Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Tunnistatko kystisen finnin? Näin pääset sellaisesta eroon

01.09.2019

Miksi jo viikon kasvoilla häirinnyt finni ei vieläkään osoita katoamisen merkkejä? Selvitimme, kuinka tulehtunutta finniä tulisi hoitaa ja miten ikävästä vaivasta pääsee mahdollisimman nopeasti eroon. 

Aamulla herätessäsi katsot peiliin ja päiväsi on pilalla – kasvoillesi on ilmestynyt turvonnut, punoittava ja kipeä finni. Kyseessä ei ole mikään tavallinen pieni näppylä vaan kystinen finni. Sen tunnistaa siitä, että näppy on kipeä ja punoittava. Se saa alkunsa syvällä ihon alla, kun talirauhanen tukkeutuu. Tuloksena on ärsytys ja tulehdus, jonka aiheuttavat ihon pinnalla olleet bakteerit.

Mikä aiheuttaa kystisen finnin?

Akne on yksi yleisimpiä ihosairauksia, jonka puhkeamiseen vaikuttavat geneettinen perimä, hormonaalinen toiminta ja myös ulkoiset tekijät, kuten stressi tai ruokavalio. Stressi on yksi yleisimpiä syitä, vaikka se ei itsessään aiheuta aknea. Se voi kuitenkin saada aknen puhkeamaan. Stressitilassa ihmisen keho tuottaa enemmän kortisolia ja androgeenejä, jotka lisäävät öljyn tuotantoa. Tämä johtaa tukkeutuneisiin ihohuokosiin ja bakteerien liikakasvuun. Bakteerit aiheuttavat ihonalaisen tulehduksen, ja kasvualusta kystiselle finnille on valmis. Stressi saa elimistössä aikaan hätätilan, johon myös iho reagoi, ja finnikierre voi alkaa. Selkeämmin sanottuna: ota rennosti ja kroppa kiittää!

Tarvitseeko kystinen finni erilaista hoitoa kuin tavallinen?

Kyllä, koska kystisellä finnillä on suurempi riski jättää jälkeensä muistutus olemassaolostaan arven muodossa. Tällaista näppylää ei tulisi koskaan puristaa. Kystisen finnin arpeutumisriski on muutenkin suurempi kuin pienen valkopäisen, ja puristelu lisää arpeutumisriskiä. Kotihoitona suositellaan esimerkiksi bentsoyyliperoksidia sisältäviä tuotteita. Bentosyyliperoksidi ehkäisee huokosten tukkeutumista ja tulehduksia, lisäksi se on antimikrobinen eli tuhoaa bakteereja. Erityisesti tulehtuneille näpyille suositellaan bentsoyyliperoksidia, sillä se vähentää öljyn tuotantoa ja tuhoaa tulehdusta aiheuttavaa bakteeria.

Jos kasvoillesi alkaa ilmestyä huomattava määrä finnejä, jotka eivät luovuta ja vain lisääntyvät, kannattaa varata aika ihotautilääkärille. Aknen hoidossa tarvitaan usein ihotautilääkärin määräämä, kolmesta kuuteen viikkoa kestävä lääkehoito.

Mikä avuksi, kun huomaat tulehtuneen finnin tulevan kasvoillesi?

Aivan ensimmäisenä: älä koske siihen sormin. Se lisää riskiä, että näppy jättää jäljen. Levitä alueelle finneille tarkoitettua täsmähoitotuotetta. Varmista kuitenkin, että tuote on tarkoitettu näppylöille. Älä laita finnin päälle tuotetta, joka on tarkoitettu aknen hoitoon koko kasvoille, sillä suuri määrä tällaista tuotetta pienelle alueelle levitettynä kuivattaa ihoa helposti ja saattaa tehdä näpystä vielä ikävämmän näköisen. Nykyisin finneille tarkoitettuja täsmähoitotuotteita on saatavilla usealta eri merkiltä. Mutta muista, yksi käyttökerta ei todennäköisesti estä finnin puhkeamista, sillä tulehdus on syvällä ihossa. Se kuitenkin voi tehdä puhkeavasta näpystä hieman siedettävämmän.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

 

Clarinsin uusi myClarins -tuotesarja tasapainottaa ja kosteuttaa ihoa, ja se on suunnattu erityisesti 20–30-vuotiaille. Sarjan täsmähoitotuote finneille puhdistaa ihoa ja vähentää epäpuhtauksia. Clarins, myClarins Clear-Out Targets Imperfections, 17 e.

 

Salisyylihappoa sisältävä geeli nopeuttaa finnin paranemista, rauhoittaa ihoa ja vähentää punaisuutta. Origins, Super Spot Remover, 18 e.

 

Rescue Me! -täsmähoitoa voi käyttää kaksi kertaa päivässä. Se kuivattaa jo syntynyttä finniä ja vaikuttaa syvällä ihohuokosessa, joten se myös ennaltaehkäisee uuden finnin muodostumista. Formula 10.0.6., Rescue Me! Blemish Care Original Formula, 10 e.

 

Kiehl’sin täsmähoitotuote sopii parhaiten rasvoittuvalle ja akneen taipuvaiselle iholle. Tuotetta voi käyttää yhdestä kolmeen kertaan päivässä, mutta käyttö kannattaa aloittaa yhdellä kerralla päivässä. Salisyylihappoa sisältävä tuote ennaltaehkäisee ja hoitaa jo syntyneitä finnejä. Kiehl’s, Blue Herbal Spot Treatment, 20 e. 

Mitä tehdä, kun kystinen finni on jo puhjennut?

Jos et ole vielä kuullut hydrokolloidilaastarista eli aknelaastarista, kannattaa kokeilla. Laastari asetetaan finnin päälle, jolloin se vapauttaa aineita, jotka taistelevat jo syntynyttä näppyä vastaan. Laastari ehkäisee tulehdusta ja vähentää punoitusta. Voit kokeilla näppyyn myös täsmähoitotuotteita tai hydrokortisonia. Laita kortisonivoide jääkaappiin ja levitä se finniin viileänä, puhtain sormin. Viileä voide vähentää turvotusta ja lievittää punoitusta.

Miten välttää mahdollista arpea?

Älä missään nimessä näprää tai purista finniä! Suurella todennäköisyydellä siitä seuraa arpeutuminen. Pahasti tulehtunut, kystinen finni jättää usein jälkeensä tumman alueen, ainakin hetkeksi. Suojaa erityisesti nämä alueet aurinkosuojavoiteella, jossa on vähintään suojakerroin 30. Muista huolellinen kasvojen puhdistus, erityisesti iltaisin. Voit käyttää alueelle myös retinoidia, joka vähentää pigmenttimuutoksia. Retinoidit uudistavat ihoa niin tehokkaasti, että niiden käyttö tulee aloittaa pienillä pitoisuuksilla, ja iho tulee totuttaa aineeseen ensin. Käytä retinoidituotetta aluksi kolmena iltana viikossa, jotta se aiheuta iholle ylimääräistä ärsytystä. Älä unohda ihon kosteutusta: vaikka finni voi syntyä liiasta öljyntuotannosta, iho tarvitsee kosteutta.

The Ordinaryn retinoidiseerumi levitetään iholle iltaisin, puhdistuksen jälkeen. Käyttö kannattaa aloittaa totuttamalla iho ensin tuotteeseen. Retinoidit häivyttävän pigmenttimuutoksia ja uudistavat ihoa tehokkaasti. Seerumi voi myös käynnistää aluksi epäpuhtauksiin taipuvalla iholla puhdistumisreaktion, joka normaalisti tasoittuu käytön aloittamisen jälkeen. The Ordinary, Granactive Retinoid 2% Emulsion, 18 e.

 

Pixin retinolia sisältävä kasvovesi sopii päivittäiseen käyttöön. Retinoli silottaa ihoa ja nopeuttaa sen uudistumisprosessia. Kasvoveden sisältämä jasmiiniuute tasapainottaa ja rauhoittaa ihoa. Pixi, Retinol Tonic, 30 e.

Lähde: ELLE

Lue myös:

Kasvojen kaksoispuhdistus – miksi sinun tulisi kokeilla sitä?

Parhaat kasvonaamiot epäpuhtaalle iholle – näiden avulla nitistät näpyt!

Eroon selkäaknesta – hyvästele vartalon finnit näillä vinkeillä

teksti Ida Suntio
Tilaa Elle

Seuraa Elleä