Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Chisu parisuhteestaan: ”Ennen Joria olin avioliittovastainen ja jopa sitoutumiskammoinen”

12.12.2019

Kun muusikko Chisu, 37, ei enää viihtynyt vanhassa, hän antoi muutoksen tulla. Nyt mikään ei ole ihan niin kuin ennen. Kuvasimme Chisun hänen kotikulmillaan Porvoossa Haikon kartanon mailla.

Muutama vuosi sitten ajoin keikan jälkeen yöllä kotiin Porvooseen niin kuin olin tehnyt kymmeniä kertoja aikaisemminkin. Kotipihassa sammutin moottorin ja jäin istumaan pimeään autoon. En silloin vielä osannut tarkalleen sanoa, mikä elämässäni oli pielessä. Silti tiesin, että peli oli pakko puhaltaa poikki.

Minusta oli jo pitkään tuntunut, että kuljin muiden polkua, en omaani. En ollut ollut tarpeeksi vahva valitsemaan toisin. En halunnut enää toistaa samoja kaavoja ja kaipasin parempaa elämää.

Nuo yksin autossa vietetyt minuutit olivat alku elämänmuutoksille, joiden myötä menivät uusiksi managerini, bändini ja parisuhteeni.

”Olemme Jorin kanssa tunnettuja rehottavista tukistamme. Kerran kaveriporukkamme oli bongannut meidät festareiden väenpaljoudesta. Nyt on kyllä kummallakin jäänyt takatukka kampaamatta, oli joku kommentoinut ennen kuin kukaan tunnisti meitä.”

Henkilökohtainen elämäni ja tekemäni musiikki ovat aina nivoutuneet yhteen. Tämän vuoden keväällä julkaistusta Momentumista tulikin erolevy. Se käsittelee eron ottamista hirveän monesta eri asiasta, ei pelkästään parisuhteestani. Isoimman eron tein itseeni. En halunnut olla ihminen, joka ensin luopuu tärkeinä pitämistään asioista ja sitten syyttää siitä muita. Minun täytyi ottaa vastuu valinnoistani, vaikka tiesin niin tehdessäni tuottavani pettymyksen monille läheisilleni.

Läheiset ihmissuhteet ovat läpi elämäni olleet minulle kuin peilejä, varsinkin silloin, kun menee huonosti. Ne ovat näyttäneet minulle, että en ole vain kiva ja hyvä; että minussa on puolia, joiden olemassaolon myöntäminen on vaikeaa. Minussa elää uhriutuja, joka käyttää valtaa syyttämällä muita epäonnistumisista tai vaikeista tilanteista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Ensimmäisen kerran kohtasin nykyisen aviomieheni, muusikko ja tuottaja Jori Sjöroosin, Emma-gaalassa kymmenisen vuotta sitten. Hän sattui eteeni rappusissa, ja huikkasin, että fanitan häntä. Jori meni heitosta niin puihin, ettei saanut sanottua kuin ’niin mäkin sua’, minkä jälkeen painoi päänsä alas ja jatkoi punastuneena matkaa.

Olimme pitkään Jorin kanssa vain moikkaustuttuja, kuten Suomessa tällä alalla kaikki keskenään ovat. Kävin monesti hänen Magenta Skycode -keikoillaan ja pidin häntä kiehtovana musan tekijänä.

Vuonna 2016 osallistuin Vain elämää -ohjelmaan, olin konserttisalikiertueella ja tein uutta musiikkia. Olin superkiireinen. Ekan kerran urallani minun oli pakko saada itselleni avuksi ulkopuolinen tuottaja.

Ajattelin, että Jori sopisi hommaan, ja kävimme yhdessä kahvilla. Huomasimme, että ajattelemme musan tekemisestä todella samalla tavalla. Jorissa oli jo tuolloin mielestäni jotain siistiä, mystistä ja kiinnostavaa, vaikka tapaaminen olikin puhtaasti ammatillinen.

 

Kieltäydyin ensin yhteisestä projektista Jorin kanssa, koska pelkäsin, että yhteistyömme johtaisi johonkin työsuhdetta syvempään, enkä kaivannut lisää draamaa.

 

Kun minulle puolitoista vuotta myöhemmin tarjottiin mahdollisuutta tehdä Jorin kanssa kappale uuteen kansainväliseen Muumilaakso-sarjaan, elämässäni oli hyvin myrskyisä tilanne. Kieltäydyin ensin projektista, koska pelkäsin, että yhteistyömme johtaisi johonkin työsuhdetta syvempään, enkä kaivannut lisää draamaa. Lopulta kuitenkin otin vastaan työn ja sen mukana aavistamani uuden rakkauden.

Suhteen ja The Author -biisin lisäksi syntyi myös sukunimiemme pohjalta ristitty yhteinen bändi ROOS+BERG. Bändin nimen keksimme vuoden 2018 keväällä, kun olimme Pariisissa biisileirillä ja kuvaamassa promokuvia Jorin levyä varten. Kun menimme naimisiin tämän vuoden syyskuussa, päätimme ottaa Roosbergin myös yhteiseksi sukunimeksemme.

Olen aikoinani ollut avioliittovastainen ja jopa sitoutumiskammoinen. Ajattelin, etten koskaan voisi lupautua kenellekään koko loppuelämäksi. Olen ehtinyt todistaa itselleni monta kertaa, että pärjään yksin ja etten tarvitse muita. Se ei kuitenkaan ole lopulta ollut kovin onnellista elämää. Jorin tavattuani mielipiteeni avioliitosta muuttui. Siihen vaadittiin monia keskusteluja sekä Jorin että terapeuttini kanssa.

 

Olen ehtinyt todistaa itselleni monta kertaa, että pärjään yksin ja etten tarvitse muita. Se ei kuitenkaan ole lopulta ollut kovin onnellista elämää.

 

Juhlimme häitämme Porvoossa pienellä porukalla; paikalla olivat lähimmät sukulaiset ja ystävät. Aikaisemmin olen pitänyt ihmissuhteeni piilossa julkisuudelta, mutta Jorin kanssa olen toiminut toisin.

Teemme molemmat julkista työtä – ja vielä yhdessä: Jori soittaa myös bändissäni. Tällaisessa tilanteessa tuntuisi raskaalta pakoilla, kieltää ja kaarrella. Jaoimme jopa hääkuviamme someen ja annoimme vieraiden tehdä samoin. Mitä sitä peittelemäänkään, kunhan kaikki julkaistu on meidän hyväksymäämme ja tuntuu oikealta. Salaa otetut paparazzi-kuvat tuntuvat aina pahalta.

Vaikka Jori on iso osa elämääni, olen paljon muutakin kuin vaimo. Olisi hullua odottaa, että kumppanista löytyisivät kaikki ne puolet, joita sosiaalisista suhteista kaipaa. Yritänkin pitää huolen siitä, että puran murheitani myös muille läheisilleni, en aina Jorille. Naispuolisten ystävieni kanssa käyn läpi asioita naisnäkökulmasta.

”Tein Momentumia kauan, edellisestä levystä oli neljä vuotta aikaa. Uskon, että luomisblokit ovat taiteilijalle merkki siitä, että nyt täytyy pitää tauko. Tekemättömyyskin on asioiden valmistelua.”

Ennen valvoin yöt musiikkia tehden. Se muuttui, kun sain lapsen viisi vuotta sitten. Nykyään teen töitä yhdeksästä viiteen: menen studiolle aamulla ja lähden iltapäivällä hakemaan tytön tarhasta.

