Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

 

Mango Dress

Bvulgari Necklace

Chloé Bag

Steve Madden Sandals

Kesäistä ja kukkaista. Ei ehkä paras inspiraationlähde Suomen loskakeleihin juuri nyt, mutta kyllä se kesä sieltä kohta tulee… 😉 Asukuvat on otettu tosiaan ihan ensimmäisenä iltana saavuttuamme Caboon. Aikaisen heräämisen ja matkustamisen jäljiltä olimme todella väsyneitä, mutta menimme kuitenkin nopealle illalliselle hotellin ravintolaan. Päälle heitin jotain helppoa ja miellyttävää ja hiuksetkin saivat vain olla. Ainoana “meikkinä” huulirasvaa. Jalassa uudet mokkaiset Steve Maddenilta hankityt korolliset sandaalit, joihin ihastuin heti ensisilmäyksellä. Pehmeä mokkanahka sekä paksu tolppakorko takaavat sen, että kengät tuntuvat todella mukavilta jalassa. Laukkuna jälleen Chloén Drew, johon siihenkin niinikään olen edelleen aivan ihastunut! Suomessa en ole laukkua toppatakkien kanssa niin paljon käyttänyt, mutta reissullamme laukkua tuli käytettyä lähes päivittäin. Mielestäni se sopii niin hyvin hieman kesäistempien asukokonaisuuksien kanssa.

Floral and summery. This outfit is from Cabo, the night we arrived. We were really tired but decided to go to dinner anyway. I wanted to wear something comfortable and easy. No make-up and hair left as it had been the whole day. I paired my flower dress with the Chloé Drew Bag and new suede sandals from Steve Madden. I fell in love with these sandals immediately when I saw them, so pretty! Luckily they are also really comfortable.

 

My outfit:

Banana Republic Tunic

Dior Sunglasses

Life is better at the beach – no näimpä! Kotiinpaluumatkalla selailin puhelimellani facebookia ja  instagrammia, joiden molempien feedi täyttyi toinen toistaan talvisimmista ja lumisimmista kuvista. Joo, onhan se ihanaa palata koti-Suomeen, mutta kyllä kieltämättä lämmössä olisin vielä viihtynyt. Sitten kiusasin itseäni vielä hieman lisää ja aloin selailemaan tietokoneeltani kuvia Cabon lomaltamme. Aurinkoa, hiekkarantaa, uima-altaita, palmuja, merta, you name it… Kasvoille nousee väkisinkin hymy lomakuvia katsellessa. Se tunne kun aamulla ei ole päivän “to do” -listalla mitään muuta kuin saada itsensä ja perhe hotellin aamiaselle ja sen jälkeen siirtymään rannalle tai poolille ottamaan aurinkoa. Eihän siinä hirveästi stressattavaa ole… Loma on nyt kuitenkin takana päin, mutta kuvia on sen verran paljon, että tulen varmasti postailemaan vielä juttuja niin Losista kuin Cabon hiekkarannoiltakin.

Life is better at the beach – hell yeah! When travelling back home I started looking through my Facebook and Instagram feeds. 99% of the pictures were pics of piles of snow and horribly stormy weather in Finland. I wanted to escape from that feeling for a while so I started looking through our holiday pics from Cabo. Sun, beach, sea, pools, palm trees… I started smiling again. I remembered the feeling when the only thing on your today`s “to do” -list was to get yourself and the family to the hotel breakfast and then afterwards to the pool. Not a lot to stress about…

 

 

 

 

 

 

 

 

My outfit:

Anine Bing Jacket

Zadig & Voltaire Shirt

Tiger of Sweden Jeans

Chloé Bag

Dolce & Gabbana Sunglasses

Adidas Shoes

Tänään on reissumme viimeinen päivä. Kohta pitää sanoa hyvästit Manhattan Beachille ja on aika suunnata kohti koti-Suomea. Meillä oli niin uskomattomat kolme viikkoa Losissa ja meillä kaikilla tulee kova ikävä tätä paikkaa. Suurin kiitos siitä kuuluu ihanille ystävillemme, jotka ottivat meidät avosylin vastaan ja näyttivät meille upeita paikkoja Losissa. Tulemme ihan varmasti tänne vielä uudestaan <3 Yksi ehdoton suosikkipaikkani Losissa oli Manhattan Beach, jossa asuimme koko visiitimme ajan. Niin kaunis, rauhallinen ja ihanan siisti verrattuna moniin muihin alueisiin Losissa. Oli luksusta aloittaa päivät aamulenkillä meren rantaa pitkin juosten ja katsella kaunista auringonnousua. Monesti päivisinkin menimme rantaan ihastelemaan maisemia ja nauttimaan take-away kahveista ja terveellisistä aamiaisista. Täydellistä! I`m so going to miss this place!

