Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

BRAVUURIT

20.11.2017 Ei kommentteja

 

Aina on mukava saada kehuja keittiössä ja ne kannattaa myös ottaa avosylin vastaan ūüôā En ole mikään mestarikokki, mutta osaan kuitenkin tehdä ihan maukasta ruokaa, ja nautin ruoanlaitosta. Salaateista saan erityisesti kehuja, ja ehkä se johtuu siitä, että yhdistelen rohkeasti erilaisia raaka-aineita ja mausteita keskenään. Ruoanlaitossa en orjallisesti noudata mitään tiettyjä reseptejä ja punnitse, vaan tykkään oman maun mukaan yhdistellä erilaisia makuja keskenään ja kokeilla uusia juttuja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lasagne on ollut yksi lempiresepteistäni, jota olen taiteillut omanlaiseksi. Lasagne kuuluu mielestäni helppoihin ruokiin, vaikka viekin hieman enemmän aikaa. Tykkään tehdä sitä vähän isommalle porukalle, sillä muuten sitä jää aina yli meille kahdelle. Kuvat ovat menneeltä isänpäivältä, jolloin tein hieman isomman satsin kerralla. Tämän viikon ruokia ei tarvitsekaan sitten miettiä, sillä meille on tulossa tänään Ruokaboksi. Alhaalla sekä lasagnen että salaattini reseptit. Makoisia ruokahetkiä!

 

LASAGNE

  • lasagnelevyjä

Jauhelihakastike

  • 1 iso sipuli
  • 400 g jauhelihaa
  • 500g tomaattimurskaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • porkkanoita oman maun mukaan
  • 4 dl vettä
  • suolaa oman maun mukaan
  • pippuria
  • kuivattua basilikaa

Juustokastike

  • 50 g voita
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 l maitoa
  • juustoraastetta 400 g
  • pippuria

Valmistus

  • Ruskista jauheliha oliiviöljyssä, lisää hienonnetut sipulit, raastetut porkkanat ja muut aineet. Mausta ja anna kastikkeen hautua 30 min
  • Valmista juustokastike sulattamalla voi, lisäämällä vehnäjauhot ja vatkaamalla maito vähitellen kastikkeeseen. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää lopuksi puolet juustoraasteesta
  • Voitele uunivuoka. Aloita levittämällä kerros jauhelihakastiketta ja sen päälle kerros juustokastiketta. Peitä kerros lasagnelevyillä. Toista sama 4 kertaa
  • Päällimmäiseen kerrokseen tulee vain juustokastiketta ja loput juustoraasteesta. Viimeistele lasagnevuoka puolitetuilla kirsikkatomaateilla sekä tuoreella basilikalla
  • Paista 175 asteisessa uunissa n. 50 min

 

FETA-KARPALOSALAATTI

  • babypinaattia
  • miniluumutomaattia
  • kurkkua
  • avokadoa
  • hunajamelonia
  • fetajuustoa/halloumijuustoa
  • oliiveja
  • kuivattuja karpaloita
  • rouhittuja pekaanipähkinöitä
  • tuoretta Basilikaa
  • kuivattuja yrttejä
  • avokadoöljyä

Tämä ruokainen salaatti sopii hyvin myös ihan itsessään päivälliseksi. Jos haluaa tehdä siitä vielä runsaamman, niin voi paistaa mukaan jotain proteiinia esim. uutta Mifua tai vaikka kanasuikaleita.

 

Follow my blog with Bloglovin

xx Didem

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Toimitus suosittelee

Tilaa Elle

Seuraa Elleä