Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Jani Toivola elämästään eduskunnan jälkeen: ”Haaveissani olen Beyoncén taustatanssija”

22.11.2019

Jani Toivola taisteli homojen oikeuksien puolesta, tuli isäksi ja hyväksyi afrikkalaiset juurensa. Seuraavan sodan hän on päättänyt käydä hame päällä.

Olen aina kantanut ajatusta, että en ole riittävän mies – mitä ikinä mies tarkoittaakin. Olen herkkä, ja herkät puolet liitetään yleensä ei-miehisyyteen. Mies on tukevasti läsnä eikä horju, vaikka sataisi kiviä, ja jos mies kaatuu, hän kaatuu viinaan tai tekee itsemurhan. Mutta entä, kun mies kaipaa syliä?

Minä en ole osannut hakeutua syliin, ja harjoittelen sitä yhä. Viime syksynä, kun jouduin julkisen kohun keskelle kansanedustajatyöni taksimatkojen vuoksi, opin avun pyytämisestä paljon.

Yhtäkkiä näin nimeni iltapäivälehden lööpissä, jossa luki, miten paljon olin ajanut taksilla veronmaksajien rahoilla. Seuraavat kaksi viikkoa olivat vaikeimmat. Kadulla päälleni syljettiin, ja sain sähköpostiin ja somekanaviin törkeitä viestejä. Ne nostivat kaikki vanhat traumat esiin, sillä 90 prosenttia niistä alkoi kuvauksella ihonväristäni tai seksuaalisesta suuntautumisestani. Viesteissä ei siis puhuttu asiasta vaan identiteetistäni. Valtava häpeäntunne suorastaan vyöryi ylitseni. Aloin pelätä oman terveyteni ja turvallisuuteni ja sen vuoksi myös tyttäreni turvallisuuden puolesta.

 

Vanha Jani olisi sulkeutunut kotiin ja yrittänyt selvitä yksin, syönyt, meditoinut tai lähtenyt urheilemaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

 

Siinä tilanteessa moni läheinen tarjoutui avuksi. Vanha Jani olisi sulkeutunut kotiin ja yrittänyt selvitä yksin, syönyt, meditoinut tai lähtenyt urheilemaan. Päätin kuitenkin ottaa avun vastaan, ja yhdestä ystävästäni tuli tärkein auttajani. Istuin hänen keittiössään tuntikausia ja puhuin. Sain purkaa vihaa, itkeä, olla väsynyt ja sanoa pelot ääneen mutta myös hakea ratkaisuja ja anteeksiantoa.

Avun vastaanottaminen oli lopulta kaunis kokemus, ja se muutti minua pysyvästi. Kohun lopputuloksena sain omalta vihreiden eduskuntaryhmältäni moitteet. Tiedän, että olisin voinut olla huolellisempi, mutta mitään rangaistavaa en ole tehnyt.

Olen antanut itselleni anteeksi. Jos jäisin odottamaan muilta anteeksiantoa, saisin odottaa sitä koko elämän. Muutenkaan enää ei ole kyse siitä, selviänkö minä vaan selviämmekö me tyttäreni kanssa yhdessä. En saa kaatua hänen rinnaltaan.

 

En voi sanoa, että tapasin elämäni ihmisen 25-vuotiaana ja että kohta ollaan oltu yhdessä 20 vuotta. Onneksi on mahdollista, että se tapahtuu 45-vuotiaana.

 

Yksi suurimmista haaveistani on löytää pysyvä ihmissuhde. Moni muu unelma on jo toteutunut. Nuorena ajattelin, että rakkaus tulee ja sitten se kestää tai ei kestä. Aikuisena olen tajunnut, kuinka paljon työtä pitkissä suhteissa rakkauden eteen tehdään. Minä en voi sanoa, että tapasin elämäni ihmisen 25-vuotiaana ja että kohta ollaan oltu yhdessä 20 vuotta. Olen hyväksynyt sen. Onneksi on vielä mahdollista, että se tapahtuu 45-vuotiaana. Sitten voin 65-vuotiaana sanoa, että meillä on jo 20 vuotta ylä- ja alamäkiä takana.