 

 

Kuinka usein ja miten treenaat? – Treenaan vaihtelevasti. Omien ja perheen kiireiden keskelle yritän ujuttaa omat lenkkini mahdollisimman vaivattomasti. Pyrin juoksemaan vähintään 4 kertaa viikossa.

Millainen sun treeniviikko on? – Liputan aamulenkkien puolesta! Ne ovat ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä. Kroppa lähtee hyvin käyntiin ja saan valtavasti enrgiaa koko päiväksi. Lenkkeilyn ohella käyn välillä jumpissa tai treenaan itse lihaskuntoa.

Montako kertaa päivässä syöt ja syötkö aina terveellisesti? – En osaa sanoa tarkasti ruokailukertojen määrää. Pyrin syömään terveellisesti mahdollisimman usein, mutten tietenkään kiellä itseltäni herkuttelua.

Teetkö tyttärellenne erikseen ruoat vai miten teillä hoidetaan perheen ruokailu? Syöttekö neidin kanssa yhdessä? – Yleensä mina ja mieheni syömme keskenämme samoja ruokia ja tyttärellemme teemme erikseen ns. “normaaleja” koriruokia. Tyttäremme on hieman kranttu ruoan suhteen, joten siinä onkin haastetta kerrakseen kun saa arvuutella ja kokeilla mikä ruoka milloinkin pikku-neidille maistuisi… Pyrimme syömään ainakin yhden aterian päivässä koko perheen kesken.

Mikä on sun lempiurheilulaji? – Golf. Olin nuorempana todella intohimoinen golfaaja, mutta lapsentulon jälkeen golfaaminen on valitettavasti jäänyt vähemmälle.

Mitä lajeja olet harrastanut nuorempana? – Olen kokeillut todella monia lajeja ja niiden luetteleminen tähän kestäisi pienen ikuisuuden 😀 Pidempään (monia vuosia) olen harrastanut golfin lisäksi balettia, tanssia ja jalkapalloa.

Oletko ylioppilas? Miten kirjoitit? – Olen ylioppilas. Kirjoitin E.n paperit.

Miten 24h lentomatkasta selviää freshinä? – Haha, no ei mitenkään! Onneksi todella harvoin tarvitsee lentää 24h putkeen. Varsinkin pienen lapsen kanssa pitkät lennot voivat olla aikamoista tuskaa…

Mikä on sun lempihajuvesi? – Löysin viime vuonna Saksasta “Molecule 01” nimisen hajuveden, johon olen edelleen täysin hullantunut. Teinkin kyseisestä hajuvedestä muistaakseni silloiseen blogiini ihan oman postauksen. Kyseessä on “tuoksu”, joka korostaa jokaisen käyttäjän yksilöllisiä, luonnollisia aromeja saaden aikaan taivaallisen ja tavallista poikkeavan (yksilöllisen) lopputuloksen. Molecule tuoksuu siis erilaiselta jokaisen käyttäjän iholla.

Miten hoidat hiuksiasi? – Käytän kampaamon vaaleille ja värjätyille hiuksille tarkoitettuja shampoota ja hoitoainetta. Käytän myös hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja erilaisia hiusöljyjä satunnaisesti. Minulla on luonnostaan hyvin paksut hiukset ja en tarvitse mitään kummempia aineita niiden hoitoon.

Kuinka usein ostelet uusia vaatteita? – Vaihtelevasti. Joskus ostan enemmän, joskus vähemmän. Kyllä ainakin kuukausittain jotain uutta tulee hankittua.

