Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Miten kadehtia vähemmän? Toimittaja kokeili

23.09.2016

Tuuheampi tukka, makeampi työ, hohdokkaampi elämä. Me kaikki olemme kateellisia jostakin. Toimittaja Susanna Lehmuskoski kokeili, voisiko kateudesta pyristellä irti.

”Lähden kiertämään maailmaa. Heippa.” Kevään viimeinen lasten katutanssitunti. Me vanhemmat olemme kokoontuneet kuuntelemaan tanssinopettajan uutiset. Opettaja kertoo, että ensi lukuvuoden hän matkustaa. Tarkkoja suunnitelmia hänellä ei ole, paitsi että hän aikoo tehdä muun muassa vapaaehtoistyötä.

Ensimmäiseksi minut täyttää ihailu. Wow, että joku uskaltaa.

Sitten ihailu vaihtuu joksikin, mikä tunkee mustana savuna huoneeseen, menee sisälleni ja täyttää rintakehäni. Kateus. Kateus, joka saa minut ajattelemaan. Meillä on kaikilla vain yksi elämä, ja tanssinopettajan elämä on selvästi jännittävämpää kuin minun.

Hän on kaikkea, mitä minä haluaisin olla: Vapaa heittämään repun selkäänsä ja lähtemään, tuuhea poninhäntä heiluen.

Ei ihme, että kadehdin reissaajaa, sillä matkustaminen on minulle tärkeää. Kuluneena vuonna olen ollut niin San Franciscossa kuin Tokiossakin. Mutta maailmanympärysmatkaan verrattuna…

Kadehtijalle mikään ei riitä.

Olenkohan keskimääräistä kateellisempi ihminen? Viime aikoina olen kadehtinut tanssinopettajan lisäksi naapurin nurmikkoa ja opiskelukaverini englannin ääntämystä. Kateuteni on monialaista ja miltei kaikkiruokaista.

Sosiaalisessa mediassakin olen kadehtinut. Se on pata, jossa kihisee kaikkea kadehdittavaa: Matkoja, samppanjaa ja hassuttelevia perheitä. Pariskuntia, jotka tuntuvat olevan hulluina toisiinsa, ja työyhteisöjä, joissa kehutaan kollegoja kilpaa: ”Tämän tiimin ansiosta kevät oli kaikkien aikojen paras.”

Remontoivat miehet ja muut kateudet

Kateus on rumaa ja alhaista. Siksi oikeasta kateudesta ei juuri puhuta. Pikku kateuksista kyllä vitsaillaan, kuten annoskateudesta ravintolassa tai Face-kaverin mökkilaituri- ja kuoharikuvasta. Jopa toisen kuudensadan euron kenkiä tai hoikkia nilkkoja voi kadehtia ääneen.

Siitä sen sijaan ollaan hiljaa, että kadehditaan toisen elämää, joka vaikuttaa paremmalta kuin oma. Ei kukaan halua olla kateellinen, kyräilevä ämmä.

Jaan kateushuoleni ystävien kanssa, kun me kolme naista istumme yhteisellä matkallamme puiden varjostamalla, prahalaisella aamiaisterassilla.

”Oi, sä sait tuollaisen laten, jonka maitovaahtokuvio pysyy ja pysyy!” ystäväni huudahtaa. ”Kade!”

Mutta vakavasti. Mitä olette viimeksi kadehtineet?

”Olen äärimmäisen kateellinen joka kerta, kun joku kertoo remontointiprojekteistaan. Olen valinnut puolisokseni miehen, jolle remontointi on kauhistus”, tilittää ystävä numero yksi.

Toisella ystävälläni, tietokirjailijalla, on viime ajat surissut päässään ammatillista kateutta:

”Kadehdin sitä, että kollegan tietokirjasta otetaan viidettä painosta. Minun myy ensimmäistään. Kadehdin, vaikka tiedän, ettei toisen menestys ei ole minulta pois.”

Brunssipöydässämme silmäillään myös älypuhelimia. Niiden näytöiltä pöytään tulee tilaamatta vielä jälkiruoka-annos kateutta: yhteinen ystävämme kertoo Facebookissa maksaneensa asuntolainansa pois.

Siis mitä? Kuinka sellainen on mahdollista!

Me kahvinhörppijät laskemme maksavamme lainojamme vielä muutaman vuosikymmenen. Viherrymme kateudesta.

Minulla on sinusta opittavaa

Kateus ei kuulu hyvän elämän taitoihin. Haluan kadehtia vähemmän, ja siksi tapaan matkan jälkeen life coach Anne Karilahden.

”Kaikki kadehtivat”, Karilahti lohduttaa ensimmäiseksi. Jopa life coachit ja he, jotka Karilahden lailla kouluttavat uusia life coacheja.

”Me coachit pyrimme sanomaan kateuden ääneen. Kerromme, että olen kateellinen sinulle siitä, että olet noin luova tai kun sinulla on noin hyvät verkostot. Ja aina lisäämme: minulla on sinusta opittavaa. Voi myös yrittää sanoa, että olen iloinen puolestasi.”

Karilahti neuvoo ottamaan kateudenkin tilanteena, josta voi oppia. Ja tämä rempseä valmentaja kehtaa heti luetella kadehtimiaan asioita: esimerkiksi naisia, jotka pysyvät hoikkina uurastamatta sen eteen.

Karilahden kanssa käy selväksi, että kateus on tunne, joka kannattaa ottaa kiinni. Sitä on hyvä tarkastella. Sen kannattaa antaa kertoa, puuttuuko minulta jotain. Haluanko jotain, minkä eteen olen valmis rehkimään?