Seuraava kirjani käsittelee rakkautta. Sitä kirjoittaessani olen tajunnut, että rakastamisessa on kyse uskalluksesta näyttää itsensä. Olen aiemmin mennyt ihmissuhteeseen jollain tietyllä kulmalla, ajatellut, että tätä sä nyt varmasti haluat, ja jättänyt kaiken muun itsestäni pois. Nyt menisin suhteeseen kokonaisena.

Lapsi tuo seurustelusuhteisiin omat vaatimuksensa niin kuin kaikki eronneet ja yksinhuoltajat tietävät. Jos muutan jonkun kanssa yhteen, kodista tulee myös lapseni koti, ja jos se hajoaa, lapsenkin koti hajoaa. Edellinen avoliittoni päättyi eroon, mutta ex-kumppanini ja tyttäreni pitävät edelleen yhteyttä. Kerroin jo suhteen alussa, että jos joskus eroamme, toivoisin, että heidän suhteensa säilyy. Minusta aloitteen piti tulla minulta.

Kansanedustajavuosien jälkeen Jani kaipaa taas esiintymään: puhumaan, näyttelemään ja tanssimaan, mutta omannäköisiin projekteihin. ”Ihailen ruotsalaista näyttelijä-kirjailija Jonas Gardellia, joka tekee yhden miehen show’ta teksteistään. Haluaisin tehdä saman omista kirjoistani.”

Meillä ei ollut tyttäreni äidin kanssa romanttista suhdetta vaan sovimme yhdessä lapsen hankkimisesta. Sopimuksen nimi on vanhemmuuskumppanuus, ja ainakin meillä se on toiminut.

Tavallaan elämämme ovat täysin erilliset, mutta silti olemme hyvin perinteinen perhe. Keskustelemme lapsen asioista kuten kaikki vanhemmat, ja äiti on läsnä lapsen elämässä. Minä olen kuitenkin yksin ollut tyttärestä päävastuussa ensimmäisistä tunneista alkaen.

Jo ennen kuin päätimme yrittää lasta, kävimme läpi tärkeitä kasvatuksellisia asioita. Isoin kysymys oli, kuka olisi tyttäremme huoltaja, jos minä kuolen. Puhuimme myös uskonnosta, koulusta, mahdollisesta puolisostani sekä siitä, jos tyttäreni haluaakin jossain vaiheessa asua äitinsä kanssa.

Monet ovat sanoneet, että noinhan kaikkien parien pitäisi tehdä! Varmasti niin, mutta tietty pelottomuuskin on tärkeää. Ei kukaan tekisi lapsia, jos ei ajattelisi, että me selvitään ihan kaikesta. Onneksi en tajunnut kaikkea ennen päätöstä haluta isäksi.

Todellisuudessa en olisi selvinnyt ilman tärkeiden ihmisten apua. Tyttäreni hoitorinki on viiden hengen porukka, johon kuuluvat äitini, kaksi siskoani, kummitäti ja perheystävä. Kun tytär oli vasta kolmeviikkoinen, jätin hänet ensimmäisen kerran siskoilleni hoitoon. He ovat myöhemmin sanoneet olleensa paniikissa, koska eivät olleet aiemmin pitäneet sylissä niin pientä vauvaa. Mutta minähän menin vain kuntosalille ja jääkaapissa oli maitoa!

Tänä syksynä tyttäreni meni esikouluun, ja sisälläni on ollut epämääräinen myllerrys. Pieni haavoittuvainen lapseni on kohta kouluikäinen. Samalla olen tietenkin miettinyt pientä Jania. Joudunkin muistuttamaan itselleni, että minun lapsellani ei ole mitään hätää. Minun ja lapseni tarinat ovat eri tarinoita.

Ensi vuonna Jani nähdään sivuroolissa Ylen Lasten tasavalta -nimisessä nuortensarjassa. Politiikassa ja taiteessa työtahti on erilainen.

”Eduskunnassa asiat veivät vuosia. Kun siirryin takaisin vapaaksi luovan työn tekijäksi, tuntui aluksi kummalliselta, että projektin pitää valmistua kuukaudessa.”

