Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Oletko huomaamattasi töissä 24/7?

02.05.2019

Moni tietotyöläinen tekee kotona puolisalaa ylitöitä. Pystyykö vapaallaan enää pitämään vapaata?

Olen päättänyt, että vietän hitaan sunnuntain. Nukun yhteentoista, syön aamiaista puoleenpäivään ja luen kerrankin Hesarin kaikki osastot. Sitten makaan sohvalla romaanin kanssa, kypsyttelen uunissa punajuuria ja käyn metsässä kävelyllä.

Niin varmaan.

Herään yhdeksältä kalvavaan levottomuuteen. Yritän vaipua takaisin uneen, mutta päänsisäinen piiskurini ei anna minun nukkua. Jos nouset nyt, olet suorittanut hitaan sunnuntaiaamiaisen yhteentoista mennessä, se sanoo. Se laatii alkuperäisen suunnitelmani tilalle uuden: aamiaisen jälkeen nopea juoksulenkki, punajuuret uuniin ja läppärin luukku auki. Jos aloitat työt tänään, maanantaina ei tule niin kiire, ääni perustelee. Nousen sängystä.

Elämässäni oli joskus aika, jolloin sunnuntait olivat lempipäiviäni. Kutsuin ystäviä syömään, kiertelin museoita tai lähdin päämäärättömille pyöräretkille. Sitten ryhdyin yrittäjäksi ja annoin paholaiselle pikkusormen. Se alkoi jostain näennäisen viattomasta viikonlopusta, jona päätin kiriä hieman tekemättä jääneitä hommia. Eihän se siihen jäänyt.

Pian sunnuntaista tuli normaali osa työviikkoa, ja vähitellen huomasin tekeväni töitä usein myös illallisen jälkeen. Kun aloin istua mökkilaiturillakin läppäri sylissä, vanhempani alkoivat huomautella työnteostani. Ystäväni sen sijaan ymmärtävät, tekeväthän monet heistä ihan samaa. Osa heistä on asemissa, joihin pääsee vain, jos on valmis tinkimään vapaa-ajastaan.

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut ajatella, että ei kai elämän ihan tällaistakaan pitäisi olla. Edelliset sukupolvet eivät taistelleet viisipäiväisen työviikon ja kahdeksan tunnin työpäivän puolesta turhaan. Miten tietotyöläinen voisi saada vapaa-aikansa takaisin?

Kaikkihan niin tekevät

Ylimääräisten ilta- ja viikonlopputöiden tekemisestä on tullut tietotyössä uusi normaali. Se käy ilmi useista Suomessa tehdyistä tutkimuksista.

Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän työolobarometrin mukaan reilu kymmenesosa suomalaisista palkansaajista tekee viikoittain töitä ilmaiseksi työajan ulkopuolella. Luku ei kuulosta katastrofaaliselta: enemmistö ihmisistä siis pystyy edelleen pitämään vapaallaan vapaata. Mutta sitten on aloja, joiden tilanne on kaukana keskiarvosta.

Eräässä Työterveyslaitoksen tutkimuksessa seurattiin esimerkiksi ekonomien ja it-alan työntekijöiden ajankäyttöä. Tutkimukseen osallistuneista ihmisistä yli 60 prosenttia hoiti ainakin parina iltana viikossa vapaallaan työjuttuja, esimerkiksi vastasi työpuheluihin.

 

Joissakin ammateissa täysin vapaa vapaa-aika alkaa olla suorastaan ylellisyyttä.

 

Joissakin ammateissa täysin vapaa vapaa-aika alkaa olla suorastaan ylellisyyttä. Hankenin tutkija Charlotta Niemistö työskentelee WeAll-hankkeessa, jossa hän on tutkinut kansainvälisissä yrityksissä työskentelevien asiantuntijoiden työtä. Niemistö kiinnitti haastatteluja tehdessään huomiota siihen, kuinka paljon työ saneli tutkittavien ajankäyttöä. Työajat olivat periaatteessa joustavia, mutta käytännössä työ jousti vain yhteen suuntaan: vapaa-ajalle. Monet lukivat sähköpostejaan jo aamupalapöydässä ja vastailivat viesteihin iltaisin kotisohvalta.

Lapsettomat venyttivät työpäiviään yliajalle, vanhemmat puolestaan tekivät töitä kahdessa vuorossa. He avasivat läppärinsä uudestaan sen jälkeen, kun lapset olivat menneet nukkumaan.

”Monet olivat jättäneet pois säännöllisiä harrastuksia. Ajateltiin, että omaa jaksamista täytyy ylläpitää liikkumalla, mutta sen piti olla sellaista, että sen voi sovittaa työhön. He esimerkiksi kävivät keskellä työpäivää tai aamulla tai illalla lenkillä”, Niemistö kertoo.

Tehottomat ylityöt

Kansainvälisessä yrityksessä työskentelevä ekonomi Sini tietää, mistä Niemistö puhuu. Sinin työpäivät venyvät usein 10–11-tuntisiksi, ja välillä läppäri on pakko avata uudestaan illallisen jälkeen.

”En muista syksystä oikein mitään. Olen ollut pitkiä päiviä konttorilla ja tullut sen jälkeen kotiin syömään ja nukkumaan. Viikonloppu menee palautuessa”, Sini kertoo.

Sinin mukaan monet muutkin samalla alalla työskentelevät tekevät pitkää päivää. Kilpailu on kovaa, ja alalle hakeutuu kunnianhimoisia ihmisiä, jotka haluavat edetä urallaan. Niin haluaa Sinikin, mutta nyt hän on alkanut miettiä sitä, kuinka paljon työn eteen kannattaa uhrata.

”Nykyinen tilanne ei vastaa omaa näkemystäni siitä, millaisen balanssin haluan. En halua, että työ vie näin ison osan elämästä”, Sini sanoo.

Se, että työ määrittää myös vapaa-aikaa, ei ole pidemmän päälle terveellistä. Ihminen ei ole robotti, ja jos ei ehdi nukkua, liikkua, rentoutua ja syödä kunnolla, alkaa jossain vaiheessa oireilla.

”Voi olla terveydelle haitallista, jos työaika on toistuvasti yli 50 tuntia viikossa. Se altistaa esimerkiksi uupumukselle ja sydänperäisille ilmiöille”, kertoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Annina Ropponen.

Eikä ylitöiden tekeminen ole tehokastakaan. Ropponen johti tutkimushanketta, jossa huomattiin, että työajan venyminen aiheuttaa itseään ruokkivan kierteen. Kun tekee pitkää päivää, nukkuu seuraavana yönä todennäköisemmin huonosti. Väsyneenä taas päätyy todennäköisemmin tekemään pitkän päivän, luultavasti siksi, että väsyneenä ajatus takkuaa ja tulee virheitä.

”Jos on hyvin vähän aikaa irrottautua työasioista, ne jäävät mieleen ja voivat haitata unta. Jos työtä tehdään iltaisin kotona, ei tapahdu edes varsinaista siirtymistä töistä kotiin, vaan sohvalta läppärin edestä hypätään suoraan nukkumaan”, Ropponen sanoo.

Työ kuin harrastus

Miksi minä ja niin monet muut sitten suostumme uhraamaan iltamme ja sunnuntaimme, jos se ei ole terveellistä eikä kovin tehokastakaan? Osittain kyse on tietenkin ylimitoitetusta työmäärästä ja monia työpaikkoja leimaavasta epävarmuuden ja kilpailun ilmapiiristä.

”Meidän tutkimuksessamme oli paljon sitä, että halutaan näyttää, että olet tehokas ja luottamuksen arvoinen, jotta valikoidut parhaisiin tekijöihin. Oli esimerkkejä, että puhelin kilahtaa yöpöydällä ja esimiehelle vastataan, koska halutaan näyttää, että täällä ollaan”, Charlotta Niemistö kertoo.

Mutta kyse on muustakin. Monet nimittäin haluavat jatkaa työpäivää kotona. Piilotöitä ei tutkimusten mukaan tehdä välttämättä siksi, että pomo käskisi, vaan siksi, että töissä onnistuminen palkitsee. Osa ihmisistä suhtautuu uraansa elämäntapana, joka on yhtä aikaa työ ja harrastus.

 

Piilotöitä ei välttämättä tehdä siksi, että pomo käskee, vaan siksi, että töissä onnistuminen palkitsee.

 

Yleensä piilotöitä tekevät asiantuntijat, joiden työ on itsenäistä ja vastuullista. Vaikka läppärin avaaminen sunnuntaisin ahdistaisikin, monet valitsevat mieluummin vaativan mutta palkitsevan työn kuin kahdeksan tunnin rutiini­homman.

Niin minäkin.

Kun alan saada stressistä rytmihäiriöitä, uppoudun kuvitelmiin, joissa elätän itseni kahvilatyöntekijänä. (Niissä päiväunissa kahvilatyöntekijöillä on pelkkiä kivoja asiakkaita, rento pomo eikä koskaan iltavuoroja.) Todennäköisesti alkaisin kaivata kirjoittamista viikossa.

Kun työ palkitsee, sitä jaksaa tehdä enemmän kuin kahdeksan tuntia päivässä. Paljosta on kuitenkin lyhyt matka liikaan.

Onnellinen eli hyvä työntekijä

Olen tehnyt kuuden–seitsemän työpäivän viikkoa noin vuoden, kun alan huomata outoja merkkejä. Tuntuu kuin rintalastan taakse olisi asettunut jotain mustaa ja kylmää. Itken usein ja nauran harvoin. Kun alan eräänä päivänä tuntea selittämätöntä pelkoa, tajuan, että olen ylittänyt jonkin rajan.

Meidän koko kulttuurimme on.

Olen nähnyt monen tuttavani kulkevan samaa uupumukseen johtavaa reittiä – ja olen silti mennyt perässä. Siksi Charlotta Niemistö ja Annina Ropponen ovat sitä mieltä, että ylityöt ja niistä seuraava uupumus eivät ole yksilön ongelma. Ne ovat työyhteisöjen ja koko yhteiskunnan ongelma.