Osteletko enemmän etukäteen mietittyjä juttuja vai enemmän extempore? – Nykyisin ehdottomasti enemmän harkittuja ja valmiiksi mietittyjä juttuja. Harvemmin on enää sitä (luksus) aikaa, että voisi vain lähteä kaupoille kiertelemään ja katselemaan jos jotain kiva sattuisi eteen. Tilaan vaatteita ja asusteita myös yhä useammin netistä.

Mikä on sun lempi merkki, jonka kaikista tuotteista pidät (laukut, kengät, takit, mekot yms)? – Sellaista ei oikeastaan edes ole. Ei ainakaan tule mieleen mitään merkkiä, jonka malliston kaikista tuotteista pitäisin.

Onko sinulla jotain asioita, joita hamstraat vaikka et välttämättä tarvitsisi? – Korkokengät, laukut, harmaat neuleet, huulikiillot…

Minkälaisesta sisustustyylistä pidät? Pidätkö erityisesti jostain sisustsdesignerista? – Tykkään modernista ja simppelistä tyylistä. Haluan kuitenkin, että koti on myös kodikas eikä liian kliininen. En ole perehtynyt sisustamiseen niin paljon, että minulle olisi muodostunut jokin oma suosikki sisustusdesigner…

Pidätkö termejä “futisvaimo” tai “wag” loukkaavina? – En ollenkaan. Varsinkin kun Suomessa ei tuollaisia termejä edes oikeastaan käytetä.

Jos pitäisi siirtyä toiseen maahana, mikä se olisi? – Jokin maa Euroopassa olisi kiva siinä mielessä, että se olisi lähellä Suomea. Toisaalta olisi ihanaa kokea elämää Jenkeissä tai vaikka Australiassa.

Kuinka pitkä olet? Entä miehesi? – Olen 176cm ja mieheni 184cm.

Onko sulla koskaan ollut mitään komplekseja siitä kuinka pitkä olet? – Ei todellakaan, päinvastoin. Tykkään siitä, että olen pitkä 🙂

Oletko koskaan tehnyt mallintöitä tai harkinnut tekeväsi? – Olen tehnyt.

Onko sinulla silikonirinnat? – Ei ole. On aina yhtä huvittavaa kun minulta tätä kysytään… 😀

Kuinka kauan sinulla menee aikaa laittautua arkena? – Muutama minuutti. Arkena meikkaan todella harvoin.

Olitko lukion jälkeen töissä jossain vai menitkö opiskelemaan jonnekin? – Lähdin lukion jälkeen au pairiksi Saksaan. Olen ollut myös opiskelujen ohella vaateliikkeissä töissä.

Värjäätkö usein hiukset? – Noin kolmen kuukauden välein. Talvella tumma juuri tulee helpommin esille, jolloin saatan värjäyttää hiukseni useammin. Kesällä taas tykkään enemmän naturel-lookista ja auringonpolttamista hiuksista.

Onko sulla snapchattia? – On! Liityin Snapchattiin juuri muutama viikko sitten. Siellä minua voi seuraa nimellä: mettiforssell

Kuinka vanhana muutit omaan asuntoon? – Lähdin lukion jälkeen Saksaan au pairiksi, mutta kun tulin sieltä, muutin heti omaan asuntooni etelä-Helsinkiin.

Miten sinä ja miehesi tapasitte? – Tapasimme 2012 loppukesästä ravintola Kappelin terassilla. Olin kaverini kanssa viettämässä iltaa ja mieheni tuli juttelemaan minulle. Loppuillasta päädyimme kaivariin lyömään golfpalloja mereen klo 04…

Haluatko lisää lapsia? – Kyllä haluaisin vielä ainakin yhden, ehkä jopa kaksi. Mielestäni on rikkaus, että lapsilla on sisaruksia.

Mitä haluaisit saavuttaa elämäsi aikana? – Minulla on paljon asioita, joita haluaisin saavuttaa elämäni aikana, mutta iistä ehdottomasti suurimmat ovat menestyminen työelämssä ja onnellinen perhe-elämä.

