Milanon rokkaavin näytös
Brittisuunnittelija John Richmond ei säästellyt syysmallistossaan niittejä ja ketjuja.
Lauantai 27. helmikuuta oli Milanossa keväisen aurinkoinen. Suomessa sitä olisi pidetty melkein t-paitakelinä. Sitä se oli täälläkin. Joukko Anna Wintour -peruukkeihin ja kärpäslätkäaurinkolaseihin sonnustautuneita malleja nimittäin poseerasi John Richmondin näytöksen sisäänkäynnin luona t-paidoissa, joissa luki ”I will only stay for 3 days”.Tämä uhma oli suunnattu Yhdysvaltojen Voguen päätoimittajalle, joka sai muotiviikosta vastaavan Moda Italianan johtajan Mario Bosellin tyrmistymään. Anna Wintour oli ilmoittanut saapuvansa Milanoon vain kolmeksi päiväksi, jonka vuoksi hän odotti italialaisten rustaavan näytöskalenterinsa uudelleen. Sittemmin rouva oli huhupuheiden mukaan päättänyt viipyä peräti neljä päivää.

Myös itse näytöksessä oli hillittyä uhmaa. Silkkisatiiniin painetut eläinkuosit, helman alta vilahtavat sukkanauhat, reikäniiteillä somistetut, reisipituiset saappaat ja ihoa nuolevat nahkahousut edustivat puhdaslinjaista rocktyyliä. Musta ja metalli – erityisesti pronssi – pelasivat hienosti yhteen mallistossa, johon rokkareihin rakastuvien mallityttöjen voi uskoa mieltyvän.
Mallisto ei kuitenkaan ollut pelkkää seksiä, rokkia ja muodin huumaavuutta, vaan siinä näkyi myös taidokkaan käsityöläisyyden jälki. Nahkatilkuista oli loihdittu mitä taidokkaimpia jakkuja, ja kulutettuihin farkkuihin oli istutettu joukko strasseista loihdittuja, Richmondille ominaisia ristikuvioita.

Näytöksen loppupuolella nähtiin taidokkaita, liki klassisia iltapukuja, joiden jujuina olivat selkää koristavat hakaneulat tai raskaat metalliketjut. Osa pikkumustista oli kauttaaltaan päällystetty vaakalinjaan ommellulla metalliketjulla.
Loppu oli vaikuttava. Lavalle lipui pitkä rivi sinisiin farkkuihin ja valkoisiin frakkitakkeihin puettuja malleja pitkät, vaaleat hiukset liehuen. Rivistön viimeinen malli oli sonnustautunut mustiin nahkafarkkuihin ja mustaan frakkitakkiin, jonka selässä oli manchesterilaissyntyisen Richmondin kunnianosoitus kotimaalleen, musta Union Jack -lippu. Onnistuneen näytöksen jälkeen kumartamaan tullut, mustan prätkärotsin ja nahkafrakin yhdistelmään pukeutunut suunnittelija sai raikuvat suosionosoitukset.
Get the Flash Player to see this player.
Katso myös
- Ivana Helsinki valloittaa New Yorkin 8.2.2012
- Gaultierin näytös oli kunnianosoitus Amy Winehouselle 8.2.2012
- Weekday yhteistyöhön Central Saint Martinsin suunnittelijalupausten kanssa 7.2.2012
- Taidenäyttelyssä vieraan olohuoneessa 7.2.2012
- Muotibrunssit katetaan jälleen 26.1.2012
- Mariannan matka lähestyy 24.1.2012
- Rento Radio Gaala 19.1.2012
- Arkisto