”Vastuuta jätetään tosi paljon yksilölle itselleen. Puhutaan esimerkiksi itsensä johtamisesta”, Niemistö sanoo.

Itsensä johtaminen ei kuitenkaan paljon paina, jos töitä tehdään minimimiehityksellä ja työntekijät pannaan kilpailemaan keskenään. Ongelmaa pahentaa se, että monilla työpaikoilla vallitsee kulttuuri, jossa työlle uhrautumista pidetään normaalina.

”Jos on opittu sellainen malli ensimmäisessä oikeassa työpaikassa, tekemisen tapaa ei osata kyseenalaistaa ennen kuin ollaan väsyneitä”, Niemistö sanoo.

Kyse ei ole vain yksittäisistä työpaikoista, vaan kyse on koko yhteiskunnasta ja sen arvo­maailmasta. Jos tekee paljon töitä, on tärkeä. Jos tekee liikaa töitä, on todella tärkeä. Pidemmän päälle yhtälö ei tietenkään toimi.

Niemistö on sitä mieltä, että vaihtoehtoja on. Tehokkuudesta puhuttaessa ei saisi keskittyä vain seuraavaan projektiin. Olennaista ei ole se, mitä työntekijä saa aikaan tänä vuonna, vaan se, mitä hän saa aikaan koko uransa aikana.

Ajattelutavalle on nimikin: inhimillinen kestävyys.

”Työ pitää suunnitella niin, että ihminen säilyy työkykyisenä eläkeikään asti. Nyrkkisääntönä pitäisi olla, että ihminen on työpaikasta lähtiessään vähintään yhtä työkykyinen kuin tullessaan.”

Olen yrittäjänä itseni pomo ja voin päättää, että minun firmassani noudatetaan inhimillisen kestävyyden periaatetta. Se tarkoittaa sitä, että välillä on maltettava pitää vapaata.

Enemmän tuntemattomia amerikkalaisia

On syyskuun ensimmäinen maanantai. Koko Suomi on palannut kesän jäljiltä arkeen, mutta minä olen ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen lomalla. Päätän ottaa Helsingin Kauppatorilta lautan Vallisaareen. Harhailen pitkin saaren hiekkateitä ja kiipeän kieltokylteistä huolimatta kallioille katselemaan auringon kultaamaa merta.

Kun jään paluumatkalla ihmettelemään kiveltä toiselle hyppivää saukkoa, seuraani liittyy amerikkalainen mies. Kävelemme yhdessä lauttaan ja valitsemme paikat ulkokannelta. Merituuli sotkee hiukset ja saa ihon nousemaan kananlihalle. Käymme pitkän keskustelun sienestämisestä.

Kun avaan Kauppatorilla pyöräni lukkoa, ajattelen, että tällaista elämän kuuluu olla. Siinä kuuluu olla enemmän saukkoja ja tuntemattomia amerikkalaisia ja vähemmän läppärin kanssa vietettyjä iltoja. Lupaan itselleni, että kun palaan lomani jälkeen töihin, opettelen vierottautumaan sunnuntaitöistä.

 

Työajan venymistä ei kannata salailla, sillä muuten esimies ei tiedä, että töitä on liikaa.

 

Näin estät töitä liukumasta vapaalle

Jos työpäivät venyvät jatkuvasti vapaalle, ongelma ei todennäköisesti ole sinussa vaan työyhteisössä. Voi olla, että aika kuluu turhiin palavereihin tai hommaa on yksinkertaisesti liikaa, jotta töistä voisi selvitä kahdeksassa tunnissa.

Kokeile ­selvittää asiaa näin:

  • Pidä kirjaa työpäivistä. Se paljastaa parissa viikossa, kuinka paljon aikaa kuluu vaikkapa palavereihin tai meileihin vastaamiseen. Ota havainnot puheeksi esimiehen kanssa. Työajan venymistä ei kannata salailla, sillä muuten esimies ei tiedä, että töitä on liikaa.
  • Tehosta työaikaa. Sopikaa yhteiset pelisäännöt, jotka helpottavat ajanhallintaa. Milloin työkaverin saa keskeyttää? Minne voi vetäytyä tekemään keskittymistä vaativaa työtä?
  • Sovi työstä vapaa-ajalla. Jos tuntuu, että vapaallakin pitää olla koko ajan tavoitettavissa, asiasta kannattaa keskustella esimiehen kanssa. Riittääkö, että illalla tulleeseen viestiin vastaa aamulla? Tarvitseeko sähköpostia seurata lomalla?
  • Muista löysäillä. Projektiluontoisessa työssä hommat kasaantuvat yleensä ennen deadlinea. Pitkiä päiviä jaksaa uupumatta, jos työputket vaihtuvat välillä rennompiin ajanjaksoihin. Jos sellaisia ei tule, asia kannattaa ottaa puheeksi esimiehen kanssa.

Neuvot antoi Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Annina Ropponen.

Lue myös:

Kyllästyttääkö työ, jota ennen rakastit? Näillä neuvoilla vältät urakriisin

 

teksti Heini Maksimainen
kuva fotolia
Tilaa Elle

Seuraa Elleä