Tasa-arvoisen avioliittolain toteutuminen oli poliitikkona päätavoitteeni. Toki työ oli aloitettu jo kauan ennen minua. Homojen oikeuksissa riittää yhä puolustamista. Haluaisin vaikuttaa siihen, että seksuaalisuus sallittaisiin meille kuten heteroillekin.

Edelleenkään miehiä ei näe kävelemässä käsi kädessä tai pussailemassa puiston penkillä. Ymmärrän, miksi näin on. Kun homot alkoivat taistella perheen perustamisen puolesta, siivosimme aistillisuutemme piiloon. Meillehän sanottiin, että teille ei voi antaa lapsia tai teitä päästää naimisiin, koska olette pervoja.

Seksuaalisuus ja aistillisuus kuuluvat myös homosuhteisiin. Ei ole minun ongelmani, jos joku ei pysty käsittämään, että homous ei ole vain seksiä.

Minä olen aina pitänyt kumppaniani julkisella paikalla kädestä. Onneksi totuin siihen, kun asuin useamman vuoden New Yorkissa. Samoin ihastuminen ja rakastuminen, niin että pää menee sekaisin – nekin ovat kaikkien oikeuksia. Näiden asioiden puolesta aion jatkaa taistelua.

Muotiyrittäjänäkin toimineelle Janille tyyli on tärkeää.

”Joinakin päivinä olen rohkea pukeutuja, toisinaan vähemmän rohkea. Hameeseen pukeutuminen oli kuvauksissa hieno kokemus. Ei sen vuoksi, että olisin väärässä sukupuolessa vaan siksi, että rikkomalla pukeutumisen rajoja saan omaan sukupuoleeni lisää tilaa. Miten paljon minusta nousee esiin toisenlainen vaate päällä!”

Olen aina ollut kiinnostunut vaatteista ja leikitellyt pukeutumisella. Eduskunnassa aloin käyttää harmaita pukuja, kun luulin, että niin on tehtävä. Onneksi jonkin ajan kuluttua tajusin, että minun tehtäväni on tuoda siihen taloon oma persoonani. Olin salaa tyytyväinen tavasta, jolla perussuomalaiset sekoittivat totuttuja pukeutumis- ja käytöskoodeja. Toisten solvaamista en tällä tietenkään tarkoita.

Viime aikoina olen kokeillut uusia pukeutumistyylejä. Käytän korkeavyötäröisiä housuja ja hankin naisten mallistoista tunikoita. Tavallaan olen odottanut tällaista vapautumista 15 vuotta. Kun juonsin Idolsia, olin juuri muuttanut New Yorkista takaisin Suomeen täynnä uusia pukeutumisideoita. Mutta aina minut haluttiin pukea ruutupaitaan ja bleiseriin. Villeintä olivat värikkäät housut, vaikka kerroin, että mikä tahansa rohkeakin ratkaisu käy. Piristin sitten itse asujani taskuliinoilla, ruseteilla ja henkseleillä ja sain kommentteja, että kylläpä sinä uskallat. Taisin saada jopa jonkinlaisen kylähullun maineen.

Rasistinen huutelu on Janille arkea mutta ei onneksi päivittäistä.

”Koen syrjintää yhä, sielläkin, missä minua ei tunneta. Odottelin ystävääni Brooklynissa hänen asuntonsa ala-aulassa. Asukkaat, varakkaat valkoiset ihmiset, tulivat kysymään minulta siivousohjeita ja postipakettia olettaen automaattisesti, että olen henkilökuntaa.”

Kurinalaisuus on ollut selviytymiskeinoni lapsesta asti. Minua kiusattiin koulussa ihonvärini vuoksi, ja siksi lapsuus ja nuoruus olivat sekavaa ja pelottavaa aikaa. Identiteettini oli hukassa, sillä en koskaan nähnyt itseni näköisiä ihmisiä missään; en ala-asteella Helsingin Puistolassa enkä yläasteella Porvoossa.

