Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

SUNNY-SIDE UP

04.01.2019 7 kommenttia

KUVAT SARASONILA

 

Vihdoin se aurinko näyttäytyi! Upea päivä tänään! Koko joululoman on ollut enemmän tai vähemmän pimeää ja märkää. Ikkunoista pilkotti iloinen aurinko. Yhtä iloinen ja täydellinen kun meidän aamulla paistetut kananmunat 🙂

Huomasin heti meidän poppoosta, kuinka mieliala koheni aamulenkillä pakkasesta huolimatta. Tänään lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle kohti keskuskirjastoa Oodia. Kun on jotain kivaa mitä odottaa, niin ei aikaiset herätykset lomalla haittaa, varsinkin kun on saanut löhöillä ja laiskotella niin paljon kun tahtoo. Ja hitto vie on tehnyt hyvää. Harvoin sanon kenellekkään, että tarvitsen lomaa työstäni, mutta nyt loppuvuodesta olin aika loppu ja olin loman tarpeessa. Otin tauon kuvaamisesta, blogin ja somen päivittämisestä. Tekstiä ei myöskään kannata väkisellä vääntää.

Loma on hedelmällistä aikaa pysähtyä ja miettiä niinkin tylsää aihetta, kuin omaa elämäänsä. Ei vaan, oma elämä on tärkein asia ja vain sinä itse olet vastuussa elämästäsi ja onnellisuudestasi. Tässä pohdiskelussa olen onnistunut hyvin. Herkemmällä ihmisellä, kuten minulla saattaa tunteet nousta rajusti pintaan, kun hengähtää ja antaa tunteille täyden vallan. Minulle tulee tasaisin väliajoin täysromahdus ja itken kaikesta. Siis ihan kaikesta. Monesti myös sellaisista aiheista, jotka ei millään tavalla liity itseeni. Nyt kun on ollut näitä surullisempia aiheita joulun alla, kuten Arabiarannan surma, niin olen oireillut tosi paljon. Ihan kun keräisin muiden ahdistukset itselleni. Ja sit valvon yöt sängyssä pyörien ja miettien kaikkea.

Lomaan on kuitenkin pääosin mahtunut naurua ja laatuaikaa perheen kanssa. Meillä on melkein joka ilta ollut vieraita ja koti täynnä elämää. Ollaan pelailtu, uitu, naurettu niin paljon yhdessä, käyty pulkkamäessä ainakin joka toinen päivä ja tänään myös luistelemassa. Jäälle pääseminen on aina yhtä vapauttava tunne. Kova vauhti, hypyt ja piruetit tuo vahvasti mieleen kauniin lapsuuden. Jos olisin ollut lomani alussa, niin olisin päräyttänyt muutaman kyyneleen varmaan tästäkin 😀 mutta onneksi mieli on jo tasapainoisempi, eikä ihan kaikesta tee mieli pillittää.

Aamulla tosiaan suuntasimme kaupungille ja Oodiin, josta kerron myöhemmin lisää. Puhalsin kävellessä höyryrinkuloita ja kauhistelin teinejä, jotka seisoivat rautatieaseman edustalla röökillä nilkat ja vyötäröt paljaina. Nostin kaulahuiviani vielä korkeammalle ja mietin kuinka mukavat oltavat itselläni oli paksussa Canada Goosessa, merinovillahousuissani ja villasukissani. Itsekkin olen joskus ollut teini ja muistan elävästi vielä sen yhden uuden vuoden kun oli pakko vetää farkkutakki päälle ja sinnitellä – 20 pakkassäällä, vain koska halusi olla cool, vaikka olikin kaukana cooliudesta. HYI!

Auringonvalo ja yhdessätekeminen sai meidän kaikkien posket punoittamaan ja mielen pysymään virkeänä koko päivän! Nyt saunaan ja nukkumaan! Öitä!

 

XX DIDEM

 

Kommentit

Kommentoi
  1. Naomi

    Ihana pipo! Mistä?

    • By Didem

      Pipo on Samuji 😘

  2. Johannan

    Kuulostaa ihanalta päivältä! 😊
    Oletteko muuttaneet vai vaan tilapäisessä ratkaisussa, kun storeissa näkyvä asunto näyttää eriltä kuin mihin on totuttu?

  3. Cara

    Mikä sävy sinulla on tuosta Samujin piposta?

    • By Didem

      Heippa!

      Mielestäni heillä on vain yksi vaaleansävyinen pipo. Luonnonvalkoinen se on 🙂

  4. Hanna J

    Hei Didem😊sorry kun vaivaan Sinua vuelä huulipuna-asialle. Punainen hp 16.1. blogissasi on herkullinen väri. Sanoit sen olevan Mac:n Russian red, joka vaikuttaa ihan eri värille kyin kuvissa. Myyjän kera ihmettelimme eroavaisuutta. Oletko kiltti ja tarkistat vielä sävyn vai voikohan valokuva vääristää niin paljon. Kiitos@Hanna J

    • By Didem

      Kyllä se toi on 😊 Tosi klassinen puna. Myös ruby woo on hyvä sävy. Mun ihonsävy on tummempi, jonka takia voi näyttää eriltä. Kysy Macin myyjältä mikä sävy sopisi sinulle parhaiten. Kaikki sävyt näyttää eriltä jokaisella ihmisellä!

      xx Didem

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä