166x214

Haku

Päivän kysymys

Miten vietät illan mieluiten?

Kilpailut

Efva Attling muutti Mikonkadulle

20.2.2012 18:45 / Teksti Essi Piilonen Kuvat Essi Piilonen ja Efva Attling
  • Jaa Myspacessa
Ruotsalaisen korusuunnittelija Efva Attlingin liike siirtyi Helsingin ostosalueen ytimeen. Elle tutustui uuteen myymälään ja koruihin aamiaisen merkeissä.
Säteilevä ja huumorintajuinen Efva Attling oli paikalla esittelemässä uutta liikettään ja korumallistojaan. Kaulassaan ja korvissaan suunnittelijalla roikkui oman malliston kristalliset Little Prisma Hope -korut.

Attlingin ansioluettelo on komeaa luettavaa: korujen lisäksi hän on suunnitellut silmä- ja aurinkolaseja, vaatteita H&M ja Levi’s -merkeille, tehnyt mallintöitä Milanossa ja New Yorkissa sekä laulanut 1980-luvulla X Models -bändissä. Oman korumerkkinsä parissa Attling on työskennellyt vuodesta 1996 lähtien.

Tunnelma uudessa Mikonkadun myymälässä oli lämminhenkinen ja ylellinen, ja korut olivat kauniisti esillä näyttävissä vitriineissä. Myymälän sisustuksessa oli käytetty tummaa puuta, ja valaistus oli pehmeän tunnelmallinen. Suunnittelija kehuikin uuden liikkeen intiimiä tunnelmaa ja uskoi asiakkaiden löytävän myymälään vilkkaalta ostoskadulta. Efva Attling -myymälöitä löytyy Helsingin lisäksi Ruotsista, New Yorkista ja Oslosta.


Efva Attling Ellen päätoimittaja Mirva Saukkolan kanssa. Vuonna 2010 Efva vieraili Suomen Elle Style Awards -gaalassa jakamassa Asustesuunnittelija 2010 -palkinnon.


Malli, Ellen avustaja Saimi Hoyer toimii vastedes korumerkin Suomen-lähettiläänä.


Efvan tyylikkäissä korumallistoissa lepattaa muun muassa naisellisia perhosia.


Helsingin Annankadulta Mikonkadulle muuttanut myymälä huokuu lämmintä tunnelmaa.