Aluksi oli vaikea sopeutua siihen, etten voikaan vetäytyä tekemään musaa milloin haluan. Edelleen kaipaan ajoittain viikkojen kirjoitusreissuille, joita minulla oli tapana tehdä Eurooppaan ja Aasiaan. Tietenkin luopuminen kuuluu elämänmuutoksiin, mutta siihen tunteeseen ei kannata jäädä kiinni. Kaikessa on myös positiivinen puoli. Yhteen elämän aikaan kaipasin rutiineja, ja nyt niitä on.

Näen tyttäressäni samaa lahjakkuutta ja luovuutta kuin itsessäni: hän pysyy sävelessä laulaessaan ja on hyvä keksimään tarinoita. Äitinä minulle on tärkeää, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Tyttöni saa kuulla, jos aikuisten lasissa on viiniä, eikä pimppi ole nolo asia, jota ei saisi sanoa ääneen.

 

Äitinä minulle on tärkeää, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Tyttöni saa kuulla, jos aikuisten lasissa on viiniä, eikä pimppi ole nolo asia, jota ei saisi sanoa ääneen.

 

Olen paljon pois kotoa, mutta olen yrittänyt järjestää lapseni elämän mahdollisimman säännölliseksi. Lähellä asuvasta äidistäni on ollut suuri apu arjen pyörittämisessä.

Vanhemmuuden myötä oman hyvinvoinnin tärkeys on korostunut. Yritän joka viikko pitää yhden vapaapäivän, jonka vietän lapseni seurassa. Todella kiireisinä aikoina se on mahdotonta, ja sellaista elämää pyrin välttämään kaikin keinoin. Jos olen väsynyt ja stressaantunut, huomaan sen heijastuvan heti lapseni käytöksestä.

Tein Momentum-levyä lopulta kaksi vuotta. Työstin sitä vaikeassa elämäntilanteessa, jossa koin, että minun oli pakko aloittaa alusta myös artistina. Neljä hyvin menestynyttä levyä oli jättänyt minuun vahvan leiman: yleisölle olin yhtä kuin radiosoittoon valitut, helpot poppibiisit. Jo Alkovista lähtien kaikissa levyissä on kuitenkin ollut myös vaikeammin tulkittava taiteellinen puoli.

Vaikka musiikissani on aina ollut jonkin verran elektronisia elementtejä, Momentumissa niitä on selvästi enemmän. Se on kaikin tavoin kokeellisempi kuin aiemmat levyni. Minulle oli tärkeää saada tehdä siitä juuri sellainen kuin se on, riskeistä huolimatta.

Kaikki riskit toteutuivatkin: levyn biisejä ei ole juurikaan soitettu radiossa, niitä ei ole striimattu läheskään niin paljon kuin vanhaa tuotantoani ja keikoilla on ollut aiempaa vähemmän ihmisiä. Klubikeikkojen jälkeen monet ovat olleet vaikuttuneita – mutta monelle uusi juttuni ei ole auennut. Kollegat ovat kuitenkin tukeneet ja kiitelleet, että uskalsin vetää touhun ääripäähän.

Tällä hetkellä minut pitää kiireisenä omien keikkojeni lisäksi ROOS+BERG. Nyt keskitymme Jorin kanssa tekemään musaa bändille, mutta tulevaisuudessa haluaisimme toimia enemmän taustalla; olla tuottajakaksikko, joka auttaa aloittelevia artisteja. En usko jaksavani tehdä rundia eläkeikään asti. Keikat ovat sairaan kivoja, mutta jos pitäisi valita, valitsisin mieluummin studion.

Elämäni on aika hektistä; on bändit, keikat, lapsi, parisuhde, kodinhoito, ystävät ja ikääntyvät vanhemmat. Arjen keskellä voi helposti muuttua joksikin toiseksi, kadottaa itsensä. Juuri nyt tärkeintä on muistaa ottaa välillä myös omaa aikaa, jotta voin olla muutakin kuin artisti, äiti, vaimo tai tytär – jotta voin olla ihan vain minä, Christel Roosberg.”

teksti Johanna Rämö
kuvat Juha Mustonen
Tilaa Elle

Seuraa Elleä