Aika monen näytöksen päätteeksi suunnittelija vain vilahtaa sisääntulon kohdalla kättään heilauttaen. Viktor & Rolfin näytöksessä lauantaina 6.3. Tuileries’n puistoon rakennetussa näytösteltassa tilanne oli toinen. Saimme nauttia mustiin pukuihin sonnustautuneen herrakaksikon läsnäolosta koko näytöksen ajan.

Näytöslava oli kuvioitu rattaiden ja ruuvien muodolla. Huumaava teollisuusmelu saatteli lavalle vaalean, robottimaisen ilmeettömän mallin, jonka yllä oli massiivisen veistosmainen viitta. Häntä saattelivat Viktor Horsting ja Rolf Snoeren.



Seuraavaksi lavalle tuli yksitellen kevyisiin korsettibodyihin, keveisiin mekkoihin ja ihoa nuoleviin kissahaalareihin pukeutuneita malleja. Näiden silmät oli peitetty mustilla laseilla, hiukset nahkalippiksillä. Kukin malleista pysähtyi suunnittelijakaksikon kohdalla, jotka kuorivat kerroksen kangasveistoksesta. Sitten he verhosivat vähäpukeisen mallin jakkuun, takkiin tai viittaan ja lähettivät tämän eteenpäin.

Tämä jatkui, kunnes kangasveistosta kannatellut malli, 1990-luvun huippunimi Kristen McMenamy oli pelkässä ihonvärisessä pitsibodyssa. Sitten sama tapahtui päinvastoin ja lavalta poistui lopulta elävä tekstiiliveistos.



Entä kokoelman vaatteet? Hallitsevina väreinä olivat musta, harmaa, yönsininen ja himmeäksi harjattu metalli. Linjoja oli kaksi: vartaloa nuoleva ja lepattavan väljä. Jälkimmäisessä kuitenkin kikkailtiin keveillä materiaaleilla, kuten ohuella silkillä ja taftilla. Vetoketjut ja anorakeista tutut ratkaisut nauhakujaa myöten kulkevista kiristysnyöreistä lähtien antoivat vaatteille muotoa, joten yhtään säkkiä lavalla ei vaeltanut.

Vaatteet muuttivat pukemisprosessin aikana tehtäväänsä. Takista tuli leninki, täyspitkästä iltahameesta viitta. Kiinnistys- ja kiristysmekanismien myötä ne saivat uuden muodon.

Näytöksen sanoma oli muuntuvuus. Yksi koko voi käydä kaikille eikä vaatetta tarvitse enää leimata hameeksi, mekoksi tai takiksi. Pääasia, että se on muotia.