Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Jannika B: ”Olen törmännyt urallani paljon tytöttelyyn”

15.01.2020

Jannika Wirtanen on numeroita rakastava jääräpää, joka maksaa laskut etuajassa ja onnistuu pistämään vauhtia vaikka vanhentuneeseen verolakiin. Hetkinen – puhutaanko nyt laulaja Jannika B:stä?

”Olen aina ajatellut, että pitää olla pärjäävä ja itsenäinen eikä saa olla kenellekään taakaksi. Luulin, että näin olen voimakas. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, että tällainen ajattelu onkin tunteiden peittelyä ja itsensä kovettamista.

Jouduin käsittelemään tämän syksyllä, kun kilpailin Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Yhtäkkiä löysin tunteita, jotka olin kätkenyt kouluajoista lähtien. Koulussa minua kiusattiin ulkonäköni vuoksi.

Pienirintainen lauta, hörökorvat, pigmenttihäiriöinen – aina löytyi joku syy. Vartaloni ei ollut sopiva myöskään balettitanssijaksi, ei ainakaan yhden opettajan mielestä, joka sanoi, että minulla on vääränlaiset jalat. Olin 15-vuotias ja jätin rakkaan harrastuksen yhden kommentin vuoksi.

Olen kantanut noita kehoani koskevia sanoja tietämättäni kaikki nämä vuodet. Kun sitten TTK-kisassa tuli rumban vuoro, säikähdin tajutessani, että rumbassa pitäisi esitellä kehoaan itsevarmasti. Kaikenlainen keimailu on minulle vierasta, ja olen aina pukeutunut peittäviin ja jopa löysiin asuihin. Seksikkyys merkitsee minulle jotain aivan muuta. Ja nyt sitten esiinnyin koko kansalle puolialasti.

Tanssikisasta tuli minulle lopulta koko kehon herätys, joka purki pois vanhat patoutuneet tunteet. Nyt näen itseni kauniina sellaisena kuin olen, ja se riittää. Olen omanlainen, en vääränlainen.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Eturivin tyttö

Minusta ei koskaan pitänyt tulla laulajaa. Kasvoin Kokkolassa suomen- ja ruotsinkielisessä akateemisessa perheessä: isäni ja vanhimmat veljeni ovat diplomi-insinöörejä, äiti terveydenhoitaja. Perheessäni harrastettiin musiikkia: isä lauloi kuorossa, samoin isoisäni ja veljeni, mutta musiikista ammattina meillä ei koskaan puhuttu.

Pärjäsin koulussa hyvin. En ollut mikään luonnonlahjakkuus, mutta istuin eturivissä, kuuntelin ja olin ahkera. Se tuotti tulosta: yläasteen päästötodistuksen keskiarvo oli 9,7. Keskittyminen koulunkäyntiin oli myös keinoni selvitä kiusaamisesta. Yritin sulkea ikävät asiat mielestäni keskittymällä lukemiseen.

Peruskoulun jälkeen halusin aloittaa puhtaalta pöydältä ja lähdin Vaasaan kansainväliseen IB-lukioon, jossa opiskeltiin englanniksi ja sai lukea kauppatieteitä. Ajattelin, että kaupallinen ala olisi minun juttuni, koska se mahdollistaisi melkein mitä vain. Äiti antoi luvan lähteä, vaikka olin vasta 15. Myöhemmin kuulin, että samaa oli ehdotettu isoveljelle, mutta hän ei vielä halunnut pois mamman helmoista.

Kuvittelin, että lukiossa on samanhenkistä porukkaa, joka keskittyy kouluun. Siksi olikin järkytys, että ensimmäisenä päivänä eräs luokkakaveri sanoi päättäneensä jo pääsykokeissa, että ei pidä minusta. Siitä hän pitikin kiinni koko lukioajan.

Käytin taas suojamekanismiani, mutta en enää istumalla edessä vaan takarivissä. Jos minusta ei pidetä, en lähde tyrkyttämään itseäni. Liikuin yksin, kunnes ruokalan jonossa edessäni seisoi tyttö, jolla oli The Soundsin paita päällä. Minä olin pukeutunut Kent-collegeen, ja aloimme jutella ruotsalaisista bändeistä. Sillä tavalla Sara ja minä tutustuimme. Olemme yhä ystäviä.

