Tähdet, tähdet
Ivana Helsingin näytöksessä satoi tähtisadetta.

Ivana Helsingin tulevan syksyn näytös Kööpenhaminan muotiviikoilla oli täyteen pakattu. Muotinäytös oli sisällöltään erittäin monipuolinen. Se järjestettiin keskeiselle paikalla lähellä Forum-hallin Gallery-nimistä messutapahtumaa. Odotukset olivat huipussaan, kun musiikkivideomainen lyhytelokuva heijastui lavan taustalle ja tarjosi esimakua tulevasta. Ensimmäisen sisääntulon alkutahteja rytmitti paikallinen bänditulokas Giana Robot. Ivana Helsinki ansaitsee aplodit erityisesti livemusiikista ja orkesterivalinnasta, sillä naispainotteisen bändin ura on hurjassa nousussa.
Kutsussa mainittu Star Rain -teema näkyi lavalla mitä erilaisimmissa muodoissa. Tähtiaihe toistui läpi malliston painokuoseina, applikaatioina, koruina ja korvaläppinä. Lisäksi tähtisadetta satoi taivaalta hileinä.

Suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin malliston neulemekot ja ulkotakit sekä täydellisesti onnistunut trikoomekko, joka oli koristeltu niiteillä! Näytöksen sävymaailma oli beigen ja mustan myötä aiempaa aikuisempi. Farkkukankaiset vaatteetkin olivat silitetyn siistejä. Korkokenkien päälle puetut damaskimaiset somisteet ja muutamien jakkujen sotilashenkiset yksityiskohdat antoivat toimivan kontrastin naisellisiin leikkauksiin.
Kommentit
Lukijoiden kommentit (1)
Video
Milloin saadaan catwalk video IVANA helsingin näytöksestä tänne??
Katso myös
- Muotibrunssit katetaan jälleen 26.1.2012
- Ensaemble ja karu karjalaisuus 31.10.2011
- Muotipiirien se oikea guru 25.1.2012
- Mariannan matka lähestyy 24.1.2012
- Rento Radio Gaala 19.1.2012
- Elle Galan 2012 16.1.2012
- Marimekko laajensi jälleen 16.1.2012
- Arkisto







(1 kommentti)