Kun kymmenvuotiaana tajusin, että tykkään pojista, elämään tuli vain lisää epävarmuustekijöitä. Pitkään painoin asian piiloon itseltänikin ja aloin hallita elämääni rutiineilla. Aamulla ensimmäiseksi petasin sängyn, tarkkailin syömistäni, käytöstäni, muita – kaikkea mahdollista, jotta en herättäisi kiusaajieni huomiota. Pää pysyi sillä tavalla pinnalla.

Minussa on myös haahuileva puoleni, ja välillä minulla kestää kauan tarttua toimeen. Nyt haahuilen kuitenkin luvan kanssa, koska keväällä päättyi kahdeksan vuoden putkeni eduskunnassa. Olen huhtikuun jälkeen tutustunut itseeni. Mitä kaikkea olinkaan ennen kuin minusta tuli kansanedustaja? Sitä tutkin ja tunnustelen.

Olen 41, ja onneksi olen jo jättänyt neljänkympin kriisin taakseni. Kävin sen läpi viime vuonna miettiessäni jatkoa parlamentaarikkona. Silloin ajattelin, että apua, mihin elämä on mennyt. En ehdi enää mitään. Sitten päätin, etten asetu ehdolle ja uusi ikkuna avautui saman tien. Yhdessä päivässä mieleni oli muuttunut ja tajusin, että voin tehdä melkein mitä vain!

 

Sen sijaan, että menisin valoja sammutellen kohti kuolemaa, kaikki valot yhtäkkiä syttyivät ja olen niin innoissani, etten tiedä, mihin purkkiin ensimmäiseksi kävisin käsiksi.

 

Sen sijaan, että menisin valoja sammutellen kohti kuolemaa, kaikki valot yhtäkkiä syttyivät ja olen niin innoissani, etten tiedä, mihin purkkiin ensimmäiseksi kävisin käsiksi.

Olen monessa asiassa täysin uuden edessä. Vanhemmuudessa olen päässyt jo tiettyyn vaiheeseen. Ammatillisesti olen vapaa uusille kokeiluille. Afrikkalaisten juurieni kanssa pääsin ainakin syvemmälle, kun matkustin isäni kotimaahan Keniaan. Menin sinne yhdessä Berliinissä asuvan velipuoleni Danielin kanssa, jonka olemassaolosta sain tietää vasta aikuisena, kun hän otti minuun yhteyttä. Isäni oli jo tuolloin kuollut, mutta minua nuorempi Daniel on elänyt hänen kanssaan.

Kai voisin sanoa, että isäni suhteen olen saanut rauhan. Minähän en kunnolla muista häntä, sillä tapasin hänet viimeisen kerran nelivuotiaana. Hänen ja äitini suhde oli loppunut jo ennen syntymääni äidin asuessa Vaasassa. Kaksi ensimmäistä vuottani asuin äidin kanssa Tanskassa, kunnes muutimme Helsinkiin.

Ihonvärini suhteen moni asia on toisin kuin nuoruudessani. Nyt Suomessakin on minun värisiäni ihmisiä, ja olemme löytäneet toisemme. Meillä on oma yhteisömme ja äänemme sekä samanlaisia kokemuksia.

En enää jaksa koko ajan kantaa huolta ihmiskunnan tilasta. Minun missioni on taistelu liikoja sääntöjä vastaan, jotta täällä olisi mukavampi elää. Tiedostan, että se on itsekkäämpi missio kuin kansanedustajan työ. Haluan elää vaihteeksi kepeämmin.

Äskettäin tajusin, että saan yhä rakastaa samoja asioita kuin nuoruudessani, kuten pop-kulttuuria. Haaveissani olen Beyoncén taustatanssija. Ihailen koko hänen tapaansa yhdistää rytmi, kantaaottavuus ja leikki. Luulin kauan, että maailmassa, jossa on näin paljon ongelmia, ei voi tanssia vähissä vaatteissa. Ja sitten Beyoncé tekee sen ja muuttaa maailmaa. Haluaisin tehdä jotain samanlaista: yhdistää tanssin, näyttelemisen ja omat tekstini. Se olisi minun tapani vaikuttaa.”

teksti Taina Risto
kuvat Fabian Björk
Tilaa Elle

Seuraa Elleä