Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Kun deittailu ahdistaa, eivätkä treffit kiinnosta – näin siitä selviää!

14.11.2018

Vaikka deittailu kyllästyttäisi, parisuhdetta etsivä sinkku ei saa jäädä kotisohvalle makaamaan. Vai saako? Toimittaja ja esikoiskirjailija Sisko Savonlahti huomasi saaneensa tarpeekseen treffeistä ja otti riskin.

Aloin näpytellä vastausta heti viestin saatuani. ”Se olisi kivaa, mutta tänään ei valitettavasti käy”, kirjoitin ja lisäsin: ”Aion viettää koti-iltaa.”

Oli perjantai, ja minua oli juuri pyydetty elokuviin. Mies oli paitsi Tinder-osumani myös kaverin kaveri, jonka olin tavannut pari kertaa aiemmin. Lähetin viestini enkä miettinyt sitä sen kummemmin. Väsytti, ja oliko se ihmekään? Olin ollut koko viikon töissä ja käyttänyt suurimman osan vapaa-ajastani kirjani kirjoittamiseen. Olin laskenut minuutteja siihen, että olisi perjantai ja voisin vain olla rauhassa. Siksi olin jo iltapäivällä varmistanut, että lempisarjojeni Bachelorin ja Temptation Islandin uusimmat jaksot odottivat minua netissä.

Tämä nyt vain oli tällainen viikko, sanoin itselleni, rojahdin sohvalle läppärini kanssa ja panin Bachelorin pyörimään. Hälytyskellot alkoivat soida päässäni vasta myöhemmin, kun puhuin ystäväni kanssa. Kerroin hänelle treffeistä, joille olisin voinut mennä, mutta en mennyt.

”Siis… kiinnostava mies pyysi sinua leffaan, ja sinä kieltäydyit, koska halusit olla yksin kotona ja katsoa sarjoja?” ystäväni toisti epäuskoisena.

”Niin”, vastasin, ja ääneen sanottuna päätökseni kieltämättä kuulosti erikoiselta. Se sai minut miettimään, että ehkä asia ei ollutkaan niin, että olin väsynyt viikon jäljiltä. Ehkä olin vain väsynyt treffeihin.

Deittailun viemää

En ole ainoa, joka on saanut viime aikoina deittailusta tarpeekseen. Tuttavapiirissäni on jo pari vuotta puhuttu treffeillä käymisestä äänensävyllä, josta voi päätellä, ettei aktiviteetti tuota enää monellekaan iloa. Toista oli Tinderin alkuaikoina: vuonna 2012 minä ja miljoonat muut swaippailimme menemään silmät kiiluen. Tinder teki deittailusta melkein liian helppoa. Tuntui, että kaikki maailman miehet olisivat yhtäkkiä kaivautuneet esiin koloistaan.

”Kyllä sinkkuna on nykyään varmaan ihanaa”, huokailivat parisuhteessa olevat ystäväni, ja tavallaan he olivat oikeassa. Matcheja kertyi ja kertyi. Kun olin käynyt läpi pääkaupunkiseudun miehet, laajensin hakuni sädettä maksimiin ja aloin käydä läpi virolaisia.

Chattailin miesten kanssa olinpa sitten kotona vaihtamassa lakanoita tai baarissa, kun ystäväni oli käymässä vessassa. Silloinkin, kun makasin sängyssäni krapulaisena, näytin Tinder-kuvissani freesiltä ja saatoin sopia treffejä alkavalle viikolle.

Diagnoosi: treffiähky

Tinderin taikaa kesti omalla kohdallani vuoden, pari. (Hyvä on, neljä vuotta.) Sitten applikaation uutuudenviehätys katosi. Keskusteluja matchien kanssa syntyi yhä vähemmän. Treffit alkoivat toistaa itseään, koska kerroin ihmisille samoja asioita – pakkohan minun oli. Asia nyt vain on niin, että olen syntynyt ja viettänyt nuoruuteni Espoossa, pidän enemmän koirista kuin kissoista, lempivihannekseni on munakoiso, olen seurustellut elämäni aikana muutaman kerran eivätkä ne suhteet olleet kovinkaan pitkiä ja moni on sitä mieltä, että vietän liikaa aikaa internetissä. (Kiitos kysymästä.)

Siinä missä aiemmin olin saattanut lähteä treffeiltä kotiin perhosia vatsassani, muistutti minua nyt tapaamisista lähinnä punaviinin juomista seurannut päänsärky. Tuntui, että aika, jonka käytin Tinderin selaamiseen, chattaamiseen ja deittailuun, oli pois niistä asioista, joita halusin oikeasti tehdä: tavata ystäviäni, käydä joogassa, nukkua pitkiä yöunia ja kirjoittaa. Halusin lopettaa.

 

Oli virkistävää olla vaihteeksi ulkona sen sijaan, että olisin ollut kotona potemassa treffiähkyä.

 

Hyvästit seikkailuille?

Ennen kuin poistin Tinderin, mietin kaikkea sitä, mitä olin treffeillä kokenut. Olin päätynyt veneretkelle Turun saaristoon, siemailemaan kylmää roséviiniä Töölönlahdelle, istumaan pariisilaismiehen kanssa portailla Dubrovnikin helteisessä illassa ja juomaan Helsingissä kahvit miehen kanssa, josta tuli poikaystäväni (nyt jo entinen, tosin) – puhumattakaan siitä, kuinka sain matchikseni komean huippu-urheilijan, joka kävi tykkäämässä selfiestäni Instagramin puolella ja buustasi siten egoani.

Olenko todella luopumassa kaikesta tästä, kysyin itseltäni, kunnes muistin deittailun nurjan puolen: Miehet, jotka eivät esittäneet minulle treffeillä yhtään kysymystä vaan keskittyivät puhumaan itsestään. Viestit, joita lähetin ja joihin en koskaan saanut vastausta. Ihmiset, jotka ehdottivat minulle toisia treffejä vain kadotakseen sen jälkeen kuin tuhka tuuleen. (Kyllä, puhun sinulle, Töölönlahti-mies.) Ja sen tyypin, jonka luokse menin baari-illan jälkeen, joka kohteli minua kuin ilmaa ja jonka kylpyhuone oli homeessa. (Meninkö silti hänen kanssaan sänkyyn? Kyllä menin! Miksi? En tiedä!)

Kun puhelimeni kysyi minulta, haluanko todella poistaa Tinderin, vastasin kyllä ja tarkoitin sitä.

Tauon paikka

Tinderin poistamisesta on kulunut nyt yhdeksän kuukautta. Sinä aikana olen käynyt yksillä treffeillä. Ne olivat sokkotreffit. Koska sokkotreffien konsepti oli kiinnostava kaikessa vanhanaikaisuudessaan, nousin ylös sohvaltani ja lähdin ulos. En joutunut pettymään. Minulla ja miehellä oli paljon yhteistä keskusteltavaa. Oli virkistävää olla vaihteeksi ulkona sen sijaan, että olisin ollut kotona potemassa treffiähkyä.

Illan jälkeen tajusin, että olin tainnut unohtaa vuosien varrella, mistä deittailussa todella on kyse: uuden ihmisen tapaamisesta ja siitä, synkkaako tämän kanssa vai ei. Siinä kaikki. Treffien tarkoituksena ei ole se, että menee väkisin paikalle jo valmiiksi turhautuneena, kertoo perusasiat itsestään, haastattelee toista ja jää arpomaan, kannattaako hänen takiaan uhrata enää minuuttiakaan. Ehkä minun piti saada tarpeeksi etäisyyttä deittailuun tajutakseni tämä.

Deittiähkyn jälkeen

Olen nauttinut treffitauostani täysillä. Olen viettänyt aikaa sohvallani Bachelorin ja Sami Kurosen seurassa, viimeistellyt kirjani ja katsonut kaikki Isänmaan puolesta – ja House of Cards -jaksot. Se on ollut ihanaa – mutta niin on myös ihmisten tapaaminen. Ei aina, mutta usein, ja se riittää.
Siitä sain muistutuksen yhtenä kesäiltana, jolloin olin kävelyllä koirani kanssa. Törmäsin kadulla mieheen, jonka leffakutsusta kieltäydyin, juuri siihen, jonka mainitsin tämän artikkelin alussa.

”Mitä kuuluu?” hän kysyi minulta, ja minulle kuului itse asiassa aika hyvää. Oli kivaa jutella miehen kanssa niitä näitä ilman aavistustakaan siitä, mihin se johtaisi vai johtaisiko se mihinkään.

Mitäkö sitten tapahtui? No, mies kertoi minulle aloittaneensa kuntosaliharrastuksen. Minä kerroin hänelle raahautuneeni pitkästä aikaa joogasalille. Aurinko paistoi, vaikka oli jo ilta. Hän saattoi minut kotiin asti. Ja kun olin kotona, mietin, miten kivaa olisi, jos mies pyytäisi minua ulos. Ihan oikeille treffeille.

Treffitauko sopii sinulle, jos:

Treffit, hyi!
Koet deittailun pakollisena pahana, joka täytyy käydä läpi löytääkseen sielunkumppanin.

”Ei ole aikaa”
Keksit tekosyitä vältelläksesi treffejä. Yhden puolituntisen saa kyllä kaivettua viikostaan, jos oikeasti haluaa.

Toivonkipinäsi on sammunut
Tuomitset potentiaaliset kumppanit jo etukäteen surkeiksi, koska luulet nähneesi kaiken.

 

Sisko Savonlahti, 35, on toimittaja ja Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjan kirjoittaja, joka ei käynyt viime kesänä yksilläkään treffeillä, mutta kasvatti parvekkeellaan tomaatin.

Lue myös:

Parhaat tindervinkit! Näin sinustakin tulee deittiguru

Miksi olen yksinäinen?

Tiedä mitä haluat – näin tunnistat oman unelmaelämäsi

Cosmopolitan: Pilasiko Tinder deittailun?

teksti Sisko Savonlahti
kuvat MAeng minhwa
Tilaa Elle

Seuraa Elleä