 

Club Monaco Dress

Chloé Bag

Rolex Watch

Valentino Heels

Ensimmäiset asukuvat kehiin Cabolta. Ompas ihanaa kun saa laittaa päälleen valkoisen kesämekon pitkästä aikaa. LWD eli “little white dress” on ehdoton suosikkivaatteeni ja kuuluu näin myös vaatekaappini kulmakiviin. Mustia pikkumekkoja tulee käytetyä enemmän talvisin, mutta kesäisin ylitsepääsemätön suosikkini on valkoinen. Pidän malleista, jotka ovat peittäviä ylhäältä, mutta helma saa olla (sopivan) lyhyt. Tykkään myös mekoista, jossa on pitkät hihat, sillä palelen yleensä helposti. Löysin kuvien täydellisen kesämekon itseasiassa Losista, Club Monacon liikkeestä. Aivan ihana liike, jossa toinen toistaan kauniimpia vaatteita. Todella naisellisia ja ihanan yksinkertaisia vaatteita kauniissa sävyissä. Klassisen mekon pariksi valitsin niitti Valentinot, ettei kokonaisuus mene kuitenkaan liian tylsäksi!

Love the fact that I`m able to wear a little white dress in January! A little white dress is my ultimate favourite and I normally wear more white- than black dresses. Love how fresh they make you look, especially in the summer. Found this little white dress from Club Monaco, which was a great store we visited a week ago in L.A. The store had very feminine yet simple clothing, just the way I like it. I like that the dress covers my upper body but shows a good amount of legs. I also like the long sleeves, as I`m always cold. In other words, perfect find for summer.

 

Chanelin klassinen rintaneula on ollut ostoslistallani jo pienen ikuisuuden. Varsinkin nyt kun rintaneulat ovat taas muodissa on tästä Chanelin ykilöstä tullut melkeinpä pakkomielle itselleni. Onneksi pitkään ei tarvinnut kärvistellä, sillä löysin juuri tismalleen haluamani yksikön Heathrown lentokentän liikkeestä. Klassinen helmikoristeltu rintakoru, kultaisella reunuksella. Perfection. Rintakorun voi takinkauluksen sijaan kiinnittää melkeimpä minne vaan ja sitä kannattaakin rohkeasti yhdistellä arkisempienkin vaatteiden kanssa. Juuri muutama päivä sitten kiinnitin tuon Chanelin rintakorun armytakkini kanssa ja yhdistelmä toimi mielestäni todella hyvin. Mitä mieltä te olette tästä klassisesta kaunokaisesta?

A Chanel brooch has been on my shopping list for a long time. Especially lately, I have desperately been searching for the perfect brooch, as they are so in fashion at the moment. Luckily, I was able to find the perfect brooch from Heathrow airport as we were on our way to Los Angeles. I wanted a golden brooch with classic white pearls. Isn`t it just so pretty? I absolutely love it. And I love the fact that you can actually combine it with EVERYTHING! I have already million ideas where to pin it…

 

 

 

Pikatervehdys Cabolta! Päätimme tehdä pienen extempore reissun Meksikon aurinkoon kun jo kerran valmiiksi tällä puolella maapalloa satuimme olemaan. Vain reilussa kahdessa tunnissa lensimme Losista tänne! Losissa on ollut aivan mahtavaa ja päivät ovat kuluneet hujauksessa. Meillä on ollut ystäviemme kanssa ihanaa yhdessä ja olemme todella kiitollisia heille, että ovat jaksaneet näyttää meille niin paljon eri paikkoja. Los Angeles on kerrassan upea kaupunki <3 Nyt vuorostaan vietämme ihan vain oman perheemme kesken muutaman päivän Cabolla auringosta ja lämmöstä nauttien. Suunnitelmissa ei ole mitään muuta kuin poolilla makoilua ja täydellistä rentoutumista. Yritän imeä itseeni kaiken mahdollisen aurinkoenergian ennen kuin palaamme takaisin Suomen pakkasiin. Brrr…

 

 

 

 

Kauanko sinulla on opiskeluja jäljellä? – Yksi vuosi kandidaatiksi ja sen jälkeen suunnitelmissa olisi aloittaa maisterikoulutus. Haluaisin aloittaa maisterinopinnot joko heti kanditutkinnon perään tai sitten pienen tauon jälkeen. Katsotaan mikä elämäntilanne on vuoden päästä J

Mitkä ovat mielestäsi vaatekaapin viisi oleellisinta juttua? – Varmaankin kaikki oleellisimmat jutut vaatekaapissa (ainakin omassani) ovat ne kaikista tavallisimmat ja klassisimmat vaatteet ja asusteet, jotka ovat muodissa vuodesta toiseen, kuten esimerkiksi hyvinistuvat farkut, pikkumusta, mustat korkokengät, valkoinenpaita/kauluspaita ja villakangastakki.

