Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Kiira ja Petra: ”Vitsailemme välillä, millaista olisi työntää lastenvaunuja yhtä aikaa”

19.02.2019

Elle tapasi Korven sisarukset Kiiran ja Petran ja puhui heidän kanssaan sisaruskateudesta, lasten saamisesta ja julkisuuden luomista paineista.

Hyvinvointibloggaaja Petra Wettenranta muutti puolisonsa Markku Wettenrannan kanssa siskonsa Kiiran ja tämän puolison Arthur Borgesin luo New Yorkiin. Pariskunnat asuvat yhdessä kimppakämpässä.

”Olemme aina Markun kanssa puhuneet, että muutamme pois Suomesta. New Yorkista käsin näen tosi selkeästi Suomen ja Helsingin hyvät puolet”, Petra sanoo.

Kotimaan edut korostuvat erityisesti siksi, että Petra ja Markku toivovat lähitulevaisuudessa perheenlisäystä.

”Vitsailemme välillä Kiiran kanssa, millaista olisi työntää lastenvaunuja yhtä aikaa, mutta toisaalta tiedostan hyvin inhorealistisesti, että asiat eivät aina mene niin kuin kuvittelee”, Petra toteaa.

Kiira ja Arthur ovat myös suunnitelleet perheen perustamista, mutta heidän kohdallaan asia ei ole vielä ajankohtainen. Kiira haluaa ensin suorittaa psykologian opintonsa loppuun.

”Lasten saaminen ei ole itsestään selvää etenkään, kun on vuosia rääkännyt kehoaan. Monet urheilijat ovat joutuneet myöntämään sen”, Kiira sanoo.

Hän on kertonut avoimesti menestyksen varjopuolista, kuten haitallisen alas pudonneesta painosta ja sitä seuranneista ahmimiskohtauksista. Petra on jälkikäteen miettinyt, miksi ei puuttunut asiaan.

 

Lasten saaminen ei ole itsestään selvää etenkään, kun on vuosia rääkännyt kehoaan.

 

”Kyllähän perheessämme aina tiedettiin, että Kiira ei syö jälkiruokakakkua. Oli kuitenkin vaikea huomata, missä vaiheessa kyse ei enää ollut lajiin kuuluvasta hoikkuudesta. Jälkikäteen olen miettinyt, olisiko minun pitänyt toimia toisin. Ravistella olkapäistä ja käskeä lopettamaan.”

Kiira myöntää pitäneensä itseään muita parempana ihmisenä kunnianhimonsa takia.

”Olen vasta myöhemmin oppinut arvostamaan Petran tasapainoisuutta ja tervettä suhtautumista ruokaan, liikuntaan ja elämään ylipäätään.”

kiira korpi

Kiira on psykologian opintojensa myötä alkanut ymmärtää kilpauransa aikaista ajatteluaan Nuorempana hän rakasti luistelua, ja halu oppia uutta oli valtava. Silloin kaatumiset ja epäonnistumiset eivät haitanneet. Aikuisten arvokisojen myötä Kiira koukuttui mitaleiden jahtaamiseen ja luistelusta saamaansa palautteeseen.

”Sain luistelemalla rahaa, medianäkyvyyttä ja kommentteja siitä, miten lahjakas, hyvä ja kaunis olin. Se loi hirveät paineet onnistua ja sai ajattelemaan, että silloin kun en onnistu suorituksessa, epäonnistun myös ihmisenä.”

Julkiset epäonnistumiset, kuten kaatuminen vuoden 2009 kotikisoissa Helsingissä, olivat rankkoja. Onneksi oli sisko, joka ymmärsi. Vaikeimpina aikoina Petra jopa reissasi Kiiran mukana kisamatkoilla.

”Olen kiitollinen ja ylpeä, että minulla on Petran kaltainen sisko. Mutta välillä olen miettinyt, miten ihmeessä hän jaksoi kuunnella, kun jauhoin jatkuvasti luistelusta.”

Lue myös: Kiira Korpi painonsa tarkkailusta: ”Kehoni näytti hyvältä vaikka olin oikeasti rääkätty”

Tuhkimo ja se toinen

Petra luisteli itsekin 16-vuotiaaksi, ja häntä pidettiin luontaisesti Kiiraa lahjakkaampana. Häneltä puuttui kuitenkin vastaavanlaista voitontahtoa, esiintymishalua ja kovapäisyyttä.

”Olin lapsena ja nuorena hyvin ujo ja epävarma. Sain luistelun kautta paljon rohkeutta, minkä ansiosta voin nykyään esiintyä työkseni”, Petra kertoo.

