Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

SAFETY FIRST

12.01.2018 2 kommenttia

 

Aamu alkoi perinteisesti sillä, että riensin kiireellä aamupalatilaisuuteen, jonka järjesti MTV eli Music television Hotelli Glo:ssa. Miten osaankin järjestää itselleni aina hirveän hopun huolimatta siitä kuinka aikaisin nousen ylös. Sitä jää helposti ihmettelemään ja jumittamaan johonkin, kun ajattelee, että on vielä rutkasti aikaa, ja sitten aika kuluu ennätysvauhtia. Onko muillakin samanlaisia kokemuksia…?

Olen kirjoittanut blogia nyt jo kohta seitsemän vuotta, enkä monesti tule ajatelleeksi kaikkea omaan someturvallisuuteen liittyvää. Catfish-nimisen tv-sarjan uuden tuotantokauden julkistamisen lisäksi aamun tilaisuudessa puhuttiin aiheesta identiteettivarkaus ja siitä suojautuminen. Oli todella mielenkiintoista kuunnella millä tavalla omia henkilökohtaisia tietoja voi löytää ja stalkata somesta. Esimerkiksi miten turvakysymysten vastaukset antavat itsestämme entistä enemmän henkilökohtaista tietoa ulospäin ja mitä kaikkea pelkkään sähköpostiin hakkeroituminen voi avata omasta henkilökohtaisesta elämästä. Monet esim. kuvaa huoletta lentolipun someen, vaikka sieltä voi saada todella paljon infoa irti. Sotua ei ainakaan kannata julkistaa minnekään yleisesti, eikä kertoa koko sukupuutaan netissä. Tilaisuudessa kehotettiin myös googlettamaan itsensä säännöllisesti, jotta on perillä siitä onko itsestä olemassa feikkiprofiileja. Onneksi olen itse välttynyt tällaisilta tilanteilta, mutta lupaan olla tulevaisuudessa enemmän varuillani kaikesta sekä kiinnittämään aiheeseen enemmän huomiota.

Päälläni oli tänään uusi Zaran mekko, jonka löysin yllätyksekseni alesta! Todella hyvä munkki. Nyt kotisohva, Venla gaala ja vohveleita, joita siskoni täällä meillä parhaimmillaan kokkailee. Luca leikkii tonttua ja pitää meille showta perinteiseen tapaan.

Mukavaa iltaa kaikille!

 

xx Didem
  1. Palle

    Mistä tämä mekkoihanuus on?? Niin kaunis!

  2. Paju

    Hei. Halusin kysyä että oletko koskaan miettinyt poikasi kuvien ja videoiden julkaisua. Hän on lapsi joten ei voi vielä sanoa haluaako olla netissä ja tulee varmasti löytämään vanhempana itsestään kuvia netistä sinun kauttasi. Mietin tässä että miten uskallat lisätä pojastasi niin paljon videoita ja kuvia? Itse muistan kun äitini ei antanut minusta julkaistavan netissä mitään kuvia ennen kuin olin itse siinä iässä että osasin tehdä päätöksen, haluanko itsestäni nettiin kuvia vai en. Kuvaat myös paljon instagramiin videoita poikasi kanssa. Minua pelottaisi ketkä kaikki niitäki katselee. Ehkä olen vain hieman ylivarovainen, mutta tällainen asia tuli vain mieleen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Elle

Seuraa Elleä