enemmän kevään housuiksi. Jalassa uudet ihanat 70-lukua henkivät mokkaiset nilkkurit. Olin aluksi hieman epäröivä kenkien levenevät koron vuoksi, mutta mitä enemmän olen kenkiä käyttänyt, sitä enemmän olen niihin tykästynyt. 70-luvun muoti (mokkanahka, levenevät housut, hapsut, yms) jatkaa vahvana ykköstrendinä vielä ensi keväänä ja kesänä, joten varmasti nilkkurit tulevat olemaan kovassa käytössä tulevien kuukausien aikana. Asun kruunaa vielä pehmeä ja pörröinen tekoturkis, joka on ehdottomasti yksi suosikkitakeistani tällä hetkellä. Tämä kevyt mutta lämmin takki sopii mitä parhaiten kevääseen. Asusta näkee sen minkä otsikkokin jo kertoo, my endless love for fur and suede…

 

Aquazzura Sexy Thing 85 suede black

Kuten ehkä jotkut teistä minua Snapchatissa seuraavat tietävätkin, poikkesin aikaisemmin tällä viikolla Nina`s liikkeessä Helsingissä. Sain ystävältäni vinkin, että sieltä löytyisi jo pitkään etsimäni Aquazzuran Wild Thing sandaalit kirkkaanpunaisena. Metsästin kyseiseisiä sandaaleja jopa Jenkeistä, mutta valitettavasti sieltäkin tuloksetta. Kyseisiä kenkiä kyllä löytyi, mutta aina oli joko väärä koko tai väärä väri kyseessä. Joten voitte vain kuvitella kuinka innoissani olin kun kuulin, että kenkiä löytyisi SUOMESTA! Kun sovitin kenkiä, en voinut olla huomaamatta kaikkia muitakin upeita korkokenkiä, joita liikkeestä löytyi. Silmääni osuivat myös toiset Aquazzuran korkokengät, joiden ostamista olin miettinyt jo pidemmän aikaa. Sitten tapahtui jotain todella odottamatonta: aloin nimittäin miettimään käytännöllisyyttä. Punaiset seksikkäät sandaalit ja pitkään himoitsemani kengät olisivat täydelliset, mutta sopisivat ainoastaan kesähelteille ja aavistuksen juhlavampiin menoihin. Myöskään kenkien superkorkea piikkikorko ei olisi paras mahdollinen vaihtoehto mukavuuden kannalta. Kun taas nämä mustat, huomattavasti matalampikorkoiset kengät kävisivät niin arkeen farkkujen- kuin juhlavampienkin asujen kanssa. Ja ah, miten mukavat ne olivatkaan jalassa! Pitkän harkinnan jälkeen, ja suureksi yllätyksekseni, käytännöllisyys, mukavuus ja järki veivät tällä kertaa voiton kenkäostoksilla!

 

 

Kiitos niin paljon kaikille, jotka onnittelitte meitä vauvauutisten johdosta. Saimme hurjasti onnitteluviestejä niin privaatissa kuin sosiaalisessa mediassakin! <3 Oli aivan ihanaa lukea kauniita sanojanne ja kommenttejanne. Oli myös kiva kuulla, että siellä ruudun toisella puolella on samassa tilanteessa olevia, toisia odottavia äitejä! Paljon jaksamista ja tsemppiä teille kaikille odotusaikaan <3