Petralta on usein myös kysytty, onko hän kateellinen Kiiralle.

”Vastaus on selvä – en ole. Olen seurannut läheltä, mitä menestys vaati.”

Nuoruusvuosina siskosten kinat liittyivät kotitöihin. Kun Petra patistettiin imuroimaan, Kiira sai vapautuksen kotitöistä, sillä hänen oli tärkeämpää venytellä. Tilanne ärsytti molempia. Tuhkimo-raukka ja onnekas sisar -asetelmaa ei kuitenkaan koskaan päässyt syntymään, kiitos kotikasvatuksen, jossa kummankaan osaa ei pidetty toista tärkeämpänä.

 

Kasvoimme liiankin kilteiksi ja pärjääviksi, ja meiltä puuttui malli rakentavaan riitelyyn.

 

Sisarukset muistelevat lapsuuttaan onnellisena aikana, vaikka välillä heidän oli vaikea suhtautua vanhempien tulisiin riitoihin. Kiiraa ja Petraa yhdistää edelleen halu vältellä konflikteja.

”Kasvoimme liiankin kilteiksi ja pärjääviksi, ja meiltä puuttui malli rakentavaan riitelyyn. Olemme yhdessä asuessa saaneet opetella sitä, että voi olla parempi korottaa ääntä ja sanoa, mikä painaa, kuin olla myrtsinä”, Kiira miettii.

Jos riitelyyn ei tullut parhaita oppeja, niin rakastamiseen sitäkin enemmän.

”Äiti painotti aina, että leikkeihin otetaan kaikki mukaan ja heikompia puolustetaan. Isä taas on nuoresta pitäen jakanut kanssamme muun muassa itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja. Vaikkei niitä nuorena niin osannut arvostaa, niin nyt luemme molemmat juuri isän suosituksia”, Petra kertoo.

petra korpi

Kiira kohahdutti suomalaisia kertomalla syksyllä ilmestyneessä kirjassa uransa varjopuolista. Sen lisäksi hän halusi kertoa myös lapsuuttaan leimanneista perheen sisäisistä haasteista: isän työnarkomaniasta ja alkoholinkäytöstä. Kirja sai aikaan lööppejä ja myös pienen väittelyn Korven perheen sisällä. Kiira ei halunnut vanhempien lukevan kirjaa etukäteen.

”Jos olisin alkanut sensuroida tekstiä, kirjasta ei olisi tullut minun näköiseni, eikä se olisi välttämättä auttanut niin monia muita. Houkutus pehmennellä tekstiä oli suuri, koska pelkäsin satuttavani läheisiä ihmisiä”, Kiira kuvailee.

”Haavoittuvaisuus ja sen näyttäminen ovat asioita, joita omalla kohdalla pitää heikkoutena, mutta muiden kohdalla rohkeutena”, hän jatkaa.

 

Haavoittuvaisuus ja sen näyttäminen ovat asioita, joita omalla kohdalla pitää heikkoutena, mutta muiden kohdalla rohkeutena.

 

Petra ihailee Kiirassa suuresti sitä, miten tämä on uskaltanut kuunnella sisintään ja kulkea omaa polkuaan, vaikka aiheuttaisikin sillä hetkellisesti pettymyksen muille. Kilpa­uran lopettamista moni piti luovuttamisena, vaikka se olikin oikeasti alku uudelle.

Uusi alku oli myös muutto New Yorkiin. Petra, joka pelkää eniten juuri epävarmuutta, rikkoi omia rajojaan lähtemällä yrittäjäksi vieraaseen maahan. Kiira taas halusi alkaa opiskella psykologiaa, vaikka omien mielenterveyshaasteiden takia se tuntui pelottavalta – ja tuntuu edelleen.

Päivät ja fiilikset vaihtelevat, mutta sisarukset tekevät työtä sen eteen, että sallivat itselleen myös epämukavat ja vaikeat tunteet.

”Suunnanmuutos voi lopulta olla muille paljon isompi juttu kuin itselle. Mutta uusien asioiden pelkääminen ei saa olla syy jättää niitä tekemättä.”

Lue myös:

Kiira Korpi-Borges ja Petra Wettenranta: ”Puhumme kaikesta paitsi seksijutuista”

Kiira Korpi: ”Asenteeni oli vaarallinen – tein menestymisestä pakkomielteen”

Supersisarukset Tapio ja Viivi Huuska: ”Yhdessä pystymme ihan mihin vaan”

teksti Anni Nissi
kuvat Juha Mustonen
tyyli sofia oksanen
Tilaa Elle

Seuraa Elleä