Kaikki kadehtivat. Mutta milloin omasta kadehtimisesta on syytä huolestua?

”Silloin, kun kateus alkaa ohjata elämää ikävällä tavalla. Kun se estää sinua toteuttamasta itseäsi. Tai kun alat puhua pahaa tai tehdä ilkeyksiä.”

En ole vielä sortunut ilkeyksiin, mutta haluan kadehtia vähemmän. Karilahti antaa pari ehdotusta.

Ehdotus yksi: Aina kun jäät itsellesi kiinni kateudesta, kirjoita kateustarinasi paperille. Sitten käsittele kateutesi polttamalla paperi tai heittämällä se vessanpönttöön. Eli päästä siitä irti.

Ehdotus kaksi: Kirjoita jonkin aikaa kateuspäiväkirjaa. Lue viikon kuluttua, miten höperöistä asioista olet ollut kateellinen, naura ja lopuksi polta vihko.

Hommaan kateusvihkon.

Elämästä paras irti

”Äh, olisi pitänyt ottaa tuo salaatti, tämä linssikeitto on tosi pieni”, taideterapeutti Krista Launonen sanoo ja silmäilee lautastani annoskateuden vallassa. Olen kutsunut hänet lounaalle kysyäkseni terapeutin näkökulmaa siihen, miten kateudesta voi pyristellä irti.

Launonen aloittaa kehumalla minua siitä, että haluan vähentää kadehtimistani. Hänen mielestään siihen pyrkivät ihmiset, jotka haluavat muutenkin kehittää itseään. Ihmiset, jotka ymmärtävät, että ainoasta elämästään kannattaa ottaa se paras irti.

”Aina kannattaa kysyä, lisääkö tämä asia minun hyvinvointiani. Ja kun ajattelet kateutta, vastaus on itsestään selvä ei.”

Kateuden viesti on helppo lukea, jos huomaa kadehtivansa aina saman aihepiirin asioita. Mutta jos kadehtii sitä sun tätä, oman elämän suunta saattaa olla hukassa.

”Tavoitteelliset ihmiset kadehtivat hyvin vähän. He keskittyvät omien tavoitteiden saavuttamiseen”, Krista Launonen miettii.

Kateus on hyvän elämän nakertaja. Mutta toisaalta se on myös tärkeä, kantava voimavara, Launonen muistuttaa. Parhaimmillaan kateus antaa energiaa.

Totta, huomaan. Esimerkiksi: Lähdin edellisestä työpaikastani, suuresta mediatalosta, kun huomasin, etten kadehdi kenenkään tehtäviä tai titteliä. En halunnut enää mitään, sillä olin tullut sen tien loppuun.

Eräänä iltana kokoonnumme ystävieni kanssa muistelemaan Prahan-matkaamme. Se oli aurinkoa, ystävyyttä, naurua ja huonoa huumoria. Mutta laitoimmeko liikaa somepostauksia? Liikaa aurinkokuvia ja yhteisselfieitä? Olimmeko ärsyttäviä?

Joku saattaa kadehtia meitä. Meillä on toisemme ja matkustamme säännöllisesti yhdessä. Sehän on itse asiassa aika kadehdittavaa.

Niin, jokainen meistä kadehtijoista on myös kateuden kohde.

Rakas, hassu päiväkirjani

Lihansyönti on epäekologista, ja sen eettisyydestä ollaan monta mieltä. Viime talvena mietin paljon eläinten syömistä. Silloin mieleeni jäi pyörimään kirjailija Juha Hurmeen kolumni lihansyömisestä. Se loppui sanoihin: jos et voi olla ilman, vähennä edes.

Nyt olen pyöritellyt tuota virkettä kateuden kannalta.

En ole niin suuri ihminen, että pääsisin kateudettomaan tilaan. Mutta voin vähentää.

On aika selata kateuspäiväkirjaa.

Voi hurja, mitä kaikkea sieltä löytyy. Pientä, suurta, noloa ja ihan hassua kateutta:

*Kadehdin jo valmiiksi bloggaajia, joilla on paljon kävijöitä, vaikka en ole saanut omaa blogiani vielä edes auki.

*Kadehdin ystävääni, joka saa toisen koiravauvan.

*Kadehdin ystävääni, jolla on järkyttävän paksu kalanruotoletti.

*Työtä tekevänä ihmisenä kadehdin niitä, joiden urapolku näyttää siistiltä ja suoraviivaiselta. Oma tieni tuntuu olevan yhtä hakemista.

*Kadehdin puutaloa, suuria ikkunoita ja pergolaa, jotka näin Instagramissa.

Ja niin edelleen.

Tukkaa en saa lisää, sitä ei ole luonto minulle suonut, enkä koiria, sillä siihen ei puoliso suostu. Mutta kaikki muu taitaa olla mahdollista, jos vain haluan tarpeeksi.

Vanhan talon omistajalle sanon: iloitsen puolestasi.

Blogin perustan ihan kohta ja alan haalia kävijöitä.

Haahuilu työelämässä on oma valintani. Tavoitteelliset ihmiset eivät kadehdi, joten on aika tarkistaa tavoitteeni. Ja polttaa kateusvihko.

Lue myös:

Miten ystävästä erotaan?

Näyttelijä Alina Tomnikov: ”Pyysin tuottajalta anteeksi, että itkettää”

Oletko sinäkin miellyttäjä?

 

Teksti
Kuvat Nicole Newman
Tilaa Elle

Seuraa Elleä