Sara kävi samassa koulussa musiikkilukiota ja oli ensimmäinen ihminen, joka alkoi kannustaa minua laulajana. Hän sanoi, että sinulla on sairaan hyvä ääni. 18-vuotiaana ostin itselleni kitaran ja pyysin kasettinauhurin lahjaksi. Löysin nauhurin varastosta vuosi sitten, kun muutimme uuteen kotiin mieheni Toni Wirtasen ja 4-vuotiaan Martta-tyttäremme kanssa.

Kuuntelin nauhaa ja itkin. Toni sanoi, että olet ihan hyvä kitaristi, mikset soita koskaan. Itse kutsun sitä lähinnä rämpyttämiseksi ja koen oloni kotoisammaksi pianon äärellä, joka oli lapsuuden harrastus. Se loppui aikanaan, koska konservatorion opetuksen näyttötutkinnot ahdistivat. En ole koskaan pitänyt siitä, että luovuutta arvostellaan. Nykyään soitan, koska pidän siitä.”

Myymäläpäällikkö Bergroth

”Laulu sai silti odottaa vuosia. Kaupallinen ala ja BBA-opinnot Kokkolan ammattikorkeakoulussa veivät mukanaan, ja 21-vuotiaana minusta tuli lastenvaateliike Polarn o Pyretin esimies. Rinnassani luki ”myymäläpäällikkö Bergroth” ja minulla oli neljä alaista. Ensimmäisen vakituisen paikan kunniaksi ostin käytetyn Renault Méganen. Luulin myös löytäneeni elämäni rakkauden, ja pian meillä oli koira, asuntolaina ja rivitalonpätkä.

Silti jokin epämääräinen tyhjyys vaivasi minua. Ihmettelin, miksi en ollut onneni kukkuloilla, vaikka check-listan mukaan kaiken piti olla hyvin. Yhä useammin löysin itseni laulamasta karaokea

Kärrynpyörästä, joka on kokkolalainen räkälä. Siellä myös vedin ensimmäisen suomenkielisen kappaleeni, Anna Erikssonin Juliet ja Joonatanin. Aina kun lauloin, tunsin, että tämä on parasta mitä tiedän.

Suoraan siihen tyhjiöön iski kuin salama taivaalta Ruotsin Idols, sama, mihin Krista Siegfrids osallistui. Muistan sen hetken: Oli kesä, istuin sängyllä katsomassa telkkaria ja tiesin, että tuonne minäkin haluan. Olin kyllä kuullut Antti Tuiskusta, mutta en seurannut suomenkielistä telkkaria, joten se maailma tuli minulle aivan uutena. Googletin ja sain selville, että karsinnat pidetään kahden päivän kuluttua Oulussa. Tietenkin lähdin sinne.

Tipuin Idolseissa semifinaaleissa Helsingissä, mutta minulle se ei ollut häviö vaan voitto. Kun itse olin toissa vuonna tuomarina samassa kisassa, näytimme ohjelmassa vanhan koe-esiintymiseni. Halusin sanoa nuorille, että katsokaa, tuolla minä kikattelen ja olen epävarma. Ensiaskeleet ovat aina haparoivia – ne on kuitenkin pakko ottaa, jos haluaa kulkea omaa polkuaan.”

Tee se itse -poppari

”Olen ollut aina tarkka rahasta, tienannut teinistä alkaen jumppaohjaajana tai kaupan ja ravintolan kassalla ja säästänyt pahan päivän varalle. Olen juuri niitä, jotka maksavat laskut etuajassa ja mielellään liikaa veroja, että saa ne palautuksina takaisin. Kun 2011 tilille tuli veronpalautuksia, kysyin kokkolalaiselta tuottajalta, Jonas Olssonilta, että mitä tällä rahalla saa. ”Kolmen biisin tuotannot”, vastasi Jonas.

Niin syntyivät ensimmäiset sinkkuni Onnenpäivä, Seuraavaan elämään ja Hulluksi onnesta. Minua kutsuttiinkin pitkään tee se itse -poppariksi, ja olen siitä ylpeä. Ilman Jonasta ja biisintekijä Heidi Maria Paalasta kappaleita ei olisi tehty. Oli tosi hauskaa, että me kaikki kolme, Kokkolan ainoa tuottaja, ainoa biisinikkari ja ainoa laulajaksi haluava, kohtasimme.

