Arki on juhlaa
Whyred jatkaa voittoisaa kulkuaan.

Whyredin ensimmäisestä näytöksestä on ehtinyt kulua jo yli kymmenen vuotta. Taiteesta ja musiikista innoituksensa ammentava brändi oli uskollinen inspiraatioidensa lähteille myös Tukholmassa 2. helmikuuta. Lähtökohtana Morph-nimiselle syksy-talvi 2010 -mallistolle toimi ohjaaja Chris Cunninghamin kädenjälki esimerkiksi Aphex Twin -yhtyeen ja Björkin musiikkivideoissa. Malliston kantavana teemana oli teknisten materiaalien, kuten nailonin, yhdistäminen luonnonmateriaaleihin, tässä tapauksessa lähinnä villaan. Näytöksen yleisilme oli hyvin aikuismainen ja huoliteltu. Nais- ja miesmallit astelivat lavalle siistin sliipatuissa märkäkampauksissa. 1980-luvun vaikutteet näkyivät vahvasti olkatoppauksina, pestyinä silkkikankaina ja silkkisamettina. Kellohelmaisissa minimekoissa oli klassikkoaineksia ja puoleen reiteen ulottuvat bleiserit tekivät siluetista kiinnostavan.

Urbaanille kaupunkilaiselle suunniteltua kokonaisuutta tehostivat uskottavan tumma sävymaailma. Betoninharmaan ja kiiltävien mustien pintojen lisäksi tehosteväreinä oli käytetty vihreää ja punaisen eri sävyjä. Whyred on vakavasti otettava brändi, joka jatkaa voittoisaa kulkuaan. Näytöksessä ja mallistossa olikin sopiva ripaus juhlantuntua.
Katso myös
- Muotibrunssit katetaan jälleen 26.1.2012
- Ensaemble ja karu karjalaisuus 31.10.2011
- Muotipiirien se oikea guru 25.1.2012
- Mariannan matka lähestyy 24.1.2012
- Rento Radio Gaala 19.1.2012
- Elle Galan 2012 16.1.2012
- Marimekko laajensi jälleen 16.1.2012
- Arkisto






