Nakkna ja ohi lipuvat pilvet
Nakknan kesämallistossa kaikuivat kuiskaukset aikojen takaa.
Kattokupoleihin maalatut pilvellä keikkuvat kerubit, lattialle ripoteltu puuteri ja lavalta tupruava valkoinen savu loivat unenomaisen maiseman Nakknan näytökselle Tukholman muotiviikolla. Valittavan naukuva musiikki tahditti mallien eleetöntä kävelyä. Kengät muodostivat pikkuhiljaa puuteriin polun, ja lattiasta kohoava tomu nuoli asujen pitkiä helmoja.

Ajatus ohi kulkevista pilvistä oli inspiroinut Nakknan suunnittelijakolmikko Claes Berkesiä, Ella Soccorsia ja Camilla Sundinia kesän 2011 mallistossa. Malliston siluetti oli kapea ja maksimittainen. Leveälahkeiset upeasti leikatut korkeavyötäröiset housut muistuttivat 70-luvusta, pitkät takit ja mekot veivät keski-ajalle.
Hiekan ja savun väriset tunikamaiset puserot kapeiden housujen kanssa toivat mieleen basaarin Marokossa. Ryppyiset pelkistetyt paitamekot olivat kuin työläisten asuja Metropolis -scifielokuvan ajattomassa kaupungissa. Pehmeä nahka, ryppyinen puuvilla ja himmeä silkki oli käsitelty muistuttamaan toisiaan.

Jokainen vaate oli yksinkertaisuudessaan kaunis. Päälaelle kerätyn kampauksen kanssa mallisto oli samaan aikaan sekä naisellinen että androgyyni. Mallistossa oli hienosti solmittu yhteen erilaisia vaikutteita unenomaiseksi ohi lipuvaksi kokonaisuudeksi.

Katso myös
- Ivana Helsinki valloittaa New Yorkin 8.2.2012
- Gaultierin näytös oli kunnianosoitus Amy Winehouselle 8.2.2012
- Weekday yhteistyöhön Central Saint Martinsin suunnittelijalupausten kanssa 7.2.2012
- Taidenäyttelyssä vieraan olohuoneessa 7.2.2012
- Muotibrunssit katetaan jälleen 26.1.2012
- Mariannan matka lähestyy 24.1.2012
- Rento Radio Gaala 19.1.2012
- Arkisto