Oman äänen löytymiseen ja siihen, että aloin itsekin kirjoittaa biisejä, vaikutti myös blogini, jonka perustin samana vuonna. Sain idean haastatella blogiini eri musiikintekijöitä, ja yksi heistä oli Yle X:n silloinen musiikkipäällikkö Tomi Saarinen. Minua oli aina varoiteltu, että pahin moka, minkä aloitteleva artisti voi tehdä, on tuoda itse radiolle oman levynsä. Se pitää ehdottomasti jättää levy-yhtiön hommaksi. Siinä minä kuitenkin istuin radiopomoa haastattelemassa ja sinkku poltteli takataskussani.

Haastattelun lopuksi ojensin hänelle levyn. Muutama päivä myöhemmin, kun lähetin hänelle blogitekstin etukäteen luettavaksi, Tomilta tuli vastaus, jossa luki, että teksti ok ja kuuntelepa seuraavana aamuna kanavaa. Siellä soi Onnenpäivä. Myöhemmin kuulin, että sen jälkeen Yle X:n puhelimet alkoivat soida, kun haluttiin tietää, kuka tämä laulaja on.”

Sen jonkun vaimo

”Juhannuksena 2011 haastattelin blogiini myös Toni Wirtasta. Vanhana punkkarina hän sanoi arvostavansa valintaani tehdä musiikkia omakustanteena. Haastattelun päätteeksi Toni lupasi, että jos joskus haluaisin häneltä kommenttia tekemääni musiikkiin, niin saa ottaa yhteyttä. Lähetin sitten hänelle ekan sinkkuni ja pyysin kommenttia tiedotteeseen, jonka liitin sinkun mukaan radioille.

Tiedotteessa oli myös tekaistu kommentti Tarja Haloselta, joka oli entisen työkaverini nimi. Minulla on vähän erikoinen huumori.

Samoihin aikoihin Tonin kaveri ja eräs minun ystäväni alkoivat tapailla. Näimme useammin toisiamme, liikuimmehan samoissa piireissä. Kun sitten seuraavana vuonna Emma-gaalassa tuli julkiseksi, että minä ja Toni seurustelemme, väitettiin heti, että Toni on kirjoittanut minun kappaleeni ja raivannut tieni radioihin. Se tuntui pahalta. Olin kuitenkin tehnyt niin paljon töitä urani eteen.

Sama asia ihmetyttää minua yhä. Vaikka olen jo vuosikausia pärjännyt musiikkimaailmassa, olen vieläkin usein julkisuudessa Apulannan Toni Wirtasen vaimo. Ja samaan aikaan haluamme lukea juttuja vahvoista naisista ja edellytämme, että feminismi on jokaisen arkea, naisten ja miesten. Toivon, että tulevaisuudessa jokainen nainen määritellään hänen itsensä kautta, ei sen mikä hänen parisuhdestatuksensa sattuu olemaan.

Tämä kaikki on onneksi muuttunut voimavarakseni. Olen päättänyt, että en anna ikinä enää kenenkään vaikuttaa liikaa tekemisiini. Jos joku sanoo, että en osaa tai voi, en anna sen muuttaa suunnitelmiani. Enkä tarkoita tällä, että olisin muuttunut itsevarmaksi vaan sitä, että olen oppinut olemaan armollinen itselleni. Saan olla epävarma ja silti tehdä asioita, joista tulen onnelliseksi. Kaipaan halauksia ja silitystä ja tukea, mutta minä vedän oman elämäni rajat ja asetan sille ehdot, eivät muut.”

Pinkkitukkainen tietämätön tyttö

”Olen törmännyt urallani paljon tytöttelyyn. Kaikkein eniten sitä kommenttia tuli, kun nostin julkiseen keskusteluun muusikoiden arvonlisävero-ongelman. Kiinnostuin asiasta, kun tein MBA-tutkintoni lopputyötä ja huomasin, että meillä keikkailevilla artisteilla oli paljon kuluja, joista maksoimme arvonlisäveron, mutta emme saaneet laskuttaa keikkapaikoilta samaa summaa pois. Maksoimme siis 24 prosenttia enemmän kuluistamme kuin muut arvonlisäverolliset ammatinharjoittajat. Aika oli ajanut lain ohi, koska vuonna 1994, kun alv tuli EU:n myötä Suomeenkin, keikkailun alvittomuus perustui lavatanssikulttuuriin, jota pyörittivät yhdistykset, jotka eivät saaneet vähentää alvia. Nykyään tilanne on toinen.