Mitä vaatekappaletta et voi sietää? – Hame/Mekko + legginssit kombo on aika karmiva… Toiseksi haluan mainita caprihousut. NO NO NO!

Mikä on ikimuistoisin lomamatkasi? – Häämatkamme Malediiveille oli uskomaton. Paikka oli ehdottomasti kaunein, missä olen koskaan käynyt. Ihanaa ruokaa, mukavia ihmisiä, luksus puitteet, aurinkoa, valkoista hiekkaa, meri… En tule ikinä unohtamaan kyseistä reissua. Päällimmäisenä jäi mieleen myös kevyet 14h yöunet jokaisena päivänä. Reilun 9kk vanhan vauvan vanhemmilla taisi olla pikkuisen univelkaa.. 😀

Kuinka monessa maassa olet käynyt? – En ole koskaan laskenut. Olen matkustellut Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa.

Kuka kotonanne päättää asioista? – Teemme mieheni kanssa isommat päätökset aina yhdessä.

Oletko läheinen äitisi kanssa? – Kyllä, todella läheinen <3

Paras omistamasi laukku? – Chanelit. Ne laukut ovat ikuisia klassikoita, jotka varmasti menevät vielä minulta tyttärelleni.

Mikä oli lempisatusi lapsena? – Kaikki prinsessajutut oli kovaa valuuttaa kun olin pieni. Prinsessa Ruusunen oli ehdoton suosikkini ja osasin sen vuorosanat ulkoa. Nyt odotan kovasti, että tyttäremme alkaa pikkuhiljaa kiinnostumaan piirretyistä, jotta voisin katsoa hänen kanssaan yhdessä Frozenin.

Mikä on suosikki lomakohteesi, jossa olet käynyt? – Ehdottomasti Malediivit. Paradise on earth!

Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi? – Haluaisin matkustaa Austraaliaan vielä joku päivä.

Lempiautomerkkisi? – Meillä on Mersuja ja ne ainakin ovat hyviä, joten sanotaan Mersu 😀

Lempijoululaulu? – Tulkoon Joulu.

Lempikotivaatteesi? – Olen todella mukavuudenhaluinen ihminen, joten heti kotiin tullessani vaihdan ensimmäiseksi mukavat kotivaatteet päälle ja laitan hiukset kiinni. Vaatteiden pitää olla lämpimät, löysät ja pehmeää materiaalia. Yleisempiä kotivaatteitani ovat löysät housut ja sweatshirt. Yleensä käytän kotivaatteina myös vanhoja cashmere neuleita, joita ei enää muualla kuin kotona voi käyttää.

Suosikkiherkkusi? – Makuunin irtokarkit. Pussistani löytyy mm. salmiakkia, malaco kokispulloja ja kirpeitä hedelmäkarkkeja. Saan usein kommenttia muilta, että irtokarkkimakuni on todella “outo”, mutta meneepähän sitten irtokarkit vain mun suuhun 😉

Oletko vieraillut Suomen Lapissa? – Olen kyllä, mutta viime kerrasta on jo monta monta vuotta. Tykkään lasketella, mutten ole lasketellut viimeisen kolmen vuoden aikana kertaakaan… Haluan kyllä ehdottomasti opettaa tyttäremme laskettelemaan, joten varmasti viimeistään ensi talvena pitää tehdä reissu Lappiin!

