Castelbajac synkistelee
Jean-Charles de Castelbajac esitteli kuvitteellisten hahmojen lisäksi mustia mekkoja.
Jean-Charles de Castelbajacin näytös pidettiin perinteisesti Carrousel du Louvressa Pariisissa. Mikään ei ollut muuttunut siinäkään mielessä, että Castelbajacia edelsi Chanelin näytös. Siksi kutsuvieraita valui paikalle reippaasti myöhässä. Eturivin tähdistä tilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan muun muassa burleskitaiteilija Dita Von Teese ja puoliso Louis-Marie de Castelbajac, joka tunnetaan myös suunnittelijan poikana.
Näytöstilassa haisi maali tai liima – tai ehkä molemmat. Syy siihen selvisi pian: salin päätyä koristi teatterilavastetta muistuttavan linnoituksen julkisivu. Lattiaan oli maalattu katukivetystä. French Horn Rebellion -bändin duo saapui kosketinsoittimiensa ääreen mustiin viittamaisiin kaapuihin pukeutuneena. Kovin keskiaikaista.

Välillä mallit muistuttivat linnanneitoja gobeliinikankaista valmistetuissa asuissaan, välillä he näyttivät ritareilta erivärisistä pleksinpalasista kootuissa haarniskoissaan. Mukaan mahtui muutama kaksintaisteluun soveltuva viittakin. Korkeisiin pystykauluksiin, pussimaisiin sortseihin ja puhvihihaisiin jakkuihin puetut mallit muistuttivat Shakespearen nuorta Hamletia. Lavasteista tuttu muuriteema näkyi myös painokuviona kommandopipoissa ja miesten housuissa.
Satumaailma ja todellisuus sekoittuvat nerokkaasti Disneyn Bambi-hahmoa muistuttavissa painokuoseissa. Muutaman mallin päälakea koristivat hiuksista muotoillut poronsarvet, joista osalla oli kruunut. Kuvitteellisia hahmoja nähtiin muitakin: Star Trekin Dart Vader -kypärät viimeistelivät pari sisääntuloa. Lisäksi ylipolvensaappaista oli tullut alle vesirajan -versioita. Paljon korkeampaa vartta ei jalkineeseen enää voi laittaa, sillä muuten se alkaa haitata kävelemistä.
Mustat silkki- ja samettimekot eivät täyttäneet sitä hassuttelevaa normia, johon Castelbajacin kohdalla on totuttu.
Tyyli oli hieman totuttua synkempää, ehkä paremmin sanottuna uskottavampaa. Mallistossa oli kuitenkin paljon ostettavaa.

Lavalla kävi kääntymässä myös irlanninsusikoira, jota oli käytetty miesmallin asusteena. Se ei koiranomistajaa naurattanut.
Castelbajacin mallistoa myy Helsinki 10, Eerikinkatu 3, www.helsinki10.fi.
Get the Flash Player to see this player.
Katso myös
- Ivana Helsinki valloittaa New Yorkin 8.2.2012
- Gaultierin näytös oli kunnianosoitus Amy Winehouselle 8.2.2012
- Weekday yhteistyöhön Central Saint Martinsin suunnittelijalupausten kanssa 7.2.2012
- Taidenäyttelyssä vieraan olohuoneessa 7.2.2012
- Muotibrunssit katetaan jälleen 26.1.2012
- Mariannan matka lähestyy 24.1.2012
- Rento Radio Gaala 19.1.2012
- Arkisto