Kirjoitin tästä epäkohdasta Teoston sivuille ja tulin käynnistäneeksi keskustelun, joka johti lopulta lakimuutokseen. Sain kyllä paljon tukea alan sisällä mutta myös valtavasti vastustusta. Netti- ja blogikeskusteluissa minua tytöteltiin ja sanottiin, että tämä pinkkitukkainen hymyilevä tyttö ei tiedä mistä puhuu. Minulle sanottiin myös, että tämä keskustelu pitää käydä hiljaisuudessa, ei netissä. Hiljaisuudessa! Siitä vasta vastustus tuleekin, jos lakimuutosta aletaan puuhata salassa.

Totta kai vastustajat olivat tietämättömiä. Tein laskutoimituksia ja näytin, miten alv toimii, mutta jos ei ymmärrä periaatetta, ei tajua ongelmaakaan. Siinä keskustelussa rautalanka loppui minulta monta kertaa. Minulle sanottiin myös, että sinun huipputuloisen on helppo tällaista vaatia. Minähän tienasin siihen aikaan noin 15 000 euroa vuodessa ja jokainen euro oli tärkeä.

Siinä vaiheessa olin keikkailun lomassa tehnyt kaksi levyä lyhyen ajan sisällä, ja kun sain lopputyöni valmiiksi, tein positiivisen raskaustestin. Silloin päätin, että nyt on muiden vuoro jatkaa tätä verotustaistelua. Loppujen lopuksi Musiikintuottajien yhdistys IFPI jatkoi työn hienosti loppuun asti. Lakimuutos tuli voimaan huhtikuussa 2019.”

Erilainen älykkö

”Olen aina ajatellut eri tavalla kuin useimmat muut, pitänyt itseäni vähän tyhmänä ja kokenut itseni yksinäiseksi. Siksi kiinnostuin, kun luin artikkelin naisesta, joka kuvaili oloaan samalla tavalla. Nainen ei ollut koskaan uskaltanut siitä ääneen puhua, kunnes hän oli tehnyt kansainvälisen älykkyysjärjestön Mensan testin. Nainen oli läpäissyt testin korkeimmalla mahdollisella tuloksella ja tajunnut, että huippuälykkäänä hän vain ajattelee monimutkaisemmin kuin useimmat muut.

Pari vuotta sitten tv-ohjelmassa minullekin tarjoutui mahdollisuus tehdä Mensa-testi. Tilanne oli hurja, sillä tiesin, että tämä tulee telkkarista ulos, vaikka itse testiä kamera ei saakaan kuvata. Suoriuduin testistä hyvin, vaikka aika loppui kesken: sain 131 pistettä, mikä on juuri yli Mensan pisterajan.

Tällä hetkellä en ole Mensan jäsen, koska en ehdi osallistua heidän toimintaansa. Mutta noinkin mitätön testi nosti itsevarmuuttani huimasti. Tajusin, että ihminen tarvitsee onnistumisia ja että uskallan sittenkin luottaa omiin ajatuksiini. Se on vaikuttanut päätöksiini. Keväällä pidän keikkataukoa ja sävellän. Se tarkoittaa, että herään aamulla kotona Hollolassa, vien Martan päiväkotiin, tulen kotistudioon töihin ja pidän samat kahvi- ja ruokatauot kuin muutkin. Katsotaan, millaisia tunteita biiseihin sisältäni löytyy.

Tiedän, että en ole valmis ihmisenä, äitinä, vaimona, ystävänä enkä artistina mutta tämähän on elämänmittainen matka. Haluan näyttää nuorille, että ikinä ei pidä antaa toisille valtaa omasta elämästä. Saman haluan opettaa omalle lapselleni: kelpaamme myös tällaisina, keskeneräisinä.”

teksti taina risto
kuvat fabian björk
tyyli Claudia Cifu
Tilaa Elle

Seuraa Elleä