Millainen äiti olet? – Rakastava, huolehtiva, leikkisä, kaikkensa antava, rajat asettava, hellä, rento…

Millainen ystävä olet? – Luotettava, hauska, ystävällinen, hyvä kuuntelija…

Millainen vaimo olet? – Rakastava, hellä, luotettava, hauska, iloinen, tunteellinen, herkkä…

Oliko helppoa palautua raskaudelta? Millaista treeniä teit ja kuinka söit? – Minulle palautuminen oli todella helppoa. Karkeasti sanottuna synnytyslaitoksella tuli ulos kaikki minun extrakiloni 😉 Urheilin säännöllisesti raskauden aikana. Noin ensimmäiset 6kk pystyin liikkumaan normaalisti, mutta sen jälkeen kovien vatsakipujen ja epämiellyttävien pistelyiden takia lopetin kovan treenin loppuraskauden ajaksi. Tein viimeisen kolmanneksen aikana pitkiä kävelylenkkejä, jotka tuntuivat hyvälle kropassani. Raskauden jälkeen aloitin taas kävelyllä ja sitten vähitellen pystyin koventamaan treeniä kroppaa tarkasti kuunnellen. Pyrin myös syömään raskausaikana mahdollisimman terveellisesti, mutta toki sallin herkuttelun ja erilaiset mieliteot normaalia useammin. 

Paras asia aviomiehessäsi? – En voi millään sanoa vain yhtä asiaa… Hän on fantastinen isä, rakastava aviomies, luotettava, komea, hyväkäytöksinen ja hauska! Meillä on niin samanlainen huumorintaju ja nauramme yhdessä koko ajan <3

Tulevaisuuden unelmatyö? – En oikein itsekään tiedä mikä olisi tulevaisuuden unelmatyöni. Ehkä sellainen, jossa saisi yhdistää jotenkin muodin ja kaupallisen alan koulutukseni.

Missä olet aikaisemmin työskennellyt? – Eri vaatemerkeillä sekä vaateliikkeissä opiskeluiden ohella.

Lempiruoka? – Rakastan sushia! Pidän muutenkin todella paljon kalasta ja teenkin kotona usein kalaa arkiruokana.

Mikä on lempisarjasi? – Ehdottomasti Frendit! En voi sanoin kuvailla kuinka mahtava sarja Frendit on. Frendien jaksot on katsottu niin monta kertaa läpi, että osaa vuorosanoja unissakin… Kaveripiiristäni löytyy myös todellisia Frendit-faneja, joiden kanssa on hauskaa heittää Frendit läppää ja sopivia kommentteja ja lausahduksia arkisiin tilanteisiin.

Lempi elokuva? – Katselen mielummin sarjoja kuin leffoja ja en osaa sanoa yhtä lempielokuvaani. Tykkään yleensä hömppä romanttisista komediosta sekä vastaavasti myös tunteitaherättävistä draamoista. Kauholeffoja inhoan.

Minkä vaatteen/asusteen aijot ostaa seuraavaksi? – Minulla ei tällä hetkellä ole oikeastaan mitään erityisempää juttua himotuslistallani… Minulla oli pari pientä asustetta, joita halusin, jotka olen hankkinut nyt täältä Losista. Esittelen niitä blogissa myöhemmin… Kenkäfriikkinä tosin ainahan minulla on kenkiä, jotka kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni. Tällä hetkellä esim Aquazurran “Sexy Thing” ja “Wild Thing” olisivat molemmat tervettulleita kenkäkokoelmaani.

Julkkisnainen jota ihailet? – Olen aina tykännyt todella paljon Victoria Beckhamin tyylistä. 

Vinkkisi elämässä menestymiseen? – Olen sitä mieltä, että koulutuksen hankkiminen tuo varmasti jonkintasoista turvaa elämään. Ainakin se antaa hyvän pohjan elämässä menestymiseen. Ahkeruus ja kova työ varmasti palkitaan. Itse pyrin myös elämään hetkessä ja nauttimaa pienistä arjen jutuista. Ole kiitollinen kaikesta mitä sinulla on <3

Miksi valitsit yksityisen kauppakorkeakoulun ja oletko ollut tyytyväinen valintaasi? – Olen ollut tyytyväinen. Koen, että se koulu ja etänä opiskelu olivat siinä elämäntilanteessa (raskaana ja vauva-arki tulossa) paras/ainoa mahdollisuuteni. Toki ihanteellisempi tilanne olisi ollut, että olisin voinut käydä kouluni kerralla loppuun, mutta kyllä se tätäkin kautta menee J

Answers – Part 2 coming up…

Photos: Niki Strbian

Tilaa Elle

Seuraa Elleä