Tule sellaisena kuin olet
Sonia Rykiel välitti jälleen muodin ilosanomaa.
Sonia Rykielin luomassa maailmassa on jotain valloittavan huoletonta ja lähestyttävää. Muotitalon syksy–talvi 2010 piti odotetusti sisällään runsaasti neuleita. Väriskaala oli yllättävän maanläheinen. Erityisen viehättäviä olivat puuterimaiset kokonaisuudet. Ehkä tarkoituksena olikin tehdä selvä pesäero H&M:n nimissä esiteltyyn kaupalliseen Rykieliin, josta tuotemerkki tunnetaan. Mallistoon mahtuikin vain muutama raidallinen kokonaisuus. Mallit pitivät lavalla hauskaa. Vaikka lentosuudelmat ja yläviitoset lentelivät, näytelmä säilytti uskottavan draamankaarensa.

Paljon oli myös uutta. Punainen villatrenssi erottui edukseen, samoin hauskat sarkahousuja muistuttavat lappuhaalarit, joissa oli reisitaskut. Maskuliinisen ylisuuret housupuvut yllättivät. Ehkä tällä mallistolla onnistutaan kosiskelemaan myös uusia kohderyhmiä. Taustalla soivan klassisen musiikin päälle oli äänitetty naisen ja miehen välistä keskustelua ranskaksi. Se muistutti etäisesti Brigit Bardot’n ja Serge Gainsbourgin yhteistuotantoa.

Näytös huipentui merkin näytöksille ominaiseen mallien korkkarijuoksuun lavalle. Nirvanan Come as you are -kappale pauhasi täysillä ja lava täyttyi strutsinsulkatunikoihin ja -takkeihin pukeutuneista ilottelevista tytöistä.
Loppu jäi hieman irralliseksi kokonaisuudesta, mutta muodin ilosanoma välittyi jälleen.
Tämä oli ensimmäinen Rykiel-näytökseni. Valitettavasti vain Sonia Rykielin tytär Nathalie oli enää kumartamassa yleisölle. Itse Sonia jäi näkemättä.
Get the Flash Player to see this player.
Katso myös
- Ivana Helsinki valloittaa New Yorkin 8.2.2012
- Gaultierin näytös oli kunnianosoitus Amy Winehouselle 8.2.2012
- Weekday yhteistyöhön Central Saint Martinsin suunnittelijalupausten kanssa 7.2.2012
- Taidenäyttelyssä vieraan olohuoneessa 7.2.2012
- Muotibrunssit katetaan jälleen 26.1.2012
- Mariannan matka lähestyy 24.1.2012
- Rento Radio Gaala 19.1.2012
- Arkisto