Lukiessani teidän kommentteja aloin miettimään millä tavalla ja varsinkin missä määrin voisin tuoda blogissani esille raskauteen liittyviä asioita. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole muuttaa blogiani “mamma blogiksi” ja pääpaino tulee edelleen pysymään tiiviisti muodin- ja kauneuden piirissä. Raskaus on luonnollisesti kuitenkin tällä hetkellä niin iso osa elämääni, että väkisinkin (ainakin asukuvissa) raskaus tulee tulemaan esille. Niimpä sainkin idean, että tekisin esimerkiksi kerran kuussa videon, jossa kertoisin teille minun sen hetkisiä raskauskuulumisia. Voisin kertoa esimerkiksi yleisten fiilisten lisäksi raskausajan ruokavaliosta, -liikunnasta, -pukeutumisesta tai ylipäätänsä mistä vain raskauteen liittyvistä jutuista. Toki olisi myös todella mukava kuulla mitä juuri te haluaisitte minun kertovan. Olisi mahtavaa, jos aina videoiden kommenttikenttään tulisi mahdollisimman paljon erilaisia kysymyksiä ja kommentteja sekä ehdotuksia uusista aiheista, mistä toivoisitte minun kertovan. Mitä mieltä olette? Ajattelin, että tällainen video on myöskin paljon lukijaystävällisempää niille, joita ei niin paljon ne raskaushöpinät kiinnosta. On paljon helpompaa skipata yksi video, kuin skrollailla raskausaiheisia postauksia pitkin kuukautta 🙂

Alhaalla näette ensimmäisen videon 🙂

(pictures from my pinterest board)

Tässä seuraava muotiasuste, jonka haluan ehdottomasti itselleni! Se ei ehkä ole se lämpimin vaihtoehto talveen, mutta tekee sitäkin vahvemman muoti-statementin! Kyseessä on siis ohuen ohut kaulahuivi, jonka voi huolettomasti solmia kaulan ympärille. Kuinka hyvältä se näyttääkään esimerkiksi mekon, valkoisen kauluspaidan tai esimerkiksi pitsitopin kanssa jakun alla? Todella helppo ja vaivaton tapa tuoda mielenkiintoa asuun. Me likey!

Tässä omat suosikkini nettikauppojen valikoimasta:

From left to right:

Asos

River Island

Zara

 

 

Massimo Dutti Coat

Lindex Knit

Zara Skirt

Chanel Bag

Wolford Tights

Zara Shoes

Farkkuhame jos jokin on vaatekappale, joka suorastaan huutaa kesää. Yhdistettynä valkoisen pitsipuseron ja sandaalien kanssa on sinulla pettämättömän hyvä, klassinen kesäasu. En ole aikaisemmin ollut mikään farkkuhameiden suurin fani, mutta viime vuosien aikana olen taas ihastunut tähän farkkutrendiin. Viime kesänä tulikin hankittua muutama hyvä farkkuhame, joita käytin todella ahkerasti. Molemmat farkkuhameeni ovat kuitenkin malliltaan sellaisia, etteivät ne valitettavasti sovi kovin hyvin yhteen kasvavan vauvavatsan kanssa. Siispä päätin kokeilla miten saisin yhdistettyä farkkuhameeni talvisemmaksi asukokonaisuudeksi vielä kun se mahtuu hyvin päälleni. Kuitenkin kun mennään jo kohta maaliskuuta (ja maaliskuuhan on jo virallisesti kevätkuukausi? 😀 ) ajattelin, että miksipä ei farkkuhametta voisi jo nyt käyttää. Yhdistettynä paksuihin mustiin sukkahousuihin ja paksuun neuleeseen toimii kokonaisuus mielestäni hyvin. On ihanan virkistävää joskus pukea talvella päälleen jotain muutakin kuin ainoastaan mustaa ja harmaata. Farkkuhame ja raitaneule tuovat piristystä tuonne lumikinosten keskelle.

Mitä mieltä te olette? Sopiiko farkkuhame myös näin talvella puettavaksi vai jätetäänkö se suosiolla vaatekappiin odottamaan lämpimämpiä kelejä? Hit or miss?

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen jo useiden kuukausien ajan pitänyt sisälläni suurta salaisuutta. Nyt vihdoin ja viimein on ihanaa jakaa tämä ilouutinen myös teidän kanssanne. Hyvin onnellisena voin nimittäin kertoa, että perheemme tulee kasvamaan toisella lapsella ensi kesänä <3 Liliasta tulee isosisko ja meistä tuplavanhempia!

