Mariannan matka lähestyy
Ellen ja Veikkauksen järjestämän blogikisan voittaja, Marianna, lähtee ensi viikolla kohti New Yorkin kuhinaa.
Ensi viikolla onnellinen voittaja pääsee matkustamaan New Yorkin muotiviikolle Ivana Helsingin näytökseen ja raportoimaan kokemuksistaan suoraan Elle-lehdelle. Marianna saa ottaa matkalle mukaan ystävänsä, ja suunnitelmissa on niin Gantin näytöstä kuin shoppailuakin.

Marianna on 21-vuotias helsinkiläinen bloggaaja, jonka intohimoihin kuuluvat muoti ja matkustaminen. Kokemusta bloggaamisesta hänelle on kertynyt jo kuuden vuoden ajalta.
Tuomaristo painotti etsivänsä ennakkoluulotonta ja muotia rakastavaa bloggaajaa.
Elle tavoitti iloisen voittajan:
Mitä ajattelet voitostasi?
- Kiitos, olo on ihan mahtava! Edelleen sitä on vaikea uskoa todeksi. Voitto on todella suuri kunnia, olen ihan häkeltynyt. Voitto teki lomastani entistä mahtavamman.
Mistä sait alkusysäyksen bloggaamiseen?
- Luin paljon ulkomaisia blogeja vuonna 2006 ja ajattelin, että olisi hauska pitää myös omaa blogia. Suomessa ei vielä silloin ollut paljon muotiblogeja, joten pääsin aloittamaan hyvään saumaan. Aluksi postaukseni käsittelivät lähinnä muotimaailman tapahtumia ja uutisia mutta muuttuivat koko ajan henkilökohtaisemmiksi. Jossain vaiheessa aloin myös itse kuvata.
Mitä odotat New Yorkin -matkalta?
- Odotan muotiviikkoa innolla! Näytökset ovat varmasti upeita. Ehkä kuitenkin eniten odotan näytösvieraiden näkemistä, sillä paikalla on monia tyyli-ikoneitani. Olen ollut New Yorkissa aiemminkin, ja kaupunki on ehdoton suosikkini!
Mitä aiot ottaa matkalle mukaan?
- Vaatekriisi tekee jo tuloaan, joten otan varmasti paljon vaatteita mukaan. Kamalinta olisi, jos kamera unohtuisi kotiin!
Mitä haluaisit tehdä tulevaisuudessa?
- Jatkan varmasti bloggaamista. On upeaa, että niin monet seuraavat blogiani ja voin tehdä tätä työkseni. Olen unelma-ammatissani!
Lue Mariannan blogia, mariannan.indiedays.com.

Kommentit
Lukijoiden kommentit (4)
Bloggaaminen ammatti?
Miten bloggaaminen voi olla ammatti ja miten siittä muka palkkaa saa?Palkkaa saa kunnon työtä tekemällä eikä istumalla kotona tietokoneen äärellä kirjoittelemassa muotijuttuja bligiin ja eikö kaikile muotikuville pidä olla kuvaajan tai jonkun lupa laittamiseen sivulle?Näin minä olen ymmärtänyt.
...
Minun mielestäni bloggaaminen on ammatti muiden joukossa. Se vaan tekee siitä ammatin, että saa muut ihmiset kiinnostumaan siitä mitä kuvaa/kirjoittaa!
Bloggaaminen kunniaan
NIIMPÄ! Bloggaaminen on ammatti siinä missä vaikka kirjaiijakin
huhh
"Miten bloggaaminen voi olla ammatti ja miten siittä muka palkkaa saa?Palkkaa saa kunnon työtä tekemällä eikä istumalla kotona tietokoneen äärellä kirjoittelemassa muotijuttuja bligiin ja eikö kaikile muotikuville pidä olla kuvaajan tai jonkun lupa laittamiseen sivulle? Näin minä olen ymmärtänyt."
No etpä sitten paljoa ymmärrä :D
Työ on kunnon työ kun siitä saa palkkaa. Blogi kuuluu Indiedaysin blogiportaaliin(työnantajayritys), joka maksaa bloggaajille kuukausipalkkaa mainostulojen ja erilaisten yhteistyöprojektien perusteella.
Mariannan blogia lukee viikossa 350 000 yksittäistä lukijaa. Siis lähes puoli miljoonaa ihmistä. Yritäpä itse tavoittaa sellainen määrä porukkaa!? Aika monta mainosta saisit esim. hesarin takasivuilla julkaista. Moni yritys onkin valmis maksamaan tuhansia euroja mainoksista blogin sivupalkissa tavoittaakseen niin ison ihmismäärän.
Ja keneltä Mariannan pitäisi pyytää lupa omien kuviensa julkaisuun? :D Älä viitsi olla noin yksinkertainen
Katso myös
- Yle Teeman muotiviikko huipentuu perjantaina 23.5.2012
- R/H yhteistyöhön Nespresson kanssa 16.5.2012
- Rihanna ja Giorgio Armani löivät hynttyyt yhteen 16.5.2012
- Chanel 5:n uusi kasvo yllättää 16.5.2012
- Christian Louboutin vauhdissa 14.5.2012
- Kaksitvå, PMMP:n pukijat 14.5.2012
- Suomi-design valtaa Ivana Helsingin liikkeen New Yorkissa 14.5.2012
- Arkisto

(4 kommenttia)