Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

ICONIC SHIRT

07.02.2019 4 kommenttia

KUVAT ANGELINA ILMAST
KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ GANTIN KANSSA

Jos pitäisi mainita yksi lempivaatekappale, olisi se varmasti kauluspaita. Sitä voi käyttää niin arkeen kuin juhlaan ja yhdistellä rajattomilla tavoilla. Äiti on pukenut minut pienestä pitäen kauluspaitoihin ja minulla on vahvat muistot siitä, kun olen kävellyt Norssenissa kyseinen paita päällä sekä neule olkapäille kiedottuna. Kauluspaitojen malli on jalostunut tyköistuvista malleista pidempiin ja löysempiin. Poikaystävältä lainattu oversize-kauluspaita kuuluu lemppareihini. Nykyään kauluspaidat saavatkin olla aika maskuliinisia malliltaan.

Kauluspaita on myös GANTin ikoninen vaatekappale. GANT täyttää tänä vuonna pyöreät 70 vuotta. Itse asiassa koko brändi tunnetaan siitä, että se toi aikoinaan kauluspaidat massamarkkinoille. Paidan tietyt yksityiskohdat on säilytetty muuttumattomina.

Paidan kauluksiin on esimerkiksi jätetty kaulusnapit (button down), jotta ne eivät ole aikoinaan nousseet pystyyn ratsastuksen aikana. GANT keksi 50-luvulla laittaa kauluspaitojen taakse ripustuslenkin (locker loop), jotta vaate olisi helpompi pitää ryhdikkäänä myös ripustettuna. Kauluspaidoille ominaista on myös laskokset selässä, jotka antavat joustavuutta sekä lisää liikkumavaraa, nimittäin ennen miehet pelasivat rugbya kyseisissä paidoissa.

GANT perustettiin vuonna 1949 Yhdysvalloissa ja se tunnettiin alunperin paitojen valmistajana, mutta on laajentunut sittemmin lifestyle-brändiksi. Mielelläni panostan laadukkaisiin vaatteisiin, jotka kestävät aikaa, ja GANTn vaatteita löytyykin vaatekaapistani useampia. Oloni on aina ylellinen, kun puen GANTn vaatteet päälleni. Brändin takaa löytyy paljon muistoja ja materiaalit kestävät kovaakin käyttöä. Tästä syystä puen mielellään myös Lucan GANTn vaatteisiin. GANT on saanut inspiraationsa yliopistojen pukeutumisesta ja heidän valikoimistaan löytyy sekä klassisia vaatekappaleita, että tämän hetken kuumimpia trendejä. Vaatteiden ajattomuus antaa mahdollisuuden stailata ja yhdistellä niitä erilaisiin tilanteisiin sopiviksi. Esimerkiksi kauluspaidan hihat voi kääriä rennompaa lookkia varten tai paidan voi laskea alas hartioilta, jolloin tyyli on naisellisempi. Suosittelen yhdistelemään kauluspaidan kanssa myös esimerkiksi poolon, jolloin tyyliin saa heti enemmän omaperäisyyttä.

GANT tuo 70-vuotisen taipaleensa kunniaksi kampanjassaan esille eri vuosikymmenten klassikkovaatteet. GANT on juhlavuoden kunniaksi nimennyt ikonisen tuotteen joka vuosikymmeneltä. Juhlakamppis alkaa paitapuserolla ja muut tuotteet ovat: club blazer, chinot, pikeepaita, heavy rugger, varsity-jacket ja kaapelineule. Mielestäni on myös ihana sekoittaa näitä aikakausia keskenään ja löytää sitä kautta se oma tyyli. Kauluspaita on yksi vaatekaapin kulmakiviä, jonka takia se ansaitsee ihan oman postauksensa. Kuvissa näette erilaisia tapoja stailata kyseistä ikonista vaatetta. Kauluspaita eli niin sanottu pukupaita toimii myös kerrospukeutumisessa ja sen voi vaikka antaa pilkottaa rennosti neuleen alta. GANT-paita sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen kenelle tahansa ja on erittäin laadukas vaate.

XX DIDEM
  1. Äippä

    Hei Didem! Olet todella hyvä bloggaaja. Kaupallinen yhteistyö, jota teet, on ilahduttavan raikasta ja avointa, eikä siitä tule päälleliimattu olo. Olet ainoa muotibloggaaja, jota jaksan seurata. Postaukset ovat aina erilaisia ja pukeutumisessasi on ”sitä jotain”. Lisäksi valokuvaajasi (Angelina) on todella taitava ja persoonallinen, pidä hänestä kiinni.

    Neljän lapsen äitinä, jatkuvan vaatekriisin kourissa ja ehkä myös itseäni laiminlyöden on ihana välillä pysähtyä blogisi ääreen. Uskon, että olen kauttasi rohkaistunut pitämään itsestäni hitusen parempaa huolta: hiukset, iho, pukeutuminen, naisellisuuden korostaminen ja itseni arvostaminen juuri tällaisena.

    Kirjoituksistasi huomaa, ettei suomen kieli ole sinulle ykkönen. Kohdallasi annan sen kuitenkin anteeksi, sillä olet rehellinen ja aito tyyppi, etkä yritä olla muuta kuin olet.:)

    Teet arvokasta työtä! Kateellisia on maailma täynnä (ja internet varsinkin). Pysy omana itsenäsi, äläkä anna toisten pahan olon pilata sitä, miksi itse haluat tulla.

    Hyvää kevättä!

  2. Hanna J

    Hei Didem😊Kivat kuvat taas kerran👍Haluaisin tietää mikä tuon ylläsi olevan Gant-paidan ”malli” on, kiitos! Näytää todella hyvältä päälläsi.
    Mukavaa päivää🍓

  3. Veera

    Ihana ihana ihana! Kauluspaidasta on moneksi 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä