Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
OK

Mitä burnout opetti?

30.10.2015

Kira Kosonen ja Johanna Virtanen selvisivät loppuunpalamisesta.

On vuosi 2007. Kira Kosonen on 20-vuotias mutta paiskinut töitä enemmän kuin moni muu. Tavoitteet ovat korkealla ja työmoraali tinkimätön, samoin nälkä hankkia kokemusta ja kontakteja. Päivisin Kira tekee töitä vaateliikkeessä, öisin yökerhossa. Lisäksi hän tekee päiväkeikkoja myyntityössä. Yövuorosta hän pääsee aamuviideltä, ja vaateliikkeessä työt alkavat kello 9.
Erään vuoron aikana Kira menettää tajuntansa yökerhon portaissa ja herää sairaalassa tiputuksessa. Diagnoosi: hermoromahdus. Edessä on kolmen viikon pakkoloma kaikista töistä. On aika hellittää. Keikkatyöt jäävät pois.
Elämä rauhoittuu. Kira aloittaa opinnot ja mukavan työn sushiravintolassa. Valmistumisen jälkeen kunnianhimoiselle Kiralle iskee kuitenkin fiilis, että nyt on taas aika astua isompiin saappaisiin. Asetelma on pedattu toiselle burnout-piikille, mutta sitä Kira ei vielä tiedä.

Vastoinkäymisestä toiseen

Syksy 2011. Johanna Virtanen istuu kotonaan lattialla koiranpentu sylissään ja itkee. Koiran kouluttaminen ei ole sujunut suunnitellusti, ja Johanna syyttää siitä itseään. Oikeastaan hän syyttää itseään ihan kaikesta.
 Johanna ymmärtää, että ei enää jaksa. Takana on kaoottinen kausi: vuoden 2010 euroviisuedustus ja sitä seurannut keikkarumba. Taiteellinen johtajuus Himosfolk-tapahtumassa. Esiintymiset ja panostus Kuunkuiskaajat-yhtyeeseen. Yksityiselämässä ero ja sitä seurannut yksinhuoltajuus.
– Väsymys hiipi päälle huomaamatta. Alkoi tulla kiukunpuuskia ja muistinmenetyksiä. Tulin pienistäkin asioista äkäiseksi ja unohtelin tapaamisia.  Tunsin olevani huono äiti, vaimo ja ystävä. Huono Johanna, kun en jaksanut edes pyykinpesukonetta tyhjentää.
Koiranpennun hankinta saa Johannan vähentämään hetkeksi työntekoa . Alkaa itsetutkiskelu ja analysointi. Seuraavana kesänä pois jäävät niin alkoholi kuin kahvi, tilalle tulee kova urheileminen. Kuluu muutama viikko, ja uupumus tuntuu hellittävän – kunnes elokuussa 2012 tulee viimeinen niitti: yllätyspotkut Värttinä-yhtyeestä. Uupumus on jo kauan oireillut ääniongelmina, ja nyt ne pahenevat entisestään.

Ulkopuolelta tuleva kommentti havahdutti

Samaan aikaan, kun Johanna taistelee äänensä kanssa, Kiran ura on nousukiidossa. Tunnontarkka työntekijä paahtaa kokopäiväisenä tapahtumamyyjänä. Firmalla on talousvaikeuksia, ilmapiiri tulehtunut ja paineet menestyä kovat.  Työpäivät venyvät venymistään ja omat tavoitteet kohoavat pilviin.
Kira haluaa myydä paremmin, olla paras. Hän huomaa, että vaikka työpaikkoja on vain yksi, hän tekee kolminkertaisesti töitä. Työpuhelin alkaa kulkea mukana vapaallakin.
Kira alkaa saada ahdistus- ja itkukohtauksia eikä saa unta. Usein hän huomaa nukahtamisen helpottuvan viinilasillisella. Hän sekoittaa asioita sekä menettää ruokahalunsa ja mielenkiinnon . Kroppa reistailee. Hän ei jaksa urheilla, laittaa ruokaa eikä olla miellyttävä läheisilleen.
Johannalle käännekohta oli kohtaus koiranpennun kanssa, Kiralle se on poikaystävän kommentti, jonka mukaan Kiran luonne oli muuttunut.
Ulkopuolelta tuleva totuus havahduttaa Kiran. Hän ei halua menettää rakkaitaan. Edessä on radikaali ratkaisu: irtisanoutuminen ja dowhshiftaaminen. Kira pyytää päästä takaisin takaisin vanhaan työpaikkaansa sushiravintolaan – tavalliseksi tarjoilijaksi, mahdollisimman vähin työvuoroin. Lisäksi hän alkaa kirjoittaa blogia.

Kulissin takana voimaton ihminen

Kevät 2014. Johanna ja Kira istuvat teekupin äärellä, uupumuksesta toipuneina. Naiset eivät tunne toisiaan entuudestaan, mutta jo lyhyen keskustelun jälkeen käy ilmi, miksi juuri he ovat kokeneet burnoutin.
– Olemme niin samanlaisia, Johanna huokaisee.
– Kilttejä suorittajia, jotka haluavat aina tehdä enemmän kuin odotetaan. Emme kumpikaan osanneet hellittää ajoissa tahtia.
Vuosi on merkinnyt toipumisen ja voimaantumisen aikaa sekä uusia projekteja. Johanna on kouluttautunut synnytyslauluvalmentajaksi ja perustanut oman yrityksen, Voxmaman. Lisäksi meneillään ovat yrittäjän ammattitutkinnon opinnot. Kira on alkanut saada blogiharrastuksestaan tuloja niin, että se on hänen päätyönsä.
Johannan toipumisessa tärkeä tapahtuma sattui Thaimaan-matkalla perheen kanssa. Istuessaan yksin rannalla hän ihmetteli, miksi mielessä pyörivät samat asiat kuin kotona. Äkisti se valkeni: ei ole olemassa paratiisia, jossa asiat korjaantuvat itsestään. Ne korjaantuvat ainoastaan omassa päässä.
– Vieläkin joudun olemaan tarkka, etten uuvuta itseäni. En sano, että olisin valmis ja kaiken oppinut, mutta nykyisin tiedostan uupumiseen johtavat riskitekijät. Tarkkailen, ettei muistini ala reistailla, ja jos alkaa, hiljennän tahtia. Pidän taukoja tietokoneesta ja sosiaalisesta mediasta. Pyrin olemaan rehellinen itselleni ja muille.
– Minäkin olen vähän sellainen kulissi-Kira, Kira naurahtaa.
– Olen näyttänyt ulospäin, että hyvin menee. Töissä annoin aina kuvan, että kaikki langat olivat käsissä, mutta kotona tärisin voimattomuudesta. Olin saavuttanut niin paljon niin nuorena ja menin koko ajan eteenpäin. Tuli häpeä siitä, voinko nyt pysähtyä ja sanoa, etten jaksakaan.

Itsetuntemus on tuonut itsekkyyttä

Loppujen lopuksi ihmisten reaktiot ovat olleet molemmilla myönteisiä ja kannustavia. On jopa ihailtu rohkeutta irrottautua oravanpyörästä. Myös kummastelua on piisannut. Naiset ovat oppineet, että tärkeää paranemisen kannalta on lakata miettimästä, mitä muut ajattelevat. Tärkeintä on, että läheisimpien ihmisten kanssa on avoin.
He toteavat, että itsetuntemuksen lisääntyminen on ollut kullanarvoinen oppi. Siinä, missä Kira on aina tiedostanut olevansa stressaaja, Johannalle asia valkeni vasta uupumuksen myötä.
– Oma stressiherkkyys oli hirveä myöntää. Minulla oli aina ollut tietty mielikuva itsestäni. Aikaisemmin kuvittelin, että osaan kuunnella itseäni ja omaa intuitiotani. Tein silti kaiken vastoin omaa hyvinvointiani.
Itsetuntemukseen kuuluu osata sanoa ei, jos voimat eivät riitä. Kira myöntääkin olevansa nykyään hyvässä mielessä itsekkäämpi.
– Tervettä itsekkyyttä minäkin opettelen, Johanna säestää.
– Minulle tulee helposti huono omatunto pienistäkin asioista. Ehkä minun ja Kiran kaltaiset kiltit ja herkät tyypit ovat alttiimpia uupumaan.

Työtä voi tehdä seiskan arvoisesti

Naiset eivät ole menettäneet toivoaan tai tunne katkeruutta – päinvastoin. Molemmille uupumisen kokeminen on tuonut paljon tärkeää elämänkokemusta.
– En olisi nyt bloggaaja enkä saisi päivittäin työskennellä kauniiden asioiden parissa. Blogini on ollut minulle ehkä konkreettisin asia paranemisessa. Olen saanut luoda ympärilleni visuaalista kauneutta, laittaa kotia ja siivota vaatekaappia uuteen uskoon. Saan blogistani hurjasti voimaa.
Johanna komppaa:
– Minäkin olen löytänyt voiman, joka piilee pienissä visuaalisissa asioissa. Herätessä mietin aina, mitä kivaa tänään saan tehdä. Se voi olla vaikka kauniin mekon päälle laittaminen. Enkä minäkään olisi se joka nyt olen, jos en olisi ensin uupunut. Ilman potkuja olisin varmasti jämähtänyt paikoilleni. Sen sijaan oli pakko heittäytyä tuntemattomaan. Siivet kantoivat, sittenkin.
Johannalle on tarttunut mukaan konkreettinen oppi, joka auttaa monessa tilanteessa:
– Riittää, että tekee työtä seiskan arvoisesti. Se ei tarkoita, ettei työn tulos saa olla kymppi. Silti ei pidä asettaa itselleen liian suuria vaatimuksia. Biisin ei tarvitse heti olla täydellinen.
Tulevaisuus näyttää valoisalta. Kira tosin on alkanut jo tuntea tuttua polttelua vastuullisempiin töihin. Vanha kunnianhimo nostelee päätään.
– Mutta miksi pilaisin tätä kaikkea, juuri kun olen taas alkanut voida hyvin?
– En jaksaisi entistä elämääni toimistotyössä. Ehkä myyntityö ja johtajuus eivät sittenkään ole minua varten.
Tilaa Elle

Seuraa Elleä