Kun saimme ensin tietää raskaudestani täytyy myöntää, että uutinen yllätti meidät ihan täysin. Toki olimme tieneet haluavamme lisää lapsia ja Lilialle sisaruksen jossain vaiheessa tulevaisuutta, mutten ollut ajatellut sen tapahtuvan vielä. Uskon kuitenkin siihen, että ne parhaimmat asiat elämässä tapahtuu juurikin silloin kun niitä vähiten osaa odottaa <3 Ja luonnollisesti tämä “pieni” yllätys on meille se paras mahdollinen. Elämä tulee siis muuttumaan jälleen hurjasti ensi kesänä kun toinen pienokainen tulee mullistamaan elämäämme. Tällä hetkellä päällimäisinä tunteina ylipääsemätön onnellisuus ja kiitollisuus. Life is beautiful <3

I`m so happy to finally be able to share a special secret with you… We are going to have our second child next summer <3 We feel extremely happy and blessed.

Photos: Niki Strbian

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pizza perjantai – tällä kertaa aavistuksen terveellisempi sellainen. Mieheni toiveesta tein viime viikonloppuna itse pizzaa. Halusin kuitenkin pizzasta aavistuksen terveellisemmän, joten päätin tehdä pohjan kukkakaalista. Olen tehnyt monta kertaa aikaisemminkin tätä kukkakaalipizzaa ja aina se on saanut paljon kehuja. Ajattelin jakaa ohjeen myös teille näin viikonlopun kynnyksellä, jotta voitte kokeilla tätä herkullista reseptiä halutessanne.

Tarvitset

Pohja:

1 iso tai 2 pientä kukkakaalia

n. 1 dl parmesaania

1-2 kanamunaa

suolaa

mustapippuria

Täyte:

Tomaattipyrettä

salamia

vuohenjuustoa

tuoreita kirsikkatomaatteja

mozzarella juustoraastetta

rucolaa

pinjansiemeniä

1. Silppua kukkakaali pieniksi muruksi. Voit käyttää murentamiseen monitoimikonetta tai pilkkoa veitsellä.

2. Paista kukkakaalimurua oliiviöljyssä pannulla kunnes kukkakaali pehmenee hieman sekä saa väriä pintaan. Sen jälkeen siirrä muru isoon kulhoon jäähtymään. Kun kukkakaalimuru on jäähtynyt lisää joukkoon kanamuna(t), parmesaani sekä ripaus suolaa ja mustapippuria. Riko kanamunan koostumus haarukalla ennen kuin lisäät sen kukkakaalien joukkoon. Sekoita muhennosta hyvin.

3. Laita seos uunipellille ja muotoile siitä haluamasi muotoinen pizzapohja. Esipaista pizzapohjaa uunissa 200-asteessa n.15-20min tai siihen asti kunnes pohja on saannut kauniin kullanruskean värin.

4. Lisää esipaistetun pohjan päälle haluamasi täytteet ja laita takaisin uuniin vielä noin 10-15 minuutiksi. Lisää paistamisen jälkeen päälle rucolaa ja paistettuja pinjansiemeniä. Pizzan kanssa tarjoiltavaksi sopii hyvin myös raikas vihersalaatti. Nam!

Hyvää viikonloppua! xxx

 

Haluaisin aluksi kiittää teitä kaikka ihania lukijoitani, jotka otitte niin mahtavasti vastaan ihka ensimmäisen julkaisemani videon. Oli mukava kuulla mitä mieltä te olitte ja suureksi yllätyksekseni sain paljon positiivista palautetta. Iso kiitos! <3

Kiharavideon kommenttiboxissa minulta toivottiin paljon myös meikkivideota, jonka varmasti toteutan ja yritän kuvata teille mahdollisimman pian. Sillä välin kuitenkin – tässä tulisi katsottavaksi video, jonka tein yhdessä Costumen kanssa. Video toimii erinomaisena esimakuna tulevalle meikki-tutorial videolleni, sillä tässä kurkistetaan meikkipussini sisältöön ja esittelen videolla viisi luottomeikkituotettani.

VIDEO: Bloggaaja Metti Forssellin meikkivinkit

Tilaa Elle

